Laukaan Kirkkoniemen kauneus ei katoa

Huom. Kirkkoniemeen vievä, alla olevassa tarinassa mainittu silta on purettu vuonna 2023.

Lisätiedot Luontoon.fi

Lokakuinen lauantaiaamu, pakkasta -10, ohutta yläpilveä, melkein selkeää. Päivän ohjelma: retki Laukaan Kirkkoniemeen.

Kirkkoniemi valikoitui retkikohteeksi läheisen sijaintinsa ja hienojen maisemiensa vuoksi, joista pääsin nauttimaan puolivahingossa jo vuosi sitten kesällä. Tämänkertainen retki oli järjestyksessään jo kolmas, nyt koko perheen voimin. Varsinkin kesällä erittäin hienon paikan kauneus ei katoa syksylläkään, ja tähän aikaan vuodesta jo melko matalalla vaeltava aurinko loihtii luonnosta esiin taianomaisia sävyjä.

Kirkkoniemi on Laukaan kunnan Tarvaalan kylällä sijaitseva Metsähallituksen ylläpitämä retkikohde. Kirkkoniemi on oikeastaan saari, sillä sen katkaisee mantereesta Sahinjoki. Jokea pitkin pääsee Kirkkoniemeen myös melomalla Lievestuoreenjärven tai Kuusveden suunnasta. Sahinjoki onkin eräs alueen suosituista melontareiteistä.

Maan puolelta Kirkkoniemeen tulevat voivat ajaa joko Laukaan kirkonkylän kautta tai Äijäläntieltä läheltä Kuusaata (tie 637) n. 10 kilometriä Ränssintietä Tarvaalaan. Opastus Kirkkoniemeen näyttää ”Hartikan Kirkkomaa”, sillä ennen varsinaista Kirkkoniemeä sijaitsee paikka, johon perustettiin Laukaan ensimmäinen kirkko jo 1500-luvulla. Alkuperäisestä kirkosta on jäljellä enää kirkkomaalla suojarakennuksessa säilytettävä muutaman hirsikerran korkuinen nurkkasalvos ja pala kivijalkaa. Lisäksi paikalla on vuonna 1993 valettu kello sekä puinen risti, alttari ja muistolaatta.

Hartikan kirkkomaalle johtaa vanha rautaportti.

Hartikan kirkkomaalle johtaa vanha rautaportti.

Kirkkomaalla pidetään edelleen hartauksia kerran kesässä ja jouluisin. Alueella on ollut myös hautausmaa, ja aivan läheltä löytyy kivikautinen kalmistokin.

Kellotornissa olevan kellon on valanut Laukaan seurakunnalle lapualainen Jussi Somppi, jonka kellovalimo toimii edelleen.

Kellotornissa olevan kellon on valanut Laukaan seurakunnalle lapualainen Jussi Somppi, jonka kellovalimo toimii edelleen.

Kirkkomaan vieressä on autolla tulijoille pieni pysäköintialue, mutta reilun 300 metrin päässä on vielä toinenkin, varsinainen Kirkkoniemen parkkipaikka. Heti parkkipaikan jälkeen on kävelysilta, joka vie Sahinjoen yli ja johtaa Kirkkoniemen polulle. Kirkkoniemi on Laukaan ensimmäinen luonnonsuojelualue, joka jo vuonna 1955 perustettiin Metsähallituksen luonnonhoitometsäksi.

Nykyisin Kirkkoniemen alue on osa suurempaa, Saraveden–Vatian Natura 2000 -aluetta.

Nykyisin Kirkkoniemen alue on osa suurempaa, Saraveden–Vatian Natura 2000 -aluetta.

Kirkkoniemi on suurimmaksi osaksi valoisaa kangasmetsää, mutta myös laajempia lehtipuulaikkuja on siellä täällä, varsinkin Kirkkolahden puoleisella reunalla. Lisäksi lukuisat kelo- ja maalahopuut ovat erilaisten kolopesijöiden, kuten tikkojen ja palokärkien sekä monien puun lahottajien suosiossa.

Polku on helppokulkuinen ja kuivana aikana jopa niillä kuuluisilla nappaskengillä käveltävissä.

Polku on helppokulkuinen ja kuivana aikana jopa niillä kuuluisilla nappaskengillä käveltävissä.

Näkymä polulta Tarvaalanvirralle päin.

Näkymä polulta Tarvaalanvirralle päin.

