Kestävöity reitti voi aluksi näyttää rujolta – syyt kestävöinnin taustalla ovat kuitenkin tärkeitä

Pyhä-Luoston kansallispuiston Uhriharjulla tehtiin viime kesänä valtava urakka: pitkä ja jyrkkä puuportaikko korvattiin metalliportailla, jotka kestävät paremmin Suomen suurimman kurun vaikeita olosuhteita. Ensi kesänä urakka jatkuu, kun uudistusvuorossa ovat Isokurun pohjalla kulun mahdollistavat pitkokset. Metalli kestää kauan, mutta ei kaikkien mielestä ole yhtä kaunis ja tunnelmallinen materiaali kuin puu. Viime kesän kestävöinti Uhriharjulla kirvoittikin Pyhä-Luoston kansallispuistolle jonkin verran palautteita harmistuneilta kävijöiltä, eikä ilmiö ole uusi – Metsähallituksella on huomattu, että kävijöillä kestää aikansa tottua kestävöityihin reitteihin. Tieto lisää ymmärrystä, joten lähdin ottamaan selvää, mitä kaikkea reittien kestävöinnin takana oikein on.

Tässä jutussa perehdytään kestävöinnin perusasioihin sekä käsitellään niitä kahden esimerkkipuiston, Pyhä-Luoston ja Nuuksion kautta. Molemmissa puistoissa kestävöintiä on tehty hiljattain ja tehdään jatkuvasti lisää.

Mitä tarkoittaa, että reitti kestävöidään?

Reittien kestävöinti tarkoittaa reittipohjien tai pintamateriaalien vahvistamista käytön aiheuttamaa kulutusta vastaan – siis sitä, että suosituissa kohteissa reittien tulee kestää isojakin kävijämääriä. Kestävöinti auttaa ehkäisemään reittien kulumista ja muuttumista juurakkoisiksi, kivikkoisiksi tai mutaisiksi ja siten mahdollisesti hankakulkuisiksi, liukkaiksi ja jopa vaarallisiksi.

Kestävöinti voi olla vaikkapa sitä, että märkiin paikkoihin tehdään pitkospuut tai sorastus, jotta kulkijat eivät märkyyttä väistääkseen astelisi reitin sivusta ja siten pikku hiljaa leventäisi reittiä koskemattoman luonnon puolelle. Tai sitä, että puurakenteet korvataan metallisilla, joiden käyttöikä on selvästi puuta pidempi. Kestävöinnin nimissä voidaan reittejä tarpeen tullen myös linjata uudelleen vaikkapa märältä maalta kuivemmalle.

Silmän kestää hetken aikaa tottua

Vastasorastettu polku voi maastossa näyttää jonkin aikaa rujolta – etenkin, jos siinä on totuttu näkemään luonnollinen metsäpolku. Kestävöinnissä juuri reittirakenteiden uusi materiaali ja sen mukana tullut uudenlainen ulkonäkö on yleensä se, mikä kirvoittaa kävijöitä antamaan puiston ylläpidolle risuja.

– Luonnollinen, kulutuksen luoma polku on monien silmiin esteettisin. Ei tarvitse kuitenkaan olla huolissaan siitä, että tällaiset luonnonpolut kaikki sorastettaisiin. Sorastus on hankala toimenpide, ja vain kovimman kävijäpaineen reitit tai erityisen huonoiksi päässeet yksittäiset kohdat reiteillä sorastetaan tai pitkostetaan niiden kestävöimiseksi. Luonto maisemoi sorastetunkin polun ajan mittaan kauniiksi, mutta siihen voi mennä kauan. Nuuksion vanhimmat sorastetut reitit ovat jo hyvinkin kauniita, luonnehtii rannikon puistonjohtaja Harri Karjalainen Metsähallitukselta.

Nuuksion kansallispuistossa kestävöintiä on tehty pääasiassa sorastuksella sekä paikoin pitkospuilla. Kestävöinnistä on tullut enemmän hyvää kuin huonoa palautetta.

