Kivikautista hiihtoa

Hiihtokauden alkamista odotellessa luodaan katsaus esi-isiemme hiihtoharrastukseen heidän jättämiensä merkkien kautta. Kivikauden liikuntavälineitä olivat kesällä vene ja talvella sukset ja reki. Venekuvia Suomen kalliomaalauksissa on runsaasti, mutta hiihtämistä kuvaa vain yksi maalaus. Se on Laukaan Saraakalliolta ja jossain määrin tulkinnanvarainen heikon näkymisensä takia. Suksi on kuitenkin kivikaudelta lähtien ollut tärkeä väline lumisessa maastossa liikuttaessa, erityisesti metsällä ja kalassa.

Suksia on löydetty Suomen soista paljon, mutta vain yksi löytö ajoittuu varmasti kivikaudelle. Jaska Repo teki tämän Sallan Särkiaavalta vuonna 1938, ja suksen arvioidaan olevan n. 5200 vuotta vanha, samanikäinen kuin Ruotsin Kalvträskistä löydetty. Sallan suksea pidetään kuitenkin maailman vanhimpana. Muut Suomesta löydetyt sukset ovat enimmäkseen rautakaudelta.

Saraakallion hiihtäjä sijaitsee ns. Pörröhännän etujalkojen ja kallionlohkeaman välissä. Kuva Timo Miettisen ja Heikki Willamon kirjasta Pyhät kuvat kalliossa, Otava 2007.

Saraakallion hiihtäjä sijaitsee ns. Pörröhännän etujalkojen ja kallionlohkeaman välissä. Kuva Timo Miettisen ja Heikki Willamon kirjasta Pyhät kuvat kalliossa, Otava 2007.

Saraakallion hiihtokuvassa koukkupolvinen hahmo seisoo suksen päällä sauva kädessään. Samaan tapaan hiihtämistä on kuvattu Norjan, Karjalan ja Kuolan niemimaan kalliopiirroksissa. Niissä kuvia on enemmän, mutta nekään eivät ole erityisen runsaslukuisia.

Bølan "Bølamannen" on kuvattu luonnollisessa koossa. Kuva JP.

Bølan ”Bølamannen” on kuvattu luonnollisessa koossa. Kuva JP.

Norjassa Bølan ”Bølamannen” on kalliopiirros, joka kuvaa suksella hiukan etukumarassa seisovaa luonnollisen kokoista miestä. Hänen pituudekseen arvellaan selkä suorana 160 senttiä. Hiihtäjällä on toisessa kädessään sauva. Altassa on kuvattu hirveä jousella ampuva suksimies. Alsthaugissa Rødøyan saarella on kaksi hiihtäjäpiirrosta, mutta niiden tulkita ei ole aivan kiistaton. Toinen hiihtäjä oli Lillhammerin talvikisojen eri lajeja kuvaavien piktogrammien pohjana.

Vienan ja Kuolan hiihtokertomuksia

Vienanmerellä Uikujoella on muutamia hiihtokuvia. Ne liittyvät usein metsästykseen. Uuden Zavalrugan kentässä on hieno kuvakertomus, jossa kolme metsästäjää jahtaa hirvivaadinta ja kahta vasaa nuolin ja keihäin. Mielenkiintoista on se, että piirroksessa on kerrottu metsästyksen kulku, josta käy ilmi myös mäkisen maaston topografia.

Vienan Uikujoen Uuden Zavalrugan kertova piirros. Se tuo esiin maiseman topografian hiihdon nousu- ja laskujälkineen. Kuva Igor Georgieskiy teoksesta Kamennaja kniga Severa, Petrospress 2012.

Vienan Uikujoen Uuden Zavalrugan kertova piirros. Se tuo esiin maiseman topografian hiihdon nousu- ja laskujälkineen. Kuva Igor Georgieskiy teoksesta Kamennaja kniga Severa, Petrospress 2012.

Miehet ovat laskeneet vaaran rinnettä peräkkäin ja lykkineet lisää vauhtia, mikä näkyy kolmesta alakkaisesta sauvan jäljestä. Metsästäjät ovat hajaantuneet mäen alla seuraamaan kukin yhtä saaliseläintä. Jäljistä päätelleen kaksi miehistä on noussut hirvien yläpuolelle mäen rinnettä pitopohjasuksilla, koskapa jäljet eivät viittaa haarakäyntiin. Porkan painumat ovat laskuladun ja suksien nousujälkien molemmin puolin, hiihtäjillä on siis ollut kaksi sauvaa, vaikka heillä sivusta kuvattuina näkyy vain yksi, kuten myös yksi jalka ja käsi. Tämä selittänee myös ”Bølamannenin” yksisuksisuuden ja -sauvaisuuden. Metsästysaika lienee kevättalvi, jolloin hanki on kantanut suksea, muttei hirveä.

Kuolan Kanozeron Kammenyin karhunmetsästys. Peitepiirros Jan Magne Gjerde kirjasta Rock art and Landscapes, University of Tromsø 2010.

Kuolan Kanozeron Kammenyin karhunmetsästys. Peitepiirros Jan Magne Gjerde kirjasta Rock art and Landscapes, University of Tromsø 2010.

