Keskiaikainen kivikirkko ja 150 kirkkotallia ovat vaikuttava näky tien varressa Närpiössä

Kirkko ja tallit kartalla
ℹ Lisätiedot

Vanha pappila kartalla
ℹ Lisätiedot

Lähes Närpiön keskustassa sijaitsee kaunis, keskiaikainen kivikirkko, jonka ympäristössä on paljon nähtävää. Kirkon ympärillä on valtava määrä punamullattuja kirkkotalleja, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Kirkon läheisyydessä sijaitsevat myös kaunis vanha pappila ja lainamakasiini 1800-luvun lopulta sekä pitäjäntupa. Lähellä ovat lisäksi vanhan pappilan renkitupa sekä talousrakennus.

Minulla on matkustaessani tapana poiketa aina kirkkoon, jos sellainen sattuu matkan varrella olemaan. Etenkin näin kesäisin siihen saa mahdollisuuksia lähes joka paikassa. Entisillä kotiseuduilla kulkiessa erityisen rakkaita ovat tutut kirkot. Tässä Närpiön kirkossa on juhlittu omienkin perheenjäsenteni juhlia, ja siksi se on minulle vieläkin tärkeämpi.

Kirkko on alkanut rakentua 1400-luvulla. Vanhimmat hautakivet ovat 1600-luvulta, ja ne löytyvät kirkosta sisältä. Kivikirkko on ihanan viileä helteilläkin, ja siellä riittää katseltavaa historiasta kiinnostuneille. Kirkosta löytyy 1400-luvun krusifiksi, joka on sekin aikamoinen harvinaisuus tänä päivänä. Kirkkoa on laajennettu vuosisatojen aikana useaan otteeseen, mutta siinä on säilynyt ikiaikainen, rauhallinen tunnelma, jonka aistii heti ovesta sisään astuessa.

Kirkkomiljööseen kuuluvat myös lainamakasiini sekä pitäjäntupa. Kirkon vieressä oleva kellotapuli edustaa tyyliltään pohjalaista renessanssia. Tapuli on juhlavan näköinen, ja vaikka en tietäisi missä olen, niin jollain tapaa siitä kyllä tunnistaa pohjalaisen tyylin.

Närpiön kirkkotallit

Kirkkotalleja on ollut yli 350, mutta tähän päivään niitä on säilynyt 150. Ne ovat vaikuttava näky tien varressa, koska ovat aivan kirkon ympärillä kauniisti riveissä ja lähellä toisiaan. Näiden tallien tarkoitus on ollut se, että niihin on saanut hevosensa kirkonmenojen ajaksi. Tallin katoksen alle on sitten saatu hevoskärryt suojaan milloin lumisateelta, milloin vesisateelta.

Joissakin talleissa oli vierailuni hetkellä ovet auki, joten annoin itselleni luvan kurkata sisään. Tallit ovat aivan alkuperäisessä asussaan ja muuten hämäriä, mutta joistain rakosista pääsi sen verran päivänvaloa sisään, että siellä oli ihan hieno valaistus.

Vaikka talleja on paljon ja siellä täällä, niin tallien ovet ovat kaikki samaan suuntaan. Molemmin puolin tietä ne ovat aika juhlavankin näköisiä. Tällaisia kirkkotalleja ei ilmeisesti ole enää muualla Suomessa juurikaan säilynyt, joten tämä on hyvin ainutlaatuinen näky.

Tallit ovat niin pieniä, että on varmasti ollut työlästä saada hevoset niiden ovista sisään. Sisältä tallit vaikuttavat kuitenkin olevan paljon tilavampia, kuin miltä ne ulospäin näyttävät. Aika hauskaa ajatella, että nämä ovat olleet ihan vain hevosia varten, ja ihmiset ovat myös ehkä lepäilleet ja syöneet eväitään tässä ympäristössä ennen kotimatkaansa.

Koska meillä oli mukanamme pieni tyttönen, niin olimme tosi ilahtuneita huomatessamme, että kirkon pihassa oli todella siisti ulkorakennus, josta löytyi myös wc. Rakennukseen pääsee ramppia pitkin, joten lastenrattaillakin sinne pääsee vaivattomasti. Ulkorakennuksen ovi aukenee automaattisesti. WC:t ovat todella siistit, ja siellä saa pestä kätensä saippualla juoksevan veden alla. Helteisenä päivänä oli huojentavaa päästä hieman kasvojaankin pesemään.

Vanha pappila

Kirkon läheisyydessä, pohjoiseen päin lähdettäessä, on vanha pappila piharakennuksineen, sekä matkan varrella vanha lainamakasiini. Tie pitää ylittää, mutta nämä nähtävyydet ovat niin lähellä kirkkoa ja talleja, että ne näkyvät aivan selvästi.

Jätimme auton kirkon parkkipaikalle ja kävelimme vanhassa miljöössä, joka tuona päivänä oli todella helteinen. Museon aukiolot kannattaa tarkistaa etukäteen, ja pappilaan emme tällä kertaa edes pyrkineet sisälle, sillä helle ajoi meidät jo kotiin. Ensi kerralla aion ehdottomasti poiketa pappilaankin ja kurkata piharakennuksiin jos mahdollista, sillä ovat ne niin mielenkiintoisia. Koko alueesta saa paremman käsityksen, kun käy myös pappilan luona kävelyllä.

Vanhan pappilan portit
Vanha pappila

Pappilan pihapiirissä on myös kaunis puistoalue, jossa voi hieman puiden varjoissa katsