Kirkkelinna, Laitila

Kävimme lauantaina 6. huhtikuuta Laitilan Kirkkelinnassa. Kirjoitusasu on oikea, vaikka vanhassa kyltissä nimi lukikin vain kahdella k:lla.

Auton jättöpaikalta ei ollut linnavuorelle kuin kivenheitto. Lähin maajussi näytti asuvan vain reilun sadan metrin päässä kohteesta. Lumi oli kantavaa ja tuntui helppokulkuiselta. Silti piti olla hieman varovainen, ettei liukastu tai koipi vajoa johonkin halkeamaan.

Linnavuoret ovat luonnon aikojen saatossa muovaamia jyrkkiä mäkiä tai vuoria. Oman lisänsä linnavuoriin tuovat ihmisen käden jäljet. Aikoinaan, Kirkkelinnan tapauksessa rautakaudella, isi-isät rakensivat kivilohkareista suojavalleja vihollisen hyökkäysten varalta.

Kivet eivät ole mitään Fortunan kuulan kokoisia palleroita, vaan isoja möhkäleitä. Niiden liikuttamiseen on tarvittu järeää voimaa. Hevoset lienevät olleet apuna, joskin silloisten miesten rivakkuuden on täytynyt olla toista luokkaa kuin myöhempien pullamössösukupolvien.

Naavaa kasvoi puissa runsaasti. Siitä päätellen ilma taisi olla hyvinkin raikasta, vaikkei missään ihan korvessa oltukaan. Matkakumppani Timo Sepänmaan tupakasta tosin lähti kunnon käry, joten tuoreen ilman nuuhkiminen metsän siimeksessä ei oikein onnistunut.

Voisi kuvitella, että lumettomaan aikaan tämäkin paikka tarjoaa paljon enemmän. Mutta eipä hullumpi näinkään.

Vierailemisen arvoisen paikasta tekee jo pelkästään se, että läheltä löytyy Hautvuori, joka huokuu pyhää jylhyyttä. Se on sellainen paikka, ettei sen suuriin luoliin ei tee pimeällä mieli mennä.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6759237 E 215614

Teksti ja kuvat Kimmo Jaramo.