Keväinen kohtaaminen erämaan kanssa: MTB- ja melontaseikkailu Mäntyharjulta Repoveden kuuluisimpiin maisemiin

Maastopyöräily- ja bikepacking-retki Mäntyharjulta Repoveden jylhiin järvimaisemiin on rauhallinen matka, jonka aikana ei asfalttia tarvitse haistella.

Lähtöpaikka kartalla; päätepiste kartalla
Yhteensä 75km maastopyörällä + 10km meloen
3 vuorokauden vaellus
Paljon tulentekopaikkoja
Mäntyharju–Repovesi-pääreitin (33km) esittely

Kävin toukokuussa kokemassa Mäntyharjulta Repovedelle johtavan pyöräilyreitin ihmeet, ja Repovedelle päästyäni kuljin ihastelemaan kansallispuiston kuuluisimmat nähtävyydet välillä pyöräillen, välillä tunkaten ja välillä myös meloen. Palveluita seudun reitistö on täynnä, ja laavuja ja tulentekopaikkoja on lukuisia. Erityismaininta on pakko antaa Kuutinkolon palveluista sekä Repotassun sapuskoista – parasta ruokaa tuhannen kilometrin säteellä!

Reitistö on maastopyöräilijän paratiisi, mutta jos harrastat bikepacking-touhuja, niin tämä pätkä vaatii astetta enemmän viitseliäisyyttä ja hulluutta. Nämä olivat rankimmat 75 kilometriä, jotka itse olen ikinä mennyt pyörän kanssa. Mutta muistakaa toki, että minä halusin nähdä ja valloittaa nämä Repoveden vuoretkin, jotka tunkkasin mennen tullen.

Retkelle lähtiessäni varustauduin 34 yön seikkailuun. Halusin, että voin jättää kiireen ja aikataulut. Halusin, että voin mennä rauhallisesti, tuntea, nähdä ja kokea alueen monipuolisesti. Suunnittelin reitin sen mukaan, että pyöräilen suurimman osan, mutta varustauduin myös jalkautumaan sekä astumaan vesille tehdäkseni seikkailustani monipuolisen. 

Tämä retki oli lähtölaukaus #FILLARIPÄIVÄKIRJA2-projektille. #FILLARIPÄIVÄKIRJA1-projektissa poljin Hangosta Nuorgamiin ja kirjoitin siitä kirjan. Seuraavan kahden vuoden aikana tulen puolestani tekemään 1520 retkeä Suomen komeimpiin kansallispuistoihin ja vanhimpiin metsiin. 

Retki Nro.1

Näillä reissuilla on tarkoitus mennä astetta syvemmälle metsään, juurillemme. Mistä kumpuaa metsäsuhteemme ja mitä metsä on meille ammoisina aikoina merkinnyt? Mihin olemme uskoneet, ketä palvoneet ja mille uhranneet?

Soita, metsä, kanteletta,

Kukuta, salo, käkeä

Alla kuusen kultalehvän,

Alla kaunihin katajan

Minun metsipäivinäni.

[youtube https://www.youtube.com/watch?v=fOy73frPLWE]

Perjantai 18.5.2018

24,6km / 5:10h

#relive

Heräsin kukonlaulun aikaan ennen kello kuutta. Olo oli levoton ja hyvällä tavalla jännittynyt alkavasta seikkailusta. Aamusella tarkistin vielä kamat, ja yöllä mielleeni tullut taskumatti löytyi kuin löytyikin varastoistani. Lorautin siihen 10-vuotiasta täytteeksi. Tällä kertaa olin saanut kyydin Mäntyharjulle järjestymään appivanhempieni puolesta, ja he kurvasivatkin talomme eteen heti aamutuimaan. Vanha peräkärrymme lähti mökille hoitamaan viimeistä tehtäväänsä, ja siinä myös pyöräni varusteineen sai matkata kohti Mäntyharjua. Siispä keula kohti määränpäätä ja edessäpäin odottavaa seikkailua.