– Enemmän huonoa palautetta tulisi mutaisuudesta, kivikkoisuudesta, liukkaudesta tai muunlaisesta vaarallisuudesta reitillä. Olemme huomanneet, että ihmisillä kestää jonkin aikaa tottua kestävöidyn reitin ilmeeseen, mutta kun siihen totutaan, ei siitä enää tule palautetta, Karjalainen sanoo.

Saman ilmiön on huomannut Pyhä-Luoston puistonjohtaja Hely Juntunen.

– Yleensä aina, kun reitti kestävöidään jollain uudella materiaalilla, siitä tulee keskustelua. Lopulta siihen kuitenkin totutaan.

Uudistuksesta harmistuneen on hyvä tietää kestävöinnin taustasyyt ja hyödyt – silloin asia on helpompi nähdä paremmassa valossa. Perehdytäänpä siis niihin!

Kestävöinti auttaa luontoa ja kulkijaa

Kansallispuistojen tärkein tehtävä on suojella luontoa, mutta tarjota myös kävijöille hienoja luontoelämyksiä turvallisilla reiteillä. Kestävöinti auttaa saamaan nämä asiat kohtaamaan. Hyvä reitti houkuttaa ylipäänsä lähtemään luontoon nauttimaan sen kauneudesta ja hyvistä terveysvaikutuksista. Hyvä reitti houkuttaa myös seuraamaan itseään sen sijaan, että lähdettäisiin omille poluille tai käveltäisiin reitin vieressä. Näin reitin ulkopuolella oleva luonto säästyy kulutukselta.

Monille hyvä ja selkeä reitti on myös luontoon lähtemisen edellytys, sillä kaikilla ei esimerkiksi askel kanna juurakkoisella tai kivikkoisilla poluilla.

Isokuru Pyhätunturilla on eräänlainen ääriesimerkki reittirakenteiden tarpeista, tarpeellisuudesta sekä haasteista. Kuru vesiputouksineen on eräs koko Suomen vaikuttavimmista luontokohteista, mutta samalla maastoltaan ja olosuhteiltaan erittäin vaativa niin kulkijoille kuin reittirakenteillekin. Ilman rakenteita vierailu kurussa olisi valtaosalle kävijöistä lähes tai täysin mahdotonta.

Isokurun kivikossa eteneminen olisi lähes mahdotonta ilman rakennettua reittiä. Kurun olosuhteet koettelevat puurakenteita.

Kestävöintipaine on kovaa etenkin matkailukeskusten lähellä olevilla, helposti saavutettavilla päiväreiteillä. Tällaisia ovat monet Pyhän ja Nuuksionkin reitit. Lisäksi korona toi retkeilybuumin lukemattomien aiemmin hiljaistenkin luontokohteiden poluille vuosi sitten.

– Olimme aivan uudenlaisen tilanteen edessä. Oli lumeton talvi ja maa oli sula, ja yhtäkkiä meillä oli satoja, jopa tuhansia ihmisiä kulkemassa sellaisillakin Nuuksion reiteillä, joilla normaalisti kulkee vain kourallinen ihmisiä jos ketään, Karjalainen muistelee.

– Tämä on laittanut meidät miettimään kestävöintiä uudelleen ja pohdimme, tuleeko reittejä jatkossa sorastaa entistä kauempana maastossa, jotta ne kestävät uudenlaisen kävijäpaineen.

Parhaassa tapauksessa kestävöidyt reitit hyödyttävät myös huoltoa, jos niitä voidaan käyttää esimerkiksi puuhuollossa ja käymälöiden tyhjennysreissuilla. Tällöin mönkijöillä tehtävät huoltoajot eivät kuluta luontoa muualla. Joskus onnistuu myös se, että kestävöitävästä reitistä voidaan samalla tehdä esteetön. Esteettömän reitin kriteerit ovat kuitenkin hyvin tarkat ja myös huolto on vaativampaa, joten suinkaan aina se ei ole kestävöinnin ohessa mahdollista.

