Kiikareiden kanssa luonnossa, osa 2: Lintujen aamuinen syysmuutto

kiikaritYhteistyössä NIKON

Kesä on aivan mukavaa aikaa, kun siihen usein liittyy loma ja pilvinen poutakeli. Lintujen osalta voi kuitenkin olla hiljaista. Kesällä tuollainen ihan tavallinen lintu rakentaa perhettä, ja kun pienet linnunpoikaset odottavat pesässä ruokaa, niin on parempi pysyä vaiti. Näin eivät linnunpoikasia herkkupaloina pitävät petoeläimet pääse jyvälle lintujen olinpaikasta. Poikasten hävittyä pesästä alkaa myös linnun viserrys kuulua entistä useammin ja siitä nokkelimmat arvaavat, että kesä lähenee loppuaan ja alkaa syksyn ihmeiden tuijotus.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sen sijaan, että piiloutuisivat metsiin, kerääntyvät monet lajit, kuten kurjet ja hanhet, syksyn tullen isommaksi porukaksi ja aloittavat otollisten olosuhteiden kyttäilyn. Useat lajit ovat tulleet siihen tulokseen, että porukassa on mukavampi matkustaa, kuten ihmisetkin usein liikkuvat porukassa – se on edullista ja turvallista. Tämä taas tietää linnun tarkkailusta kiinnostuneelle henkilölle melko mukavia syyspäiviä. Isot tai keskisuuret parvet ovat helppoja havaita ja linnut tarvitsevat isoja laakeita paikkoja levähdyksiä varten. Tämän tietävät varsinkin maanviljelijät.

Suuntaan aamulla juuri ennen auringonnousua Vahanka-järven rantaan Karstulassa. Aamu on hieman vielä sumuinen, mutta päivästä on muuten luvattu poutaisaa. Poutaisalla pohjoistuulella linnut ovat lennossa, jotenka niiden tarkkailua kannattaa seurata avoimilta paikoilta. Paikka voi olla järven rannalla tai suurella pellolla, myöskään suuret suot eivätkä korkeat kalliot tai tornit ole huonompia paikkoja seurata muuttoa. Yksinkertaisesti sanottuna, mitä etemmäs näät, sen enemmän näät.Näyttökuva 2015-09-20 kello 15.36.25

Huonon kelin sattuessa tarkkailupaikan valinta kannattaa miettiä eri tavalla. Kun vesi piiskaa maata ja tuuli käy vasten lintujen menosuuntaa, niin lintu ei lennä. Silloin ne seisahtavat pelloilla ja rämeiköillä sun muilla soilla, mistä niitä kannattaa käydä etsimässä.

Sumun hälvettyä alkavat myös näkyä ensimmäiset kurkiaurat. Syyskuun puoliväli on kurkimuuton parhainta aikaa. Samaan aikaan muuttavat myös metsähanhet ja petolinnut, joita tapaan myös myöhemmin päivällä.linnut

Lintujen tähystykseen samoilta jalansijoilta, eli staijaukseen, käytän tälläkertaa 10x-suurennuksella olevia Nikonin EDG -kiikareita. Loistavia lintukiikareita harrastekäyttöön löytyy myös Nikonin Monarch-mallistosta. Kymmenkertaisen suurennoksen etu laajoja alueita staijatessa on se, että niillä näkee aavistuksen pidemälle, käsien tärinän vielä suuresti vaikuttamatta kuvaan. Toki tämä kannattaa jokaisen testata omilla käsillään. Suurempi suurennos voi joissakin tunnistuksissa olla tarpeellinen, varsinkin jos ei kaukoputkea ole käytettävissä.

Innokkaalle staijarille kiikareidenkin paino voi käydä raskaaksi päivän mittaan. Tätä helpottamaan olen askarrellut myös itselleni seipiön eli kepin. Yksinkertaisimmillaan seipiö on keppi jonka nokassa kiikarit pysyvät. Kiikareiden piteleminen kepin avulla on kevyempää ja huomattavasti vakaampaa varsinkin pitkinä päivinä.linnut-4
Päivän aikana ylitseni lentää noin 1000 kurkea ja muutamia satoja hanhia. Hiirihaukkoja nään muutaman, kuten myös varpus- ja kanahaukkoja. Hyvien eväiden ja lämpimän vaatetuksen kanssa lintujen tarkkailupäivä ei siis olisi voinut juurikaan paremmin sujua.

Helsingin seudun lintutieteellisen yhdistyksen sivuilta voit myös tarkistaa lintusäätiedoituksen hyvien muuttohetkien tarkkailemiseen! Lintusäätiedote

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.