Saavuttuamme Mäntyharjulle nostin konkelin peräkärryn pimeydestä ja ripustin laukut pyörään. Kävin Kärkipyörästä kyselemässä toukkia, joita ei ollut, mutta purkillinen matoja lähti mukaan kera kalaonnen toivotuksien. Kärkipyörän pihasta otin suunnaksi Villa-Auroran ja Riippumaton Puiston, joka sijaitsee heti taidekeskus Salmelan kupeessa, muutaman kilometrin päässä keskustasta. Pyöräillessäni kohteeseen huomasin fillarin valittavan ikävästi, kun vaihdoin eturattaalta isommalle vaihteelle. Villa-Aurorassa nostin heti pyörän hulivinttis ja huomasin ketjun ohjaajan hieman vääntyneen. Väänsin sen paikoilleen, ja valitus loppui. 

Villa Auroran kautta reitille

Riippumaton Puisto tarjoaa kaikille ilmaista ja riippumatonta riippumista koko kesän ajan. Vehreään puistoon keskelle kukkaloistoa on ripustettu toistakymmentä värikästä riippumattoa, joihin voi hetkeksi mennä lepuuttamaan jalkoja ja unohtamaan maailman kiireet. Itse en valitettavasti vielä päässyt riippumaan pienestä sateesta johtuen, vaan jouduin odottamaan tulevaan iltaan ja yöhön. Nautittuani hetken Villa-Auroran vieraanvaraisuudesta ja kiitettyäni saamistani vinkeistä ja neuvoista, suuntasin taidekeskus Salmelan edestä lähteville pitkospuille kohti Mäntyharju–Repovesi-reittiä, kohti ensimmäisen päivän päätösasemaa eli Matkoslammen laavua.

Reitti laavulle vei pitkospuiden, puusillan ja vanhojen metsäautoteiden kautta paikoin haastaville ja erittäin märille poluille, joiden vierustaa reunusti nuori, kasvava metsä. Reitin varrella ei koskaan tarvitse kauaa etsiä evästys- ja tulentekopaikkaa, sillä niitä on useita. Tovin pyöräiltyäni puunrunkojen lomasta, alkoi edessä erottua lammen pintaa sekä sen rannassa töröttävän massiivisen siirtolohkareen jykevä varjo. Jättiläisten työtä.

Siirtolohkare

Reittini kulki myös Linkkumyllyn kautta. Siellä saa tarvittaessa huoltaa ja korjata pyörääkin kahvilasta saatavilla varusteilla. Ja joka lakanoissa haluaa yönsä viettää, niin Linkkumylly tarjoaa siihen ratkaisun majoituspalvelullaan. Täytettyäni vesivarastoni myllyn pihassa töröttävästä tankista, jatkoin matkaani kohti Matkoslampea. Matkaa olikin enää jäljellä vaivaiset viitisen kilometriä. Sarkaveden reunustaa rauhallisesti ajellessani huomasin harmaiden ja raskaiden pilvien väistyvän ja paljastavan sinisen taivaan, joka kauniisti heijastui liki tyneveen järvenpintaan.

Linkkumylly

Huippuvarusteltu Matkoslammen laavu

Kartta

Saavuin Matkoslammen rantaan kello kuuden aikoihin, auringon paistaessa vielä korkealta. Pienien kivien rapistessa ja kolistessa renkaiden alla taisin herättää väsyneen pyöräilijän päiväuniltaan. Nuoren miehen saatuaan silmänsä auki juttelussamme kävi ilmi, että hän oli ollut kiipeilemässä Olhavanvuorella, ja oli nyt matkalla takaisin kohti Mäntyharjua. Miehen kertoma vuoren upeudesta sai minut pohtimaan valmiin reittisuunnitelmani muuttamista. Katsoimme vielä kartastani, mistä hän oli laavulle pyöräillyt. 

Matkoslammen laavu

Laavu hiljeni.

Nuoren miehen jatkettua matkaansa, hiljeni laavu vain minulle. Pystytin riippumaton laavun vieressä olevaan nuoreen männikköön, minkä jälkeen aloin tutkia tarkemmin laavua ja sen varustetasoa. Laavu ja sen ympäristö on pidetty erittäin siistinä. Laavun katolla komeilee aurinkokennopaneeli, ja seinässä on valmiiksi muutama USB-paikka, joihin voit kytkeä omat laitteesi ladataksesi puhelimesi tai navisi. Ja löytyyhän laavusta sähkövalaistuskin sitä kaipaavalle. Laavun seinustalla oli myös kaksi suurta kanisteria raikasta vettä. Kanistereiden vesi vaihdetaan 2 kertaa viikossa. Laavun toisella sivulla on ulkohuussi ja lammen rannassa käpysauna. 