Nuuksion suosituimmat reitit ovat kovan kävijäpaineen alla. Kuva: Tomi Pohja

Metallilla on pitkä ikä – lisäksi sen voi kierrättää

Turvallisten portaiden rakentaminen jyrkimpiin paikkoihin on hyvin kallista ja työlästä, tehtiinpä ne mistä materiaalista tahansa. Kun portaikko kerran rakennetaan, on järkevää tehdä se niin, että sen käyttöikä on mahdollisimman pitkä. Metalliportaikon käyttöikä on Karjalaisen mukaan vähintään 30–50 vuotta. Tämä on merkittävä tekijä materiaalia valittaessa, vaikka osa kävijöistä kokeekin ikävänä paitsi metallin ulkonäön, myös sen, että portaista näkee läpi.

– Puurakenteet joudutaan uusimaan jopa kolme kertaa ennen kuin metallirakenteet pitää uusia. Rakennusprojekti kuluttaa paitsi varoja, myös luontoa joka kerta, joten on järkevää, että kun rakentamaan ryhdytään, se ajatellaan pitkällä aikavälillä, sanoo puolestaan Juntunen.

Puu on kaunista, mutta ei kovin pitkäikäistä. Lahopuu on reittirakenteissa turvallisuusriski.

Palautteiden perusteella Juntunen tietää monien kokevan, ettei metalli kuulu luontoon.

– Toki puu näyttää kauniilta ja luonnolliselta, mutta luonnostahan myös metalli on peräisin. Lisäksi metallirakenteiden materiaalit ovat sataprosenttisesti kierrätettävissä, toisin kuin painekyllästetyt puurakenteet, hän huomauttaa.

Isokurussa olosuhteet ovat jopa hurjemmat kuin mitä paikan mykistävästä ulkonäöstä osaisi arvata. Jyrkässä kurussa lumivyöryt ovat talvisin tavanomaisia, minkä vuoksi sinne ei saa talvella edes mennä ilmeisen hengenvaaran vuoksi. Lunta voi vyöryn jälkeen olla paikoin jopa kuusi metriä puurakenteita painamassa. Keväällä koittaa tulva, joka nostelee puurakenteita pois sijoiltaan. Tulvan mentyä rakenteiden korjaaminen ja asettelu takaisin paikoilleen on iso urakka ja kuluttaa resursseja, jotka sitten ovat pois muualta.

Isokurun kodalle johtaa aiemmin kivikkoinen, sittemmin sorastettu reitti. Kodalta vie jyrkkä portaikko alas kuruun. Kurun reitti on kestävöintitöiden vuoksi suljettu kesällä 2021.

Isokurun reitin kestävöinti jatkuukin tulevana kesänä. Kesällä 2020 Uhriharju sai metalliportaat, ja kesällä 2021 kurun pohjalla oleva reitti kestävöidään niin, että sinne tulee puulla pinnoitetut metallirakenteet. Metalli on vankka tukiranka yleisilmettä pehmentävälle puulle. Kesän 2021 työt tarkoittavat sitä, että kurun pohjareitti ei ole kuljettavissa. Pyhäkasteenputoukselle on mahdollista kulkea kuitenkin Karhunjuomalammen kautta.

Puu ei ole jäämässä historiaan

Kestävöinnissä huomioon pitää aina ottaa niin rakenteiden elinkaari, kustannukset, asiakasturvallisuus, ympäristö kuin soveltuvuuskin. Ympäristön suojeleminen rakenteita suunniteltaessa on keskeistä, ovathan kansallispuistot luonnonsuojelualueita.

