Kivimäenluola, Säkinmäki, Hankasalmi

Piettiin perinteiset musavisat Etelä-Konneveellä kolomatta kertaa. Meistä kaksi vanhinta osallistujaa ymmärtää retkuilun perään, joten päätimme aloittaa päivää aiemmin ja tutustua muutamiin hienoihin paikkoihin. Lauantaiaamuna oli ohjelmassa Hankasalmen Säkinmäessä sijaitsevan Kivimäen (kartta) valloitus, luolan bongaus ja kätkön kurkistus.

Pohiskelimme että mistä suunnasta olisi paras ja päädyimme lyhimpään reittiin pohjoisen puolelta. Jätimme auton Jättöniityltä tulevan ojan kohdille ja suuntasimme niityn itäreunaa pitkin jyrkäntelle. Vastaan tuli nuorta kuusitaimikkoo, joten päätimme valloittaa luolan yläkautta. Nousimme päälle jyrkänteestä löytynyttä polkua pitkin.

kivimäenluola (1)

Jyrkänteen reunalla arvelimme tämän rakosen liittyvän luolaan.

Sen alapuoleltahan löytyikin 6-7m leveä 3-4m syvä kalliolippa. Luolan suuaukko näkyy oikealla. Paikalla oli käristelty makkaraa ja polttopuitakin oli jäänyt. Osa lipan seinämistä oli ruosteessa.

Itse luolaan oli varsin kapea suuaukko. Aukolta luola eteni kahteen suuntaan. Oikealla oli se rako jota katselimme ylhäältä. 8-9 m rako oli läpimentävä paitti että perillä oli poistuttava yläkautta.

kivimäenluola (9)

Tämä oikea haara oli siis kalliolipan takana.

Vasemmalle luola jatkui 4-5m ja kääntyi rykästi oikealle. Peräkammari oli 3-4m syvä, jossa oli polteltu ulkotulia. Tämä oli luolan kuivin paikka. Jussi löysi täältä ensimmäisen geokätkönsä. Katotaan miten se innostuu niitä bongailemaan.

Luolan suulta oli näkymät nuoreen kuusitaimikkoo ja päätimme rämpiä sen läpi. Vaikuttava paikka. Eikä ollut yhtään niin hankalassa paikassa kuin mitä kätkön loki antoi olettaa. No, talvella voi ollakin…

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6929571 E 472044

Julkaistu Leppävirtaa-blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.