Päätin laittaa saunan tulille, ja sen lämpenemistä odotellessa yritin narrata lammesta muutaman ahvenen. Siinä laiturilla istuskellessani ja jalkojani viileässä vedessä lillutellessani, sekä ongenkohoa sivusilmällä katsellessani, laskeutui telkkä tyveneen lammen pintaan. Ja kävi siinä muutama särkikin kokeilemassa onneaan, mutta koukkuunhan ne jäivät. Särjet päästin takaisin ja abboreet jäivät saamatta. Käpysauna tarjosi lempeät löylyt, enkä toki halunnutkaan Matkoslammen saunan tonttua suututtaa.

Saunassa, suomalaisten pyhässä paikassa, on aikojen halki pesty päivän rasitukset, hikoiltu, synnytty ja odotettu viimeisen matkan alkua.  Sauna puhdistaa sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti kehon ja mielen, sen löylyissä voi puhdistaa mielensä turhasta hälinästä. Aina ei saunoja saanut istuskella itsekseen, vaan saattoi saada kiukkuisen saunatontun vihat päälleensä, jos julkeni saunoa liian pitkään tai mekkaloida turhan päiten saunavuorollaan. Pikimusta pieni tonttu piti huolta, että sauna tyhjeni ajoissa lauantaina ennen pyhäpäivän alkua. Tonttua piti lepytellä uhrilahjoin, jos se äityi paukuttamaan kiuasta merkiksi turhan ärjyistä löylyistä.

Saunan jälkeen tulistelin hetken iltapalaa syödessäni ja teetä keitellessäni. Nuotion rapistessa ja pieniä sähikäisiä nostellen laskevaan aurinkoon, kuulin käen kukkuvan. 

Lauantai 19.5.2018

26,6km / 7,5h

#relive

Yöllä oli kylmä!

Huomenta, raikasta huomenta. Yöllä lämpötila kävi pakkasen puolella, mihin en ollut osannut varautua. Kesäpussukassa oli meinannut tulla hieman kylmä, vaikka tungin itseni makuupussiin nenänpäätä myöten. Uni oli ollut katkonaista sekä levotonta, joten päätin nousta ylös toivottamaan uuden päivän tervetulleeksi kello neljän aikaan. Oli kaunis, rauhallinen aamu, jota kirjosiepon konsertto männynlatvasta säesti.

Astelin lammen rantaan ajatuksissani ihastelemaan aamu-usvaista maisemaa. Jokin loiskahti jossain loitommalla, ja nostin katseeni huiskaisten samalla hyttysiä kasvojeni edestä. Kaukana mättäällä liikahteli jokin vaalea, osin ihmisen näköinen olento, joka näytti sukivan pitkänä roikkuvaa, vihertävää tukkaansa ja jonka rinnat näyttivät roikkuvan maassa asti. Säikähdin julmetusti ja nousin seisomaan, jolloin olento hätkähti valppaaksi, tuijotti hetken suuntaani ja liukui kuin vesilisko ääneti takaisin veteen. Jälkikäteen kuulin lähellä asuvilta paikallisilta, että perimätiedon mukaan lammessa asuu naishahmoinen vedenhaltija, jonka vain hyvin harva on päässyt näkemään. 

Kun sain leirin purettua ja kamat pakattua takaisin pyörän päälle, pääsin jatkamaan matkaani auringon vasta värjätessä männikön latvoja kultaiseksi. Kylmä aamu lämpeni nopeasti auringon noustessa yli puiden latvuksien, joten sain vähentää reilusti vaatetta hyisen aamun jäljiltä.

Jalkauduin Olhavanvuorelle 

Kartta

En ehtinyt tekemään matkaa kauaakaan, kun luonto ikään kuin heräsi eloon. Maisema muuttui Repovettä lähestyessäni enemmän erämaaksi. Puut kasvoivat, metsä monipuolistui ja syveni. Olin haltioitunut. Haavi auki jatkoin matkaani, kunnes tienvieressä näkyi kyltti Olhavanvuorelle, jota eilen tapaamani nuori mies oli hehkuttanut. Kyltti näytti 0,9 kilometriä.

