Kevään ensimmäiset sammakot

Keskiviikkona Lounais-Suomessa puhalsi sellainen tuuli, ettei paljon ollut ulos asiaa. Mutta koska oli vapaapäivä ja luppoaikaa, päätin kumminkin tehdä visiitin Turun Uittamolle. Tuuli ei sentään meikäläistä ravistellut, mutta vaalimainostelineitä näkyi kumollaan siellä täällä.

Sain vinkin sammakkolammesta eräältä kaveriltani. Kyseisellä kosteikolla oli näkynyt edellispäivänä valtavat määrät kurnuttajia. Ohjeet paikalle olivat niin selkeät, että löysin sinne välittömästi.
Hetken tosin mietin voiko tämä olla oikea paikka, sillä lätäkössä ei ollut minkäänlaista liikettä lukuunottamatta tuulen heittelemiä kuivia lehtiä.

sammakko-72

Ajattelin jo käydä lähistöllä etsimässä mahdollista toista lammikkoa, kun yhtäkkiä valtavan kokoinen sammakko polskaisi pinnan alla menemään aivan nelivitosteni juuressa.

sammakko-83
Ilmeisesti kylmyys ja tuuli piti sammakot piilossa. Oli erittäin vaikea havaita mikä on oksanpää ja mikä sammakon kupoli. Mulkosilmäiset eläimet kun eivät juuri liikkuneet. Hyvällä zoomilla varustettu kamera oli jälleen oikea väline, muuten näitäkään kuvia ei olisi koskaan otettu.

retkikurssi-65Julkistu aiemmin Kaislatuuli -blogissa.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.