Kiehtovia koukeroita ja mielenkiintoisia muotoja Helgelandin ”Marmorilinnassa” Norjassa

Kohde kartalla (Norgeskart)
Kohde kartalla (Google Maps)

Marmorslottet eli Marmorilinna on Norjan Helgelandissa sijaitseva nähtävyys. Matkaa lähimpään kaupunkiin, Mo i Ranaan tulee noin 50 kilometriä. Kapea tie kulkee kauniinvärisen Langvatnet-järven rantaa hienoissa maisemissa, ja ensimmäiset opasteet ovat vasta loppumatkalla hiekkatielle käännyttäessä. Yleensä koski- ja jokinähtävyydet ovat parhaimmillaan keväällä, mutta tämä tekee poikkeuksen. Loppukesällä vähän veden aikaan on paras aika vierailla täällä. 

Parkkipaikalta lähdettäessä kuljetaan ensin aution pihapiirin läpi ja sen jälkeen polku kulkee metsän keskellä. Märimmissä paikoissa on pitkospuut, mutta keväällä ja muuten märkään aikaan kuivilla lenkkareilla perille voi olla vaikeaa päästä. Toisaalta matkan varrella voi hörpätä vettä useammassa paikassa, varsinkin jos on ottanut kuksan mukaan. Kävelyä parkkipaikalta yhteen suuntaan on muutama kilometri helppokulkuista polkua, kunnes kosken kohina alkaa kuulua.

Sitten laskeudutaan jyrkkää polkua alaspäin jokiuoman pohjaa kohti, jossa kauniin sininen koski virtaa Svartisen-jäätiköltä. Jyrkimmässä kohtaa on puiset portaat, mutta kaikkein viimeisimmät metrit rantakalliolle laskeudutaan köyden avulla, eli märällä kelillä saa olla tarkkana ettei liukastu.

Turkoosi vesi näyttää erityisen kauniilta auringon paisteessa ja muutenkin. 

Viimeistään tässä vaiheessa huomio kiinnityy turkoosin veden lisäksi rantakallioihin, jotka eivät olekaan ihan tavalliset. Molemmat rannat ovat monelle uuneista ym. tutuksi tullutta vuolukiveä, johon vesi on kovertanut jos jonkinlaista koloa ja koukeroa. 

Erikoisimman näköinen muoto on veden ylle kurkottava kieleke, jolla on mittaa pitkälle toista metriä. Suorimmat kivipinnat muistuttavat kuin hiekkarantaa monine pienine aaltoineen ja poimuineen. 

Paikoin kallioissa näkyy erilaista kiveä olevia raitoja, jotka antavat väriä harmaaseen kokonaisuuteen. 

Jonkin matkan päässä ylävirtaan näkyvät valkoiset, marmoriset rantakalliot, joista paikka on saanut nimensä. Valkoinen taustaväri saa turkoosin veden loistamaan todella kauniina, kun siihen paistaa aurinko. Hienoimmat niistä ovat joen toisella puolella, eikä sinne pääse kävelemään. Marmoriosuudelle ei muutenkaan ole kunnon polkua, ja kivisen jyrkän rinteen vuoksi suosittelen ihailemaan niitä kauempaa. 

Tästä saa mukavan lisän yleensä niin vuoripainotteiseen Norjan-reissuun, itse olen käynyt jo useammankin kerran. Kerran näin polun vieressä hirven jälkiä, mutta eläintä itseään en. Jälkiä ei menomatkalla vielä kuitenkaan ollut, joten sen olisi voinut vaikka nähdäkin. Polulta risteää reitti myös ylös kohti vuorijärveä, mutta siellä on vielä käymättä. Ei kaikkea kerralla, niin on hyvä syy palata uudestaan parhaimmille paikoille.