Mieleeni palautui muisto muutaman kesän takaa, kun ajelin Kolin rantatietä ja törmäsin vastaavaan kylttiin. Silloin päätin lähteä tunkkaamaan Kolin huipulle, kun eihän sinne ollut kuin 0,6 kilometriä… Se oli pisin 0,6 kilometriä, jonka olen ikinä kävellyt! Tästä viisastuneena päätin kääntyä kyltin suuntaan ja lähteä valloittamaan Olhavanvuorta. Tämä reitti ei ole tarkoitettu pyöräilyyn, ja se on polulla kiellettykin – mutta minä en edes olisi voinut kantamuksieni kanssa näillä poluilla ja jyrkänteillä ajaa, joten pyörä sammaleeseen makamaan ja lähdin valloittamaan Olhavan.

TUNKATA;

”Siirtyä konkelia polkemattoman esteen, taipaleen, mäen tahi jonkun muun

pyöräilyyn sopimattoman / esteellisen alueen ohitse, polkupyörän vieressä

kävellen ja ohjaustangosta kiinni pitäen tahi ihan mistä vaan otteen saat

otettua, taluttaen tahi maasta ilmaan nostaen.”

Upea, rauhallinen metsä toivotti minut tervetulleeksi auringonvalon siivilöityessä honkien runkojen välistä kirkkaanvihreän hohtaville, pehmeille sammalmättäille. Vuoren päälle päästyäni henkeni liki salpautui eteeni avartuvasta maisemasta. Eteeni avautui esteetön panoramamaisema, jota lukuisat vihreän sävyt värittivät, ja sinisenä hohtava järvenselkä, jossa auringonkehrä kimalsi.

Olhavanvuori

Pitkän tovin maisemaan uppouduttuani jatkoin matkaa vuorelta alaspäin.

Ajoin pyörällä katsomaan Olhavanvuoren alapuolta, jossa muutama kiipeilijä olikin taukoa pitämässä, ja muutama hämähäkkimies myös pystysuoralla kallionseinämällä kiipeilemässä. Evästettyäni ja kiipeilijöiden touhuja katsottuani jatkoin matkaani päivän varikolle Karhunsalmeen, johon olin itselleni kanootin varannut.

Haltioituminen

”Ihminen on sananmukaisesti haltioissaan, kun hänen haltijansa eli luontonsa hallitsee häntä. Haltioissaan oleva on esimerkiksi töissään tai tavoitteissaan kiihkeä tai fanaattinen. Tietäjät saattoivat tavoitella haltioitumisen tilaa yliluonnollisissa toimissaan, kuten sairauksien parantamisessa.”

Siinä nokipannukaffeja keitellessäni odottelin Kuutinkolon Jussia saapuvaksi, ja kuin tilauksesta kaffet juotuani näin järvenselältä ison puuveneen lähestyvän. Vene veti perässään kanoottia, joka olisi minun kyytini tulevan illan ja seuraavan aamupäivän ajan. Sain Jussilta vielä hyvät vinkit päivän melontaan sekä tarvittavat varusteet, joten sidoin pyörän kanootin keulaan ja ei muuta kuin vesille.

Aurinkoinen ilma ja kevyesti saatteleva tuuli toivottivat minulle hyvää matkaa. Otin suunnaksi Kuutinkanavan, ja matkan varrella ajattelin katsastaa myös Löppösenluolan.

Löppösenluola

Matkanteko kanootilla yksin meloen ei ollut ihan ideaali vaihtoehto etenemiselle. Kanootti mutkitteli helposti, ja vastatuulessa vahva tuuli väänsi kanootin sivun väkisin tuulen suuntaiseksi. Onneksi ei ollut yhtään kovempaa tuulta, joten sain rauhakseen melotuksi.

Järveltä käsin oli lumoavaa lipua alta jyrkänteen, joka lipan lailla kaartui ylleni sormieni tapaillessa kallion ijänaikaista pintaa. Kanootti kuljetti minut rauhakseen lipuen ohi Löppösen luolan, jossa Herra Löppönen on joskus muinoin 100 vuotta sitten majaansa pitänyt. Löytyyhän luolan kalliopinnasta vielä himmeitä kalliomaalauksiakin, vaikka joku niitä on ajattelemattomuuksissaan tuhrinut ja sotkenut.