Reittien tulee tietenkin olla kävijöille myös turvallisia kulkea. Meitä kulkijoita on kaiken lisäksi monenlaisia, eivätkä samat reitit palvele kaikkia: on vaeltajaa ja päiväretkeilijää, pyörätuolilla liikkuvia sekä lapsiperheitä, maastopyöräilijöitä, ratsastajia, hiihtäjiä, lumikenkäilijöitä ja talvikävelijöitä. Tarkoittaako tämä, että ideaalitilanteessa kaikkiin kohteisiin johtaisi vähintään sorapolku? Ei suinkaan.

– Myös rakentamaton tai vain kevyesti rakennettu erä- ja vaellusreitistön osa kuuluu retkeilyperinteeseen, sanoo kansallispuistojen virkistyskäytöstä vastaava Sakari Kokkonen Metsähallitukselta.

Puurakenteet eivät ole jäämässä historiaan. Suolla rakenteet pitävät pitkokset ilmassa. Näin pitkoksilla on kohtuullinen käyttöikä, eikä reitti häiritse suon vesien liikehdintää.

Soran tai murskeen käyttö on kustannustehokasta ja monenlaisiin kohteisiin sopivaa, ja Metsähallituksen saamien palautteiden perusteella se tuntuu olevan myös käyttäjien hyväksymä kestävöintimenetelmä. Myös puu puolustaa yhä monin paikoin paikkaansa.

– Puurakenteiden käyttöä ei toki olla lopettamassa. Kyllästämätön puu voi kestaa paikasta riippuen 10–20 vuotta, ellei ole maata vasten, jolloin käyttöikä on lyhyempi. Esimerkiksi suolla puurakenteita on hyvä käyttää, sillä tukirakenteiden avulla pitkokset saadaan pidettyä hieman ilmassa. Tällöin ne eivät lahoa niin nopeasti eivätkä häiritse veden luonnollista liikehdintää suolla, avaa Juntunen.

Metallia käytettäessä perustelut löytyvät yleensä sen käyttöiästä sekä turvallisuudesta. Metalliritilä päästää veden ja lumen lävitseen, eikä siten muutu helpostikaan liukkaaksi. Joillekin kuitenkin se, että metalliritilästä näkee esimerkiksi portaikossa läpi, aiheuttaa ikävää tunnetta. Ritilän ikävä tuntuma nelijalkaisten retkeilijöiden tassuissa sen sijaan on helppo ratkaista tarvittaessa tehtävällä koirabaanalla.

Kestävyys huomioidaan jo reittien suunnittelussa

Kansallispuistokävijät rakastavat valmiita reittejä, eikä ihme. Monissa puistoissa on hyvä ja mielenkiintoinen reittivalikoima, josta usein löytyy jokaiselle jotakin. Viralliselle reitille lähteminen ei yleensä vaadi suurempaa suunnittelua tai sen kummempia retkeilytaitoja, mutta se tarjoaa kurkistuksen puiston kauneimpaan luontoon. Siksi se houkuttaa niin monia.

Reittejä luodessa niiden linjoja ei suinkaan vedetä summanmutikassa nähtävyydeltä toiselle, vaan suunnittelun keskiössä ovat luonnonsuojelu sekä kävijän luontoelämys. Tällä suunnittelutyöllä on iso vaikutus, sillä esimerkiksi Nuuksiossa hyvä virallinen reittiverkosto kerää jopa 90 prosenttia puiston kävijöistä.

– Reitit on mietitty niin, että kulkija näkee puiston parhaat palat ja sille tyypillisintä luontoa, mutta samalla myös niin, että herkkien tai harvinaisten eläinlajien pesintäpaikat sekä kasvien kasvupaikat kierretään, Karjalainen avaa.

– Uusia reittejä miettiessä pystytään lisäksi usein hyödyntämään jo olemassa olevaa polkuverkostoa, sillä vanhat polut ovat yleensä syntyneet maastoon jo valmiiksi luonteviin paikkoihin. Silloin reittiä ei tarvitse perustaa koskemattomaan maastoon, hän lisää.

Pysyttelemällä valmiilla reitillä kansallispuistokävijä auttaa suojelemaan reittien ulkopuolista luontoa.
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.