Kevään ensimmäinen telttaretki: tutustuimme Porkkalanniemen uudistuneisiin reitteihin ja taukopaikkoihin

Kun lämpömittari on näyttänyt jo useamman päivän liki kahtakymmentä lämpöastetta, alkaa telttailukauden korkkaus tuntua vastustamattoman houkuttelevalta. Ja kun auringon ennustetaan paistavan vielä seuraavanakin päivänä, tuntuu suorastaan välttämättömältä pakata retkeilykamppeet auton perään ja suunnata nauttimaan keväisestä luonnosta.

? Useita tulipaikkoja
? Kohde kartalla

Tällä kertaa retkivalmistelumme jäävät minimiin. Vielä siinä vaiheessa, kun syömme kotona myöhäistä lounasta ja yksi lapsistamme on jo ehtinyt viettää koko aamupäivän jalkapalloturnauksessa, arvomme koko retken toteutumista. Mutta houkutus vie voiton. Kevään ensimmäinen telttaretkemme tulee tapahtumaan huhtikuun puolella.

Nopeassa kohdevalinnassa painotamme lyhyttä matka-aikaa ja parkkipaikan sijaintia telttailupaikan läheisyydessä. Valintamme on Porkkalanniemi ja siellä Koskelo (ks. kartta).

Freesattu retkeilykohde

Viime elokuussa vietimme yhden unohtumattoman hienon telttayön Porkkalanniemessä (lue juttu täältä), mutta tämän jälkeen alueelle on tehty mm. uusia reittejä, opasteita ja parkkipaikkoja. Lisäksi mm. tulipaikkoja on kohennettu ja näiden yhteyteen on rakennettu upouusia puukatoksia. Ihan huippua. Enää ei Porkkalanniemeä voi kutsua vaikeasti hahmotettavaksi.

Paikka, jossa vietimme elokuisen yön, on nyt nimetty Merikotkaksi. Uudistuneesta kartasta on poistettu erilliset telttailumerkit, mutta yöpymisen kerrotaan olevan sallittua kaikkien keittokatosten välittömässä läheisyydessä. Tämänkertainen valintamme, Koskelo, sijaitsee niemen keskipaikkeilla.

Miten löytää perille?

Google Maps ei suostu näyttämään mitään tietä, joka veisi perille Koskelon parkkipaikalle, mutta vertaillessani Luontoon.fi-sivuston karttaa puhelimeni mapsiin, päättelen meidän löytävän perille ‘Bussviken’-haulla.

Tämän haun perusteella käännymme Kirkkonummen kohdalla kohti Porkkalaa ja jatkamme pitkän matkan mutkittelevaa tietä. Ajamme Vetokannaksen parkkipaikan ohi ja jatkamme vielä pikkumatkan.

Navigaattori kertoo Bussvikenin jo menneen, mutta mitään tietä ei näytä kääntyvän oikealle. Pian kuitenkin tien vieressä on pieni opaskyltti parkkipaikalle. Käännymme välittömästi ja jatkamme kapeaa hiekkatietä vielä parisen sataa metriä. Löydämme määränpäähämme.

Hyvät puitteet ja silmiä hellivä maisema

Perillä on tilaa muutamalle autolle, ja tottahan toki aurinkoinen kevätsää on kutsunut paikalle jo useita autokuntia. Ihan parkkipaikan kupeessa on huussi. Sen vieressä hohtaa upouusi puukatos ja muutaman metrin päässä komeilee kookas keittokatos sekä useampia pöytiä.

Merelle avautuva maisema on vaikuttava. Upea. Hieno. Kaunis.

Alas rantaan laskeutuvat pitkät portaat, ja poikkeuksellisen matalalla oleva vedenpinta on saanut rannan täyttymään valkoisista kivistä. Silmä lepää maisemassa, mutta lapset näkevät tässä kauneudessa toinen toistaan houkuttelevampia kiipeily- ja parkour-mahdollisuuksia…

Suosittu kohde

Emme ole ainoita, jotka ovat suunnitelleet myös yöpyvänsä huhtikuisessa Koskelossa. Teltoille löytyy kyllä tilaa, mutta jos haluaa yhdistää huikean telttamaiseman ja ruhtinaallisen yksityisyyden, ei yleinen retkeilypaikka ole kovin varma valinta. Tietenkään. Mutta voi että sitä hienoutta, mitä alue tarjoaa! Ja ainakin me olimme vähintäänkin tyytyväisiä.

Matkalla Kotipizzasta mukaan nappaamamme iltaeväät maistuvat loistavilta siinä auringossa lämmenneellä kalliolla. (Siitäkin huolimatta, että esikoisemme kritisoi tätä superhelppoa eväsratkaisuamme retkeilyyn sopimattomaksi…)

Ja niin maistuu myös uni vierivieressä lämpimässä teltassa.

Myönnän ylivarustautueeni yrittäessäni saada lapsukaiseni pukeutumaan villa-asujen lisäksi untuvatakkeihin, pipoihin, lapasiin, kaksiin makuupusseihin yms. Mutta yö kääntyy kyllä kylmäksi – aivan kuten sääennuste oli lupaillutkin. Ja tuuli alkaa humisuttaa telttaa.