Lähestyessäni Kuutinkanavaa näin kaukana, korkealla mäen päällä, Mustanlammen näkötornin. Se kuuluisi huomiseen reittisuunnitelmaani. Vasemmalle puolelleni avautui jylhä kalliojyrkänne, joka oli tullut aikoinaan rytisten alas, jättäen mahtavan kiviputouksen jälkeensä. Siinä on Ukkonen kovaa hommaa tehnyt, ja ääni on varmasti kantautunut naapuripitäjään asti. Kuutinkanavasta on puuränniä pitkin laskettu puita Tervejärveltä kohti Kuutinlahtea. 

Rauhakseen lähdin meloskelemaan kohti Lapinsalmea, jossa minun oli määrä tavata Kuutinkolon Jussi. Repovedellä oli retkeilijöitä liikkeellä paljon, puheensorina ja päivän hitit jonkun soittimesta kantautuivat järvelle. Se ei ihan sopinut hallitsevaan maisemaan, joten lisäsin melan tahtia ja kiinnitin huomioni veden pärskeisiin, veden ääneen kanootin lipuessa järven pinnalla, ja tuuleen, joka keväisiä koivunlehtiä puiden latvoissa pyöritteli. Muutamalle kanootille sain mennessäni iloisesti morjestella, kun etenin kohti Lapinsalmea ja sen ylitse menevää riippusiltaa, jonka alitse sain liki tyveneen lahteen lasketella. Siellä näinkin jo Jussin pitkän puuveneen olevan kiinni laiturissa, ja isännän itse iloisesti kättään nostaen. 

Kuutinkolo on Jussin oma yritys. Repoveden hän tuntee kuin omat taskunsa 70 vuoden polkujen ja vesistöjen kokemuksella. Kuutinkololta saa kanoottien ja kajakkien lisäksi myös majoitus- ja ruokapalveluita. Jussin kanssa suuntasimme askeleemme koti Repotassun kahvila-ravintolaa, jossa saimme nauttia herkulliset kalasaslikit smetanoineen, kotikaljoineen, ruisleipineen ja suolakurkkuineen. Repotassusta saa myös vuokrattua Kuutinkolon kanootit. Jussilta sain kuulla monta monenmoista tarinaa Repovedestä ja sen nähtävyyksistä, ja sain häneltä myös lisää vinkkejä huomista pyörälenkkiäni silmällä pitäen.

Sain Jussilta myös loistavan vinkin tulevan yön majapaikaksi. Vaikka tarjosi isäntä minulle majoitusta lakanoissakin, mutta jouduin kieltäytymään, koska halusin puihin riippumaan. Jussi oli joskus ostanut itselleen pienen saaren kun oli halvalla saanut, ja sinne hän minut ohjasi menemään ja hyvästiksi vielä huudahti: ”Jos joku tulee joitain sanomaan, niin sanot vain, että se on Sinun saari.”

Vatsa täynnä maittavaa ruokaa lähdin meloskelemaan kohti omaa saartani – harvoin sitä niin saa tehdä!

Lapinsalmen riippusilta

Aurinko paistoi illan nurkilla vielä kuumasti niskaani ja heijastui järvenpinnasta suoraan silmiini. Siinä eivät aurinkolasit paljoa auttaneet, joten ohjasin kanoottini varjoiselle rannalle, jota pitkin annoin kanootin lipua hiljalleen kohti määränpäätäni. Saari oli pieni, sen käveli ympäri muutamassa minuutissa, mutta sen nurkassa törrötti huussi ainoana rakennuksena. Majoittauduin saareen ja pystytin leirini auringon jo pikkuhiljaa laskiessa mailleen.

Ehdin vielä tovin nauttimaan ilta-auringosta laskiessani onkeni veteen. Kaukana vastarannalla iloisia lapsia hyppi naurean järveen. Linnut laulaa ja käet kukkuu, luonto herää – on kesä! 

Lauantai 19.5.2018

23km / 7:15h

#relive

Aaaaaah – mitkä yö unet – johan maistui, nam!

Aamukaffetarpeistoa

Kello kuuden aikaan nousin yhdessä aamun kanssa ylös riippumatostani. Rauhallisesti vietetyn aamun, leirin purkamisen, aamupalan ja kaffenkeiton jälkeen pakkasin jälleen kimpsut ja kampsut kanoottiin. Siinä sain helposti kulumaan kaksi tuntia.

