Kivipirtti – piilo Pellossa

Pohjoiseen matkatassemme päädyimme pysähtymään Everstin piilolla jaloittelemassa. Sen verran kerkesi vielä pysähdyksissä karttaa vilkaista, että viereisen lammikon vastapuolelta huomasi kartassa näkyvän tutunoloisen tähden. Tie näkyi sopivasti vievän vierestä ja sitä reittiä pääsisi yhtälailla takaisin valtatien varteen ja kohti pohjoisia. Mikäli etelänmatkalla aikoisi molemmat luolat nähdä voisin suositella niiden kiertämistä päinvastaisessa järjestyksessä.

Everstin piilon vertaisia mainoksia ei tienvarsilla näkynyt, mutta kun pääsimme kohdalle näkyi tien varressa kenollaan nököttävä kivipirtin kyltti ja jokin parkkipaikan oloinen levike. Polku alkoi suoraan siitä auton keulan kohdalta, eikä siltä voinut eksyä tällä lyhyellä matkalla. Kangasmaisessa männikössä saattaisi pitkän automatkan jälkeen kävellä pidempääkin, mutta kartan lupaama jyrkänne alkoi hahmottua näköpiirissä jo muutaman sadan metrin jälkeen.

kivipirtti

Paikalla oli selvästi käynyt aikaisemmin kartanlukutaitoista väkeä, sillä polku johti suoraan jyrkänteen kohtaan missä ammotti maata nuoleva musta aukko. Aukon nähtyään sitä kerkesi jo käydä mielessä ajatus, etteikö se tämän kummosempi. Mitä lähemmäksi askel vei luolaa niin sitä syvemmälle huomasi mustan kuitenkin jatkuvan.

kivipirtti-3

Luolan holvimaisesta suuaukosta kun kömpi sisälle huomasi luolan jatkuvan viidestä seitsemään metriin, riippuen mittaajan askeleesta. Korkeimmalla kohdalla mahtui lyhyempikin vielä seisomaan. Lattialla oli muutamia kivia mutta maakerros oli kivien rosoisuutta tasoittanut siten, että taitavalla sijoituksella saisi makuualustan levitettyä mukavasti. Hilseillyttä ja kaarevaa kivistä kattoa katsellessa ei voinut välttyä ajatukselta etteikö se olisi siihen muotoon työstetty. Luola on kyllä kertakaikkiaan sen muotoinen, minkä saattaisi löytää mistä tahansa sarjakuvasta tai mielikuvasta luolista puhuttaessa.

kivipirtti-4

Jälkikäteen etsiessäni tietoa luolasta kertovat aikaisimmat tarinat noitien pitäneen luolaa kokoontumis ja mittelöintipaikkanaan. Myöhemmälläkin ajalla on luolaan kokoonnuttu nimittäin sota-aikoina luolassa kerrotaan myös ihmisten piilotelleen. Piiloksi luola sopiikin muotonsa puolesta mainiosti, eikä sen pient suuaukkoa ole ollut vaikea tarpeen tullen naamioida.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7383644 E 363806

2 replies
  1. Jarmo Ala
    Jarmo Ala says:

    Pellon Kunnan pohjois- osassa Kuiviomaantien lähellä on myos holvimainen luola jota ei moni tiedä
    Voin lähettää kuva-materiaalia jos kiinnostaa ja myös näyttää paikan kartalta.Luola on arvioni mukaan
    noin 10 000 litran kokoinen sisältä.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.