Keväistä kukkaloistoa, suuria jalopuita – Vaisakko on Salon salattu helmi

Selailin pari vuotta vanhoja retkeilykuviani ja törmäsin kansioon nimeltä Vaisakko. Päätin, että nyt jos koska on aika tehdä tunnetuksi tämä lumoava kevätkohde, jota edes kaikki salolaiset eivät tunne, ulkopaikkakuntalaisista puhumattakaan.

Meren rannalla Halikossa levittäytyvä Vaisakon luonnonsuojelualue on loistava kohde pienelle päiväretkelle. Paras hetki vierailla siellä on kevätkukkien kukkiessa.

Tämän jutun kuvat ovat huhtikuun lopulta vuodelta 2014. Oli hieno aurinkoinen kevätpäivä ja ajelimme vanhempieni kanssa perheeni rakkaalla rättisitikka Bellalla Vaisakon P-paikalle. Ajomatkaa Salon keskustasta kertyy noin 15 kilometriä.

Vaikka olen kasvanut Salossa, en ollut koskaan ennen käynyt Vaisakossa. Olinkin utelias näkemään paikan, sillä olin kuullut siitä paljon hyvää.

vaisakko12

Vaisakon luontopolku on 1,5 kilometriä pitkä ja kulkee vaihtelevassa maastossa. Kukkameri avartuu polun ympärillä uskomattomana. Metsä on välillä tiheämpää, välillä harvempaa ja puut ovat välillä suurempia, välillä pienempiä. Mutta kukkia on keväällä kaikkialla.

Polun varrella on myös kartalle merkitty ihana kirkasvetinen lähde, josta mukana ollut vanha koirani otti hörpyt. Vastaan tuli paljon muitakin koiria ja liikkeellä oli myös lapsiperheitä. Koiraa ei saa Vaisakossa pitää vapaana.

vaisakko21

Reitti tekee merenrannalla pienen silmukan, minkä jälkeen palataan takaisin samaa reittiä kuin tultiinkin. Rannalla kohoavalla korkealla kalliolla voi pitää vaikka evästauon, sieltä on hieno maisema Viurilanlahdelle. Savisen maan seurauksena ruskeanharmaaksi värjäytynyt Halikonlahti ei ehkä ole sinisen meren tavoin mikään kaikkein henkeäsalpaavain näky, mutta kyllä veden läsnäolo silti luo Vaisakkoon ihanaa tunnelmaa.

Vastapäätä eväspaikkakalliota näkyy Vuohensaaren hiekkaranta.

vaisakko9

Vuokkojen ja muiden kukkien lisäksi Vaisakko on tunnettu suurista jalopuistaan. Luontoon.fi-palvelun mukaan Vaisakon lehdot ovat maamme edustavimpia.

Vaikka luontopolku ei ole kovin pitkä, kannattaa siihen varata aikaa. Kukkien ihasteluun ja kevätpörriäisten touhujen seurailuun menee nimittäin helposti tovi jos toinenkin. Vaisakko onkin mainio paikka opetella tunnistamaan luonnon kevätkukkia, jos ne eivät vielä ole tuttuja. Myös lapsille on Vaisakossa varmasti mukava opettaa kukkia, ja samalla kannattaa kerrata luonnonsuojelua sekä vastuullista retkeilyä koskevia asioita.

Itse ihastelin etenkin valko- ja sinivuokkojen keskinäistä erilaisuutta. Virallisesti ei kai ole olemassakaan sellaista asiaa kuin punavuokko, mutta Vaisakossa oli paljon myös hyvin punertavia sinivuokkoja. Lisäksi oli lähes valkoisia sinivuokkoja.

vaisakko22

Entäpä sitten valkovuokot? En ollutkaan ennen tullut ajatelleeksi, kuinka erilaisia nekin voivat keskenään olla! Tällä reissulla bongaamieni valkovuokkojen terälehtimäärä vaihteli kuudesta yhdeksään.

vaisakko24

Kostealla kelillä kannattaa vedenpitävät kengät, jopa kumpparit laittaa jalkaan. Kuivalla kelillä pärjää lenkkareillakin. Polku on osittain pitkostettu ja sillä kannattaa pysyä, jotta luonnonsuojelualuetta ei tallo turhaan.

Koira pysyi luonnollisesti kytkettynä koko reissun ajan. Tähän ja muihin Vaisakossa päteviin sääntöihin voit tutustua Luontoon.fi-sivustolla. Huomioithan, että esimerkiksi sienestys sekä marjastus ja tietenkin myös kasvien vahingoittaminen Vaisakossa on kiellettyä.

P-paikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6698513, E 281116.

Näköalapaikka kartalla. ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N 6698327, E 282618.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.