Hyppäsin kanoottiin ja otin suunnaksi Lapinsalmen, josta Repoveden pyöräilyreitti saa alkunsa. Perillä vedin kanootin pyörineen päivineen rantaan ”Jussin-laiturin” viereen, purin lastin ja pakkasin pyörän. Satulaan hyppäämisen jälkeen en ehtinyt kauaa polkea, kun saavuin köysilossille, joka oli yllättäen vastarannalla… Kun aloin kiskoa lossia itseeni päin, ei se hievahtanutkaan. Otin hanskat pois käsistäni, jotta saisin paremman otteen muovipäällysteisestä vaijerista. Ei mitään. Se ei liiku minnekään! Mieleeni ehti jo hiipiä ajatus vaihtoehtoisen reitin suunnittelemisesta, mutta silmäni hakeutui lossin opastauluun jossa seisoo: Vedäppä ukko köyttä rannasta poispäin.

Johan alkoi tapahtua!

Repoveden portti

Pyöräilyreitti johdatti minut läpi helppokulkuisten metsäautoteiden, halki nuorten metsien, varuskunnan aluetta Vekarajärveä myötäillen. Yksin sain näistäkin vanhoista metsäautoteiden pohjista ja niitä ympäröivistä metsistä nauttia. Kevät oli edennyt täälläkin kovaa vauhtia. Kielot alkoivat olla nupullaan, ja ketunleivätkin kukkivat.

Ketunleipä

KETUNLEIPÄ l. KÄENKAALI;

”Tämän pienen sievän kasvin kolmilehdykkäiset lehdet ovat raikkaan makuisia, sillä niissä on runsaasti oksaalihappoa j amyös C-vitamiiniä. Kostelezky (1836) kertoo sen lehtiä aikaisemmin käytetty rohtona, pääasiassa kuumeseen virkistävän ominaisuutensa vuoksi. Samaan tarkoitukseen sitä on sittemmin käytetty kansanlääkityksessä. Kerrotaanpa, että ketunleipäpuuroa on syöty yleisen väsymyksen poistamiseen.” Rautavaara: Miten luonto parantaa

Hauklamminvuoren näköala

Kartta

Nälkä alkoi suolenmutkaa painaa, ja kuin tilauksesta tuli eteeni viitta Hauklamminvuorelle, johon päätin pienen pohdinnan jälkeen kääntyä. Hauklammin laavulle en jatkanut matkaa, vaan jäin vuoren päälle evästämään ja ihailemaan edessäni avautuvaa maisemaa ja jyrkänteen alapuolella olevaa suolampea.

Ruokaa valmistellessani jostain vuoren sivua kivuten tallusteli ohitseni komealla retkeilysauvalla varustettu karvanaama, joka ohitse marssiessaan totesi vain: ”että näkeepä näillä Repoveden syrjäkulmilla muitakin”, enkä ehtinyt perään enää huudella hänen komeasta, ilmiselvästi itsetehdystä sauvastaan.

Rauhakseen evästettyäni tunkkasin pyöräni takaisin pääväylälle ja jatkoin taivaltamista. 

Hauklamminvuori

Mustanlamminvuoren näkötorni

Kartta

Aina poiketessani yleisille vaellusreiteille näin ihmisiä, mutta pyöräilyreitillä en törmännyt ristinsieluun. Sitten saavuinkin jo kauan odotetulle reittimerkilleni, Mustalammelle, josta oli viitoitus Mustanlamminvuoren näkötornille.

Tämä lyhyt pätkä osoittautuikin reitin vaikeimmaksi. Polku oli ajoittain niin jyrkkä, että kiitin onneani, että jätin pyörän lammen rantaan lepäämään.  Kun pääsin vuorelle, jonne saapui myös vanhempi pariskunta juuri samaan aikaan. Mieleeni ehti ajatus, että todella harmillista, olisin niin halunnut valloittaa tämän paikan yksin, ilman häiriötekijöitä. Mutta kun sain hiet naamastani pestyä, niin pariskunta tulikin jo tornista alas ja jatkoi matkaansa. Hyvä minulle, mutta ihmetyttää ihmisten kiire. Miksei malteta pysähtyä, olla ja aistia – mihin meillä on olevinaan koko ajan niin hirvittävä kiire? Ei minnekään – kaikki odottaa.

Sain valloittaa Mustanlamminvuoren näkötornin keskenäni. Tornista avautuu 360 asteen maisema, jolle ei ihan heti löydy vertaistaan.