Kirkkoniemen alue on monenlaisten käyttäjien suosiossa, ja varsinkin kesäisin uimareiden. Tarvaalanvirran puolella on loistava hiekkaranta, joka on aluksi matala, mutta on muistettava, että virran syvin kohta on jopa 11 metriä. Ensimmäisellä uimapaikalla on myös jonkinlainen, ainakin hyvin epävirallisen näköinen nuotiopaikka, joka on parhaat päivänsä nähnyt. Lisäksi ikävännäköisesti puista on revitty tuohta sytykkeeksi. Ehkäpä voisi ajatella vaikka tuovansa sytytyspaloja tai sytytysnestettä mukanaan, että eläviä puita ei tarvitsisi näin tuhota. Kohta ne ovat nimittäin kuolleita puita. Eihän ihminenkään ilman ihoaan kauan pärjää.

Joillakin on ollut valitettavasti nuusa sytykkeistä, kun on pitänyt elävästä puusta nyhtää tuohta...

Joillakin on ollut valitettavasti nuusa sytykkeistä, kun on pitänyt elävästä puusta nyhtää tuohta…

Joka tapauksessa päätimme perheen kanssa nauttia maisemista, upeasta säästä ja syksyn väriloistosta. Enää pieni kävelymatka, ja pian oltaisiin Kirkkoniemen kärjessä. Metsähallituksen ylläpitämiin retkeilyrakenteisiin kuuluvat luonnollisesti laavu, puuliiteri ja kuivakäymälä. Polttopuiden suhteen kannattaa varautua pieneen jumppaamiseen, sillä valmiiksi tehtynä niitä ei paikalla ole. Tämäkin kohde kärsii sellaisista kävijöistä, joiden mielestä toisen liiteristä viety puu palaa omassa takassa lämpimämmin, joten ei voi muuta kuin kääriä hihat ja alkaa polttopuun tekoon. Huomaavainen retkeilijä voi pienen määrän valmista klapia pätkiä myös seuraavia kävijöitä varten.

Hyväkuntoisen laavun suojissa voi vaikka yöpyä.

Hyväkuntoisen laavun suojissa voi vaikka yöpyä.

Retkeilijä saa varautua pieneen kuntoilutuokioon taiwanilaissahan ja rautakirveen kanssa.

Retkeilijä saa varautua pieneen kuntoilutuokioon taiwanilaissahan ja rautakirveen kanssa.

Alueen ehkä tärkein rakennus on hotelli helpotus...

Alueen ehkä tärkein rakennus on Hotelli Helpotus…

Aivan niemen kärjessä vielä yksi nuotiopaikka ja matala ranta, josta pääsee myös uimaan ja jonne melojat voivat rantautua. Näkymät läheiseen Kirkkosaareen ja Kuusveden selälle eivät voisi paremmiksi muuttua!

Kuvan vasemmassa reunassa häämöttää Kirkkosaari.

Kuvan vasemmassa reunassa häämöttää Kirkkosaari.

Kirkkosaaresta löytyy myös muinaisjäännöksiä, kuten pyyntikuoppia ja tervahautoja. Kaikki katsomisen arvoinen ei kuitenkaan ole vedenpinnan päällä, vaan myös pinnan alta voi löytää mielenkiintoisia juttuja.

Veden alla on aivan oma maailmansa.

Veden alla on aivan oma maailmansa.

Yllättävän värikkäitä näkymiä löytyy myös pinnan alta.

Yllättävän värikkäitä näkymiä löytyy myös pinnan alta.

Lisäksemme laavulla oli jo meitä ennen Jyväskylästä tullut lapsiperhe makkaran ja vaahtokarkkien paistossa. Hekin olivat kuulleet, että tämmöinen paikka on olemassa ja päättivät tulla sitä katsomaan, mikä kertoo, että Kirkkoniemi on suosittu käyntikohde kauempaakin. Mikäpäs kuulaana syyspäivänä oli istahtaa nuotion ääreen, paistaa makkarat ja tempaista niiden päälle minipuustikahvit. Vaikka polku pysäköintipaikalta Kirkkoniemen kärkeen ei ole järin pitkä – vain noin puoli kilometriä – se tuntuu huomattavasti pitemmältä näin upeassa ympäristössä.
Kirkkoniemeen kannattaa tulla minä vuodenaikana tahansa.

Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee...

Tuli räiskyy nuotiossa, savu hiljaa leijailee…


KARTTA
ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6918790 E 451279

2 replies
  1. Sann
    Sann says:

    Kirkkoniemeen vievä silta on purettu 8.11.2023, joten luonnonhoitometsän alueelle pääsee vain vesiteitse.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.