Keurusseudun suurin siirtolohkare: tällainen on pienen talon kokoinen Murronkivi

➡️ 100m, ei virallista reittiä
?  Ei tulipaikkaa
Paikka kartalla

Läntisessä Keski-Suomessa Keuruulla sijaitsee pienen talon kokoinen rauhoitettu kivi. Paikallislehden SuurKeuruun kanssa me Keurusseudun Luonnonystävät järjestimme suurien kivien kilpailun Keuruun ja Multian kuntien alueella. Järjestelyyn saimme mukaan Keuruun museon. Siispä ei kun kiviä mittaamaan!

Kävin kaupasta hakemassa kuusimetrisen jatkovavan, joka oli helppo kuljettaa autossa, ja lähdin seudulla hyvin tunnetulle, rauhoitetulle Murronkivelle. Kivelle oli ennen parin kilometrin kävelymatka puomilla suljettua metsäautotietä. 1990-luvulla lähelle kiveä kaavoitettiin Karjolan teollisuusalue, joten nyt autolla pääsee sadan metrin päähän kivestä.

Jätin auton teollisuushallin laajalle pihakentälle, jonka reunasta lähdin paljon kuljettua polkua kivelle. Kookas kivi tuli nuoresta kuusikosta näkyviin vasta kymmenen metrin päästä. Ensikertalaista kiven koko hämmästyttää, mutta minulle kivi on hyvinkin tuttu. Kivi sijaitsee matalan kumpareen kalliolla, johon kivellä on aika kapea kosketuspinta. Kivi nimittäin levenee aina kolmeen metriin saakka. Paikalle opastamani Aimo Kejonenkin ihaili kiven kokoa ja sanoi kiven reunan alle jäävän lippaluolan.

Rinnan korkeudelta mittasin narulla kiven ympärysmitaksi 25,5 metriä. Kuusimetrinen jatkovapani ei ylettynyt kiven huipulle saakka, joten arvioin siirtolohkareen korkeudeksi 6,3 metriä.

Murronkivi on ilmeisesti saanut nimensä kiven murtumisesta, sillä järkäleestä on lohjennut muinoin kolmasosa, joka on vierinyt rinnettä parikymmentä metriä alas. Kivessä on vielä rakoja, joihin kiven laella kasvavien pensaitten juuret sekä talvisin jäätyvä vesi tunkeutuvat. Nämä tekijät rikkovat kiveä pikku hiljaa lisää.

Kiven raot ovat myös boulderoijien mieleen. Magnesiumjauhetta sormien otteen varmistamiseksi näkyy olevan monessa paikassa.  Kiven korkea eteläreuna on hioutunut melko sileäksi jääkauden jäämassojen työnnellessä kiveämme kallioita pitkin ties kuinka kaukaa. Vain kvartsijuonet ovat jääneet koholle. Boulderoijien lisäksi kivi on lasten ja nuorten suosiossa. Paikalla on puunkarahkoita kivelle kiipeämistä varten. Kiven pohjoisseinämällä on ”kivipeikon silmät” eli kaksi rengasjäkälää ja niiden alla kiven säröpintaa suuksi. Tämä ei ole lapsia peloittanut.

Maanomistaja on viisaasti säästänyt komean mäntyryhmän kiven ympärille. Kohde kuuluu Keuruun parhaimpiin nähtävyyksiin, sillä kivi on vain kolmen kilometrin päässä keskustasta.

Kohteen sijainti: Karjolan teollisuusalue, Paanukuja.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.