Kinahmin luontopolku on unohdettu helmi Tahkon kupeessa Kuopiossa

Sumuiselle peltoaukealle paistaa aamuaurinko. Ilma on jo syksyisen viileä, mutta taivas on selkeä ja lähes pilvetön. Olemme saapuneet puolison kanssa Kuopion Nilsiässä sijaitsevan, 313 metriä merenpinnasta kohoavan Kinahmin vaaran eteläpuolelle, josta päiväretkemme alkaa. Kinahmin korkeus yllättää, sillä se on viereistä Tahkovuortakin korkeampi, Tahkon jäädessä 296 metriin. Onhan Kinahmi myös Järvi-Suomen toiseksi korkein kohta, Rautavaaran Maaselänmäen jälkeen.

Lähtöpaikka kartalla

Reitti 11 km

Kota kartalla

Lähdemme kävelemään luontopolkua, jonka varrella olevat huonokuntoiset opasteet ihmetyttävät. Pikaisen googletuksen jälkeen selviää, että luontopolku on perustettu vuosituhannen alussa paikallisen kyläyhdistyksen toimesta talkootöinä. Ylläpitäminen on kuitenkin lakkautettu vuosia sitten. Polku on muuten suhteellisen hyväkuntoinen, eikä lainkaan umpeenkasvanut. Opasteista saa sen verran selvää, että polku on 11 kilometriä pitkä (toisen lähteen mukaan 12) ja päättyy Kinahmin pohjoispuolelle. Ihan sopivan mittainen päiväpatikointi siis!

Hiljaisen reitin varrella maisemat vaihtelevat tuuheiden lehtikuusimetsiköiden, purojen halkomien lehtojen ja upeiden maisemien reunustamien hakkuuaukeiden muodossa. Vastaan tulee muutama maastopyöräilijä, mutta tungosta ei polulla ole. Reitin varrelle on laitettu geokätköjä, jotka osaltaan varmasti auttavat polun säilymisessä, innokkaiden kätköilijäharrastajien kävellessä ja tallatessa polkua. Välillä polun esteeksi tulevat karja-aidat, sillä alueella laiduntaa kesäisin ylämaankarjaa.

Kinahmin reitin varrella on kolme taukopaikkaa. Ensimmäisenä vuorossa on suoja, joka on harmiksemme lukossa. Se on ilmeisesti vanha yksityinen karjamaja, eikä ole yleisessä käytössä. Katsomme karttaa ja jatkamme matkaa seuraavalle taukopaikalle, joka on parin kilometrin päässä. Saavumme perille ja yllätyimme miten hyväkuntoinen kota on sisältä, vaikka puskittunut ympäristö kertoisi aivan muuta. Istahdamme hetken ja pohdimme, että näin leveillä reunuksilla mahtuisi vaikka nukkumaan. Täytyykin varmaan ottaa ensi kerralla makuualusta ja makuupussi mukaan!

Pian jatkamme matkaa, ja silmiimme osuu hieman vinossa oleva kyltti. Opasteesta käy ilmi, että olemme kivunneet Kinahmin korkeimmalle kohdalle. Maisemat eivät juurikaan kerro tästä, sillä ympäristö on metsäinen, eikä näkymiä kauas horisonttiin ole.

Mutkitteleva polku vie kohti pohjoista ilmansuuntaa, ja muutaman kilometrin jälkeen saavumme jälleen tulipaikalle. Vanhan kelkkareitin kupeessa on kota, joka on huonokuntoinen. Laudat repsottavat ja ovikin on irronnut saranoiltaan. Sisällä on roskia ja joitain vanhoja kylttejä, jotka kertovat, että kota on toiminut moottorikelkkailijoiden taukopaikkana vuosituhannen alkuun saakka. Nykyään kota on valitettavasti purkukuntoinen, eikä oikein sovellu taukopaikaksi, vaikkakin nuotiota on selkeästi pidetty kodan keskellä ihan lähiaikoina.

Luontopolun ja samalla koko Kinahmin vaaran pohjoispäässä avautuvat upeat maisemat syksyiseen pohjoissavolaiseen maisemaan. Huonokuntoisista, vinossa seisovista opasteista ja repsottavista laudoistaan huolimatta on mukavaa, että tämä polku on säilynyt rauhallisena tuntemattomampana helmenä vilkkaamman Tahkon matkailukeskuksen kupeessa.

Me itse siis aloitimme reitin sen eteläosasta ja kävelimme pohjoisosaan, jossa meitä odotti autokyyti. Yksi reitin haaroista ulottuu myös länteen, jossa sielläkin on P-alue, eli halutessaan liikeelle voi lähteä myös sieltä.

Suurpiirteinen reittikartta sekä tietoa Kinahmin reitistön synnystä löytyy tästä vanhasta julkaisusta.