Keväisellä kävelyllä Liesjärven kansallispuistossa

Kuten yleensä, aloitamme retket aina jonkinlaisella sekoilulla. Olin etukäteen katsellut netistä loistavan luontoon.fi-sivuston kautta eri kansallispuistoja lähistöltä. Meille taas aukesi yllättäen 17.5.2014 vapaapäivä avopuolison kanssa samalle päivälle ja päätimme lähteä Liesjärven kansallispuistoon kävelylle.

Olin siis paikkaa jo tutkinut hiukan ja tulostin vain netistä ajo-ohjeet mukaan ja lähdimme reissuun. Haluan välttää turhaa teknologiaa mahdollisimman paljon vapaa-ajallani, minulla ei ole enää älypuhelinta, navigaattoria käytän vain pakon edessä ja mitään retkikäyttö GPS-laitetta en omista, tosin olen harkinnut sellaisen hankkimista varmuuden vuoksi pidemmille retkille.

Ajo-ohjeet veivät meidät melkein perille, mutta ei ihan. Pienimuotoisen sähläyksen jälkeen saavuimme kuitenkin Pirttilahden parkkipaikalle, mikä löytyy tästä esitteestä.

Kyynäränharju kulkee lähes keskeltä Kyynäränjärveä.

Kyynäränharju kulkee lähes keskeltä Kyynäränjärveä.

Pirttilahden pysäköintialue on heti Kyynäräharjun pohjoispuolella. Kyynäränharju on yksi Liesjärven kansallispuiston nähtävyyksistä. Harju kulkee Kyynäräjärven poikki ja on varsin erikoinen. Kapeimmassa kohtaa harjua on pieni silta.

Kansallispuiston alueella on kolme suurempaa järveä: Tapolanjärvi, Kyynäränjärvi sekä itse Liesjärvi. Suunnittelimme reittimme keltaisella merkittyä ilvesreittiä pitkin Korteniemen perinnetilaan, joka on myös yksi puiston isoimmista vetonauloista.

Kyynäränjärven länsipuolta.

Kyynäränjärven länsipuolta.

Polut olivat Liesjärvellä todella hyvin merkitty. Opastetaulut ja merkinnät näyttivät ihan uusilta. Rengasreittejä on useampi ja kävelemistä riittää useammallekin retkelle. Eksymään ei pääse, vaikka kuinka yrittäisi. Kulkemamme polku oli aluksi järven rantaa, sen jälkeen metsää ja välillä jopa pientä metsätietä.

Liesjärven kansallispuiston monipuolista maisemaa.

Liesjärven kansallispuiston monipuolista maisemaa.

Pirttilahden pysäköintialueelta on n. 5 km matka Korteniemen perinnetilalle. Monipuolista luontoa löytyy matkalta ja tosiaan hyvin merkittyä polkua koko matka. Löysimme muutaman korvasienenkin polun viereltä.

Korteniemen perintötilan laidunta.

Korteniemen perintötilan laidunta.

Korteniemen perinnetilalla on suomalaisten alkuperäisrotujen kotieläimiä: Hevosia, lehmiä, lampaita, kanoja ja kukko. Ilmeisesti eläimet tulevat vasta hiukan myöhemmin, koska me näimme vain laitumella muutaman lehmän.

Kortenimen perinnetilalla voi tehdä elämysmatkan vanhanaikaiseen huusiin.

Kortenimen perinnetilalla voi tehdä elämysmatkan vanhanaikaiseen huusiin.

Saapuessamme Korteniemeen alkoi aurinko jälleen paistaa hiukan pilvien välistä ja oli ihanan lämmin kevätpäivä. Linnut lauloivat ja oli kuin aikakoneella olisi mennyt taaksepäin. Tila oli hienosti pidetty vanhanaikaisena ja kävimme tutkimassa paikkoja. Mietiskelin samalla millaistakohan oli aikoinaan asua tuollaisessa miljöössä.

Korteniemen vanhat kelottuneet rakennukset olivat todella kauniita.

Korteniemen vanhat kelottuneet rakennukset olivat todella kauniita.

Tilalle olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa. Yksi nuori nainen olikin kirjaa lukemassa tilan penkillä ja varmasti juuri parempaa paikkaa kirjan lukemiseen ole olemassakaan. Kevättuuli suhisi puiden oksilla lintujen keväinen viserrys oli huumaavaa.

Pitkäkärki Liesjärven rannalla.

Ahonnokka Liesjärven rannalla.

Korteniemeltä lähdettyämme kävelimme vielä Ahonnokan 1,3 km pitkän luontopolun läpi ja kävimme ihailemassa Liesjärveä Ahonnokan kallion päältä. Maisemat olivat kyllä hienot ja paikka on juuri sitä perinteistä järvimaisemaa, mitä Suomessa riittää.

Liesj+ñrvi (21 of 23)

Loppumatka takaisin autolle kulki samaa reittiä pitkin, mitä olimme tulleetkin. Liesjärven kansallispuistossa jäi lähinnä mieleen todella hyvin merkityt reitistöt, Kyynäränharju ja Korteniemen perinnetila. Reittejä on paljon vielä käymättä ja tulemme tänne varmasti vielä uudestaan. Maisemat ja luonto ovat monipuolista. Paikka soveltuu hyvin ainakin päiväretkille, täytyy vielä tutkia, jos joskus jäisi jopa yöksi.

Lisää kuvia kävelyretkeltämme löydät täältä.

Pirttilahden pysäköintialue löytyy tästä kartasta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit
N 6731646  E 327613.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.