Näkötorni

Mustanlamminvuorelta avautuva maisema

”Hyljätty mettä”

Kevät on ehdottamasti yksi suosikkivuodenajoistani – kaikki nämä vihreän sävyt ja heräävä, villiintyvä luonto nostavat sykkeen elämään, antavat voimaa hengittää.

Laskeuduin Kuutinkanavalle, josta poikkeaa retkeilypolku poispäin kanavasta. Tämän vinkin Jussi antoi minulle: ”Tovin matkaa tuota polkua kuljettuasi löydät hyljätyn mettän”. Tätä lähdin odottavin mielin katsastamaan. Talutettuani hetken konkeliani yli puolittain lahonneiden pitkospuiden, alkoi jyrkänteen reunasta metsä henkiä jotain iänaikaista. Kaikki hiljeni, ja paksut vihreät sammalmättäät kutsuivat minut laskemaan pääni niille. En tiedä kuinka kauan mättäällä makoilin, taisin ehkä toviksi torkahtaakin. Mutta virkeänä nousin ylös, jätin pyöräni nojaamaan puuta vasten ja jatkoin matkaani kävellen polkua pitkin syvemmälle metsään. Täällä ei ollut saha tavoittanut puun pintaa aikoihin. Metsä halusi minut vetää vain syvemmälle, enkä olisi malttanut lopettaa kävelemistäni ja ihasteluani, mutta pakotin itseni kääntymään takaisin pyörälleni. Matka takaisin tuntui loputtomalta, mutta siellä se pyörä odottikin minua nätisti juuri siinä, mihin olin sen nojalleen laittanut.

Ja se olikin sitten enää loppusuora jäljellä. Pistelin risteyksestä muutaman kilometrin liian pitkäksi… Vähän liian myöhään katsoin navigaattoriani, mutta ei kuin U-käännös ja takaisin omalle polulle. Jouduin taas vähän väistelemään immeisiä, kun niiden ilmoille pääsin. Lossilla onnekseni nuori pariskunta oli juuri saanut hinattua lossin luokseen. Sain ajaa suoraan sisään ja sain vieläpä ilmaisen kyydin vastarannalle, kun en edes Tax freestä mitään ostanut, totesi nuori urho, joka lossin järven ylitse veteli.

Jussilta oli viesti tullut, että siellä sapuska minua Repotassussa odottaa. Minähän en hyvästä ruuasta kieltäydy, joten lähdin sinne evästämään. Siinä syödessäni aloin tutkailla jo huomista. Repovedeltä kulkee bussi Kouvolaan, mutta kun tarkemmin aikataulua aloin katsella, niin sepäs aloittaakin liikennöintinsä vasta 9. kesäkuuta. Olin ollut väärässä uskossa tämän osalta, ja ehkä snadisti huolimaton. Mutta mikäs siinä, puhelin kouraan ja tutkimaan vaihtoehtoja.

Kahvilan neitoselta sain tietää, että Vuohijärveltä kulkee bussi Kouvolaan. Löysin vain aikataulun, että aamulla kello 8:35 lähtisi ainoa minulle sopiva bussi – ja sinne olisi 13 kilometrin matka. No sehän ei paljoa olisi… Hetken tutkittuani mahdollisuuksia huonon verkon avustamana päätin soitella kuitenkin kotoa apua. Joten puhelin vain kauniiseen käteen ja soitto kotiin. Ehdin sanoa, että tarvitsisin vähän apuja, että Kouvolaan pääsisin. Silloin naapuripöydässä istunut nainen käänsi päänsä ja kysyi: ”Kouvolaan olet siis menossa? Onko tuo pyörä sinun, jos se ja kamat saadaan tuohon miun punaseen Pösöön mahtumaan, niin saat kyydin.”

Jouduin lopettamaan puhelun kotiin siihen paikkaan ja ottamaan kiinni tästä oljenkorresta.

Pösö on tilaihme! 

Nainen oli ystävänsä kanssa päiväretkellä Repovedellä. He olivat juuri lähdössä takaisin kotiinpäin, ja heidän matkansa kulkisi Kouvolan sivuitse. Hän kävi hakemassa autonsa Repotassun eteen, ja minä aloin purkaa kamaa pyörän päältä pois. Irrotin pyörästä myös renkaat ja löysitin ohjaustangon samalla, kun ystävättäret purkivat Pösön takapenkit palasiksi ja taittelivat ne jonekkin piiloon. Ja sinne se mahtui, eikä tarvinnut edes tunkea.

