Kihlakivi – esihistoriallinen kuppikivi Kotalahdella Leppävirralla

Blogini täyttää kohta vuosia niin on tullut kaiveltua vanhoja kuvia. Arkistosta löytyi keväältä 2012 pari kännykuvaa Kihlakivestä. Kurkkasimme sen luota geokätkön samalla reissulla kun kävimme etsimässä Venemäen luolan.

Kihlakivi on peruskarttaan merkitty suuri siirtolohkare, joka sijaitsee Leppävirralla Kotajärven Pohjoislahden pohjoisrannalla, tien pohjoispuolella.

kihlakivi1

Uhrikivi eli Valkeakivi eli Kihlakivi on gneissilohkare, jonka ympärysmitta on 28 metriä ja korkeus 2–3 metriä. Kiveen on kiinnitetty pronssitaulu, jossa on seuraava teksti:

”Tämä kivi on ollut aikanaan noin vuoden 1556 tienoilla Itkosten uhrikivenä. Laatan kiinnitti Itkosten sukukunta ry. vuonna 1988. Lain suojaama muinaisjäännös.”

Fil.maist. Jussi Itkosen mukaan hänen löytämänsä kivi yhdistyy Leppävirran vuonna 1664 talvikäräjiltä säilyneeseen mainintaan rajakivenä olleesta maakivestä (Valkiakivi), jolla oli vannottu ja jolle oli uhrattu.

Myöhemmin kivi oli merkki- ja kokoontumispaikka, jonka luona nuoriso kokoontui järjestäen kesäaikaan tansseja. Monet parit tutustuivat ja kihlautuivat näiden tanssien aikana, josta kivi sai nimen Kihlakivi.

kihlakivi2

Sammaloituneen kiven päällä on 15–20 ”kuppia” tai syvennystä. Muutama kupeista on hakattu, suurin osa on kuitenkin luonnonmuovaamia, ilmeisesti rapautumisessa syntyneitä. Näistäkin osaa on kuitenkin syvennetty tarkoituksella.

Uhrikupit muodostavat Otavan ja Perseuksen tähtikuvioiden kaltaiset kuviot. Koska mainitut tähtikuviot eivät olleet maanviljelyskulttuurissa kovin tärkeitä, on otaksuttu, että ne saattavat olla Itkosen sukua edeltäneen pyyntiväestön, järvilappalaisten, tekemiä. Mainitut tähtikuviot ovat toimineet heidän kompassineen ja kelloinaan.

Kivi on niin sammaloitunut että kaikkia kuppeja ei siitä näy ja tähtikuviot on vaikea hahmottaa. Yksittäisiä kuppeja näkyy sammaleesta huolimatta.

Tämä kivi on myös ihan tien vieressä kuten eilen esitelty Karhukivi. Molemmat kannattaa kurkata samalla, koska ne ovat vain 3,5 kilometrin päässä toisistaan.

Kartta ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6938520 E 525831

Julkaistu aiemmin Leppävirtaa-blogissa.

Lähteet: Kejonen & muut 2013.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.