Kuolan niemimaalla Kanozeron Kammenyin saarella on piirros, joka kertoo karhunmetsästyksestä. Metsästäjä on jäljittänyt karhun, seurannut sitä hiihtäen ja lopulta jalkautunut ja keihästänyt eläimen. Kertomuksen huipennus, karhun kaato, on hakattu kalliossa olevien vanhempien piirrosten päälle. Jan Magne Gjerde on tehnyt asiaa selventävän peitepiirroksen tarinan lopusta.

Suksen rakenne

On arveltu, että saamelaisten noitarumpujen kuvat olisivat jatkoa kalliomaalauksille. Jos näin on, hiihtäminen on periytynyt sinnekin, eli suksijoita ei rumpukalvoilla esiinny. Useissakin kuvissa ihmishahmoilla on erilaisia sauvoja käsissään, mutta hiihtämiseen ne eivät viittaa. Löysin yhden kuvan, joka näyttäisi liittyvän hiihtämiseen, mutta siinäkin toinen mahdollinen suksi on ylösalaisin. Saamelaisten hiihtäminen oli kuitenkin niin kuuluisaa, että Olaus Magnuskin mainitsee sen historiateoksessaan. Suomi oli hänen mukaansa erikoinen maailman kolkka, jossa kuljettiin syvässä lumessa kaarelle taivutetuilla puulaudoilla. Saraakallion ja Zalavrugan hiihtäjillä on suorat sukset. Olaus Magnuksen kaarisuksimääritelmä sopiikin paremmin kuvaamaan Bølamannenin tynnyrilautaa muistuttavaa suksea.

Olaus Magnuksen historiateoksen kuvitusta. Saamelaisnaisella on Leningrad Cowboys -tyyliset sukset.

Olaus Magnuksen historiateoksen kuvitusta. Saamelaisnaisella on Leningrad Cowboys -tyyliset sukset.

Kalliopiirrosten sukset ovat hyvin lyhyet. Tämä lienee taiteellinen ratkaisu, sillä muutamien kivikautisten suksien pituus on pystytty mittaamaan. Ruotsin Kalvträskin suksen pituudeksi arvioidaan n. 2 m, Sallan suksen 180 cm. Suksien siteistä kalliopiirrokset eivät annan tietoa. Ainoastaan Bølamannenin suksessa on viitteitä suksen kiinnittämiseen jalkaan. Side voisi olla kourupälkäinen eli remmejä varten on porattu reiät suksen läpi sivulta sivulle. Koska kalliopiirroksissa näkyy vain yksi suksi, siitä ei voi päätellä, olivatko sukset epäpariset eli lyly ja kalhu vai tasapariset. Piirroksissa suksien nousujäljet on kuitenkin uurrettu yhtä pitkiksi, mikä viittaisi tasaparisuuteen.

Suomen kalliomaalausten ihmishahmoilla ei ole Saraakallion yksittäistä hahmoa lukuun ottamatta jaloissa ja käsissä mitään suksiin ja sauvoihin viittaavaa. Oikeastaan ainoa ihmiseen liittyvä esine on Astuvansalmen Artemisen kädessä oleva jouseksi tulkittu kaareva keppi. Ehkäpä hiihtäminen oli niin arkipäiväistä, ettei sitä kivikauden Suomessa pidetty kuvaamisen arvoisena.

Kuka keksi hiihtämisen

Hiihtämistä on pidetty pohjoisen Euraasian innovaationa, käytännön keksintönä, jonka tuottivat luonnonolosuhteet. Suksi on ollutkin yleinen kulkuväline pohjoisilla alueilla aina Skandinaviasta Beringinsalmelle asti. Lumessa liikkumiseen ei ole kuitenkaan aina käytetty suksia, sillä Pohjois-Amerikan intiaanit käyttivät lumikenkiä. Hiihdon pohjoista syntyä on perusteltu paitsi käytännöllä, myös arkeologisilla löydöillä, historiankirjoituksella ja erityisesti kalliopiirroksilla. Samaan tapaan todistelee Kiinan Kansantasavallan hiihtoliiton puheenjohtaja Shan Zhaojian hiihdon alkuperäpaikaksi Altaita.

Shan Zhaojian esittelee todisteeksi muutaman kalliomaalauksen ja piirroksen, joista ei kuitenkaan kaikista tahdo suksia löytää hyvällä tahdollakaan. Historiassa hän vetoaa Herodotokseen, jonka mukaan Altailla asuvilla ihmisillä oli vuohen tapaiset jalat ja he juoksivat talvella lumessa. Tämä on Zhaojianin mukaan hiihtoa kuvaava historiallinen dokumentti. Herodotos puhuu kyllä vuohijalkaisista ihmisistä, mutta lumessa juoksemista hän ei mainitse. Todistelun lopputulos on kuitenkin kieltämättä komea: ”Voimme ylpeänä sanoa: Altai, Kiinan Xinjiang, on hiihdon synnyinpaikka. Se on tieteellisesti todistettu ja kestävä.” Varmaan Altailla on hiihdetty vuosituhansia, mutta Shan Zhaojianin tieteelliset perustelut todistavat ainoastaan sen, ettei ainakaan hän ole keksinyt ruutia. Ellei sitten Kiinan hiihtoliiton puheenjohtaja ole lähtenyt liikkeelle kieli poskessa.

Teksti ja kuvat Jukka Parkkinen

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.