Näin päättyi retkeni Repovedellä yllättäen kuin salama kirkkaalta taivaalta – mutta tämmöisestä hyväntahdon eleestä en edes halunnut kieltäytyä. Harvoin sitä ihminen saa tänä päivänä pyyteetöntä apua osakseen, ja vielä kysymättä. Kiitos ja suuri kumarrus – pistetään hyvä kiertämään!

Naiset tipauttivat minut pois kyydistään Kuusaankoskella Kymijoen rannassa. Lämpimin kiitoksin toivotimme toisillemme hyvää matkaa. Minä tästä intoutuneena huolsin vielä pyörän ketjut, ennen kuin pakkasin pyörän ja aloin suunnitella tulevan yön majapaikkaani. Lakanoihin en vieläkään halunnut. Retkipaikka-appi oli jälleen hyvä kapistus tässä. Lähdin tutkimaan aluetta Pilkanmaan liepeillä, sillä niillä kulmilla vaimoni sisko miehineen asustelee – olisi sitten huomenna lyhyt matka heille. Sopima majapaikka löytyikin minulle jo liki tutusta paikasta Kymijoen rannasta, Tuhosaaren edustalta, vastapäätä siellä olevia kalliomaalauksia.

Päivän tapahtumista vieläkin häkeltyneenä aloin pystyttää leiriäni joen hyisessä vedessä suoritetun pienen iltapesun jälkeen. Hyttyset yrittivät kaikin voimin estellä leirin pystyttämistä. Piti vaihtaa pitkät vaatteet, vaikka ilta oli kesäisen lämmin. Yritin vieläkin narrata ahvenet, mutta ei nykäystäkään – pitää yrittää ensi kerralla Ahtia vähän lahjoa. Lokkien etäinen kirkuna, joutsenten laulu ja joen äänet tuudittivat minut syvään uneen.

Sunnuntai 20.5.2018

Olipas lämpöinen yö, ei tarvinnut pitkiksiä ollenkaan, ja makuupussiakin sain pitää vain peittona. Ja nukuinkin vielä ihan pirun hyvin, heräsin vasta kahdeksan aikoihin ja makoilin vain riippumatossani pitkään kuunnellen päivän heräämistä. Ja sainhan siinä yhden riippumatto-hyttysverkkoidean, jolla saan majani astetta mukavammaksi, mutta siitä myöhemmmin lissää…

Söin aamupalan ja keittelin nokipannukaffet joen virtausta seuraillen. Kun sain aamutoimet ja leirin pyörän päälle, lähdin polkemaan muutaman kilometrin matkan päivän varikolle Ukolle ja Annikalle, polkuja pitkin totta kai. Sieltä appivanhemmat minut mökiltä palatessaan nappaisivat mukaansa.

Keskeytin Ukon pihahommat ja jäimme pihatammen alle varjoon makoilemaan nurmikolle. Nälkä taas yllättäen kouraisi sisuskaluja, ja sen kun ääneen sanoin, tilasi Ukko meille pizzat – aaaaah, mutta kyllä maistuikin pizza hyvältä muutaman kylmän oluen saattelemana.

Loppuyhteenveto

Mäntyharju–Repovesi-reitti + Repovesi = 3päivää

MTB / 75km – Melonta / 10km

Maisemaltaan Repovesi on vielä nuori kanssallispuisto, mutta sen jylhyys, vaihtelevat maastot ja sitä täplittävät lukaisat järvet ja lammet tuovat sille kerrassaan unohtumattoman ominaispiirteen, jonka veroista en ole nähnyt. Täydet 5 tähteä.

Ensi kerralla mukaan:

– Huulirasva

– Paranneltu hyttysverkko

Jotain pitäisi saada poiskin – sillä pirun painava on kuorma… Mutta en keksi mitään tähän hätään. Ehkä otsalamppu on kesällä turha – vai onko? Ehkä ei.

To be continued….

#FILLARIPÄIVÄKIRJAn seikkailuja sekä tarinointia kaikkeen retkipyöräilyyn ja mettäilyyn liittyen voit seurata myös:

Instagramissa / Facebookissa / YouTubessa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.