Aamulla toppatakit ja pipot eivät suinkaan ole liikaa. Aamupala halutaan nauttia makuupussien keskellä. Mutta aurinko on jo noussut valaisemaan maiseman. Eikä kauneus ole kadonnut minnekään.

Uudet reitit

Lapset innostuvat tutkailemaan rannalla lojuvia, ruosteisia hylyn paloja. (Ja erityisesti he innostuvat muovailemaan rannalta löytyvästä levästä ulostetta muistuttavia palleroita…) Mutta hienoutta löytyy myös pienen matkan päästä.

Vetokannaksen taival etelään

Aamureippailumme suuntasi Vetokannaksen tavalta pitkin kohti etelää. Vetokannaksen taival on 2,1 kilometrin mittainen uusi retkeilyreitti, joka kulkee niemen pohjoispäässä sijaitsevalta Tiiran keittokatokselta Koskelon ja Lokin keittokatosten kautta Haahkan parkkipaikalle.

Metsään on tehty selkeät punaiset neliökyltit, joita pitkin reitillä on helppo pysyä. Ja voi sitä lasten innostusta, kun ihan pian lähtöpisteemme (Koskelo) jälkeen reitin varrella on useita muinaishautoja!

Ihastelemme näitä hetken, ja jatkamme matkaamme oikealle kohti Lokin keittokatosta. Myös tämä on erittäin komea tulipaikka, mutta jostain käsittämättömästä syystä uudet, hienot rakenteet on jo ehditty tuhria epämääräisin tägein. Törkeää.

Maisema kuitenkin on jälleen upea.

Ennakkoon olin odottanut eniten Haahkaksi nimetyltä kohteelta, ja mm. perillä odottava esteetön WC-rakennus olikin hyvin vaikuttava. Sen sijaan karut teräsaidat (Luotsiasema) ja ‘Pääsy kielletty’ -tyyppiset kyltit hämmensivät siinä määrin, että meiltä jäi kokonaan näkemättä uusi, esteetön näköalapaikka, jonne ilmeisesti olisi saanut kulkea kolkon portin kautta. Harmi. Mutta ensi kerralla sitten…

Haahkalta osa seurueestamme halusi palata samaa reittiä takaisin teltallemme, mutta me lähdimme kaksin 5-vuotiaani kanssa kiertämään loppuun pidemmälle jatkavan Telebergetin lenkin.

Telebergetin lenkki 2,2 km

Tämän lenkin kokonaispituus on 2,2 km, ja sen varrelle pääsee suoraan Haahkan ja Hirviniityn parkkipaikoilta. Polku kulkee metsäpolkujen ohella pitkälti myös kallioilla, ja aika ajoin keltaisten opasmerkkien näkyminen vaatii hitusen tarkkaavaisuutta. Mutta hienoa on! Ja itseasiassa matkan varrelle mahtuva maasto on jopa yllättävän monipuolista.

Telebergetin lenkki yhtyy Vetokannaksen taipaleeseen muinaishautojen kohdalla, ja tästä me palaamme juosten takaisin Koskeloon. On lounashetken aika.

Vetokannaksen taival pohjoiseen

Syötyämme haluan itse vielä päästä näkemään Vetokannksen taipaleen toisen pään, ja näinpä starttaamme 8-vuotiaani kanssa kohti Tiiraa (n. 1 km).

Alussa kuljemme pätkän yksityisalueen rajaavaa aidan viertä, mutta matkalle mahtuu myös mm. idyllistä metsäpolkua, komeita kallioita ja vaikuttavia maisemia.

Vetokannaksen (tai Tiiran) parkkipaikka on ehkä alueen laajin. Vapaita paikkoja näyttäisi olevan aurinkoisena sunnuntaipäivänäkin jopa uskomattoman paljon. Lähettyviltä löytyy myös huussit ja keittokatos. Kävelymatka parkkipaikalta katokselle ei ole kovin pitkä, mutta jos tavoitteena on päästä autolla aivan telttapaikan viereen, on Koskelo parempi valinta. Ja lasten kannalta se tuntuisi muutenkin olevan, sillä Tiiran ranta on vielä Koskeloakin jylhempi, jyrkempi ja ns. vaarallisempi.

Oma esikoiseni on tosin aivan riemuissaan kaikista railoista, luolista ja jyrkänteistä, joita rannalta löytyy, mutta oma mielenrauhani nauttii enemmän vaikkapa niistä Merikotkan aavoista, tasaisista kallioista, joilla telttailimme puolisen vuotta takaperin…

Kiitos Porkkalanniemi!

Palattuamme teltalle, lapset haluavat nauttia vielä hetken rannan kivistä, levistä ja muista hienoista puitteista. Mutta pian on aika palata kotiin ja kiittää.

On kyllä ihan mahtavaa, että kolmen vartin päästä kotoamme löytyy tälläinen luonnon aarre. Kiitos. Onneksi lähdimme!