Kloddberget, Saltvik, Åland (osa 2)

Jatkoa tälle retkelle.

Huhtikuun loppupuolella 2011 olimme vihdoin saapuneet takaisin tuttuun paikkaan Ahvenanmaan Saltvikin kuntaan, koko saaren korkeimmain nyppylän tuntumaan Orrdalsklintille.

Edellisvuotisen, hieman jopa epäonnisen retkemme kommellusten pääasiallisin katkaisija oli lumi (osa 1). Silloin todettiin, että retki on tehtävä uudestaan. Nyt kevät paistoi täydellä tehollaan ja lumesta tai koko menneestä talvesta ei tuntunut olevan kuin kaukainen muisto. Ilma oli siis mitä täydellisin keväiselle retkelle.

Jätimme kulkuvälineet taas tuttuun parkkipaikkana toimivan kivikautisen kylän rippeiden tienoille. Nyt emme suunnistaneetkaan kohti huippua, vaan olimme päättäneet tehdä kierroksen Kloddbergetin kalliorinteiden kautta Orrdalsklintille. Epämääräinen polku lähti lähes suoraan automme takaa läpi varvikon ja takana siintäviä silokallioita.

Nyt täytyy sanoa huomautuksen sananen, polku on todellakin merkitty heikosti, vaikka siellä täällä harvakseen on maalattu valkoisia merkkejä osoittamaan kulkusuuntaa. Lähes ainoa selkeä kiinnekohta on erottaa mistä maa on kulunut poluksi. Lumisena aikana eksyminen polulta olisi lähes varmaa.

Mitä itse luontoon ja sen nähtävyyksiin tulee voi sanoa, että täällä on koko saaristomaiseman kaikki herkut laitettu yhteen pakettin pienelle aluelle hieman samoin, kuin Kuusamossa on pienellä Karhunkierroksella. Kilpikaarna puut, jättimäiset pirunpellot, punainen graniitti, kalliohalkeamat, jääkauden jäljet kallioperässä ja taivaalla ilmavirroissa leijailevat kotkat… Listaa voisi jatkaa loputtomasti. Lähes kymmenen metrin välein törmääkin johonkin mielenkiintoiseen luonnon yksityiskohtaan.

Parkkipaikalta taivallettuamme runsaat 2 kilometriä aloimme lähestyä kartassa olevaa Kloddbergetin alueen kalliokampaa, jossa pitäisi olla luolia ja tiettävästi näistä ainakin yhtä olisi käytetty asumuksena niin kampakeraamisena kuin Venäjältä tulleiden vainolaistenkin aikana. Sitä ennen silmiini osui kuitenkin vielä jotain, kun tuli puheeksi nuo kotkat.

Kalliorinteen luona polku päätti jälleen tehdä katoamistempun ja kivikossa voikin vain arvailla, että missähän se paljon puhuttu luola sitten olisi? Itse päätin lähteä vasemalle ja toiset oikealle tulosuunnasta nähden tutkimaan rinnettä.

Monennäköiset railot, kolot ja onkalot jotka toisessa yhteydessä olisivat saaneet paikallisesti huomattavan ”kolon” arvon jäivät nyt omaan arvoonsa, kun koitin paikallistaa sitä pääluolaa. Näillä rinteillä ei voi suoraan puhua vain luolasta, vaan pitäisi mainita luolasto. Pienempiä koloja on niin paljon. Pian kuuluikin jo toisten huuto, että löytyi, vaan löysinpä minäkin jotain ja nykyään löytö on allekirjoittaneen kokoelmissa.

Kloddstugan, alueen pääluola siinä se nyt sitten olisi ja asiasta ei voinut erehtyä. Olikohan joku museoviraston työntekijä saanut vihaisia soittoja, että missä kummassa se siellä oikein on? Ja päättänyt maalata hevosenpään kokoisin kirjaimin osoitteen paikalle. samaa tyyliä oli myös Getan pääluolassa, siellä luki vaan GROTTAN.

Itse luola on kokonaisuutena komea ja voikin hyvin kuvitella, että sitä olisi käytetty jopa asumiseen. Se on kolmelta sivulta suojaisa, 8–9 metriä korkeat pystysuorat kalliot suojaavat sitä ja ainoa tulosuunta on edessä oleva jyrkkärinne, jota on helppo puolustaa. Luolalle kertyy syvyyttä noin 7 metriä, korkeus on huipussaan 3,5 metriä ja leveyttä löytyy 2.5–3 metriä.

Lainaan tähän pienen pätkän ruotsiksi, luolan synnystä:

”Grottan har skapats i flera steg. Ett öst-västligt spricksystem skjuter in ett åttiotal meter i berget. Dess norra sida utgörs av den 8–9 meter höga, lodräta bergväggen till vänster om grottmynningen. Inlandsisen som rörde sig från nordväst till sydost gled tvärs över sprickan och bearbetade bergväggarna. Man kan se att sprickans sydvägg, ”stötsidan” är starkt nednött och i sin övre kant mera sönderbruten än den norra.

Urholkningen av grottan skedde sedan troligen i huvudsak under dess marina skede, för ca 8000–9000 år sedan. Under flera hundra år gav havsvågorna i takt med landhöjningen i tur och ordning klyftan, grottan och terrängen nedanför ett utseende som närmade sig de nutida förhållandena.” (Museibyrån)

Kloddstuganilta matkamme jatkui kohti alueen seuraavia luolia, joista seuraava tulikin vastaan melko nopeasti. Tämä luola olikin täysin toisen tyyppinen kuin edellinen. Se oli avoimessa kalliorinteessä oleva pitkä poikittainen railo joka jatkui syvälle peruskallioon. Pituutta tuolle halkeamalle kertyi helposti lliki kymmen metriä, mutta korkeus ei ylity missään edes metriä. Syvyyttä voisi olla kolme metriä, mutta loppu ei ole enää ihmisen mentävää.

Polku selvästi parani, kuin aloimme saapua Orrdalsklintille. Olisikohan reitti tunnetumpi ja käytetympi juuri tuosta suunnasta? Reitin varrella piti olla vielä yksi mainittava luola, mutta se jonka itse löysimme ei ainakaan omasta mielestäni ollut kovinkaan merkittävä. Olimmekohan edes oikeassa paikassa, kun nyt jälkeenpäin mietin asiaa.

Huipulle saavuttuamme vieraskirja sai jälleen ansaitut merkinnät, mutta eväät syötiin tällä kertaa ulkona maisemia ihaillen.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6706590 E 119944