Kirja-arvostelu: Retkeilijän opas saa rakastumaan luontoon



Jouni Laaksosen Retkeilijän opas on tietokirja, joka perustuu Suomen oloihin ja perehdyttää lukijansa retkeilyn taitoihin ja tietoihin. Pääpaino on päivä- ja perheretkeilyssä, pitkille vaelluksille ei tässä kirjassa lähdetä. Niistä voi lukea vuonna 2008 ilmestyneestä Vaeltajan oppaasta (loppuunmyytyä Vaeltajan opasta kannattaa kysellä kirjastosta). Myös reittejä ja retkikohteita löytyy toisaalta Laaksosen runsaasta tuotannosta (esimerkiksi Lapsiperheen retkeilyopas, 2014, tai Suomen retkeilyopas, 2007).



Pienten lasten kanssa retkeilyä ei ole Suomessa aiemmin opaskirjoissa kovinkaan laajalti sivuttu, ainoastaan keväällä Karttakeskus julkaisi Lapsiperheen retkeilyoppaan. Laaksosen teos paikkaa tätä puutetta. Päiväretkeily on suosituin retkeilyn muoto ja se sopii kaikille. Laaksonen on itse kartuttanut retkeilykokemustaan tyttärensä ja ystävien ja sukulaisten lasten kanssa. Hänellä on omakohtainen tuntuma myös haasteisiin, joita lasten kanssa liikkuessa voi tulla eteen. Pienetkin retkeilijät nauttivat luonnosta, kun reissut on hyvin suunniteltu, eikä ahnehdita liikaa kerralla – ei kilometrejä eikä elämyksiä. 



Vuodenajat ovat saaneet omat lukunsa. Sulan maan vaellus ja talviretket esitellään varsin kattavasti. Pääosassa on retkeily kävellen ja hiihtäen, mutta samat perusperiaatteet koskevat Laaksosen mukaan pitkälti myös pyörä-, soutu- ja melontaretkiä. Vaatetuksen ja ravinnon merkitystä on käsitelty niin lämpimän kuin kylmänkin ajankohdan kannalta, samoin leiriytymistä ja lämpimänä pysyttelyä. Turvallisuuden kannalta avainasemassa on ennaltaehkäisy. Erämaassa kännykään ei voi välttämättä luottaa, joten valmius omin voimin selviytymiseen on kullanarvoinen taito. Selviytymiskoitosta retkestä ei kuitenkaan tarvitse tehdä, vaan reissu kannattaa mitoittaa omien voimien ja kokemusten mukaan.



Luonnonsuojelua käsittelevässä luvussa on huomioitu hienosti ympäristötietoisuus. Nykyään jokainen retkeilijä muistaa varmasti, että roskat tuodaan mukana pois luonnosta. Tämäkin perusasia täytyy kuitenkin lapsille opettaa. Matkustamisen aiheuttamaan saastuttamiseen puututaan ja julkisia kulkuvälineitä suositellaan käytettäväksi paikasta toiseen siirryttäessä, silloin kun se vain mahdollista on. Kaikkiaan Laaksonen laskee retkeilyn seuraukset luonnon ja ympäristön kannalta edullisiksi. Retkeilyharrastus auttaa arvostamaan luontoa, niin ettei sitä nähdä vain raaka-aine- ja energiavarastona.



Selkeissä tietolaatikoissa tekijä esittelee mm. retkeilyvälineitä ja niiden huoltoa, erilaisissa hätätilanteissa toimimista ja kartanlukutaitoa. Kokeneemmatkin konkarit saattavat kartuttaa tietouttaan vaikka erilaisiin hankioloja kuvaaviin nimityksiin tai kartannimien kertomaan perehtyessään. Sekin on listattu, mitä retkellä ei pidä tehdä.



Valokuvat, jotka pääosin ovat Laakkosen itsensä ottamia, ovat samalla kertaa houkuttelevia ja havainnollisia. Seitsemänvuotias poikani, joka aloitti oman retkeilyuransa kantorepussa äidin selässä, selaili kirjaa ja ilahtui tunnistaessaan Kolin kansallismaisemat: ”Hei, tuo on tuttu paikka, tuolla ollaan käyty!”



Eri lähteistä kootut sitaatit laajentavat näkökulmaa aiheeseen. Lapsiperheen erikoisvarusteet –osiossa on lainattu Jean M. Untinen-Auelia: esihistoriallinen luolanainen Ayla kantaa lastaan selässään kantovuodan avulla. Omalla reitillä hiihtämisen riemua kuvastaa hyvin Aaro Hellaakosken iätön ajatus: ”Tietä käyden tien on vanki. Vapaa on vain umpihanki.” 



Yksi sitaateista on peräisin Veikko Huoviselta: ”Mitä niinä tunteina, jolloin ollaan metsällä tai järvellä, jää syrjään, se saa jäädä. Ei siinä kaupassa häviä.” Retkeilijän oppaassa kulkee taustalla iso ajatus siitä, kuinka lapsena syntynyt rakkaus luontoon saa ihmisen aikuisena pohtimaan valintojaan myös luonnon edun kannalta. Kuten Laaksonen toteaa, vaeltaja ei tunne itseään kuluttajaksi, vaan ihmiseksi.



Retkeilijän opas on kattava perusteos, joka ei ole hetkessä luettu läpi. Suunnitteleminen onkin yksi retkeilyn iloja ja tämän kirjan kanssa on mukava miettiä tulevia retkiä. Jospa järjestäisi lapsille kaatumisharjoituksen kanootilla tai viettäisi talviyön autiotuvassa?



Laaksonen toteaa, että retkeily ei koostu joukosta ehdottomia sääntöjä ja ainoita oikeita varusteita, vaikka hänen omat mieltymyksensä toki kirjassa näkyvät. Tekijän toiveena on, että kirja antaisi kipinän lähteä metsään, saisi innostumaan retkeilystä ja rakastumaan luontoon. Ei lainkaan liikaa toivottu, teoksen lukeminen nostaa ainakin meidän perheessä retkikuumeen korkealle!




Jouni Laaksonen: Retkeilijän opas. Otava, 2013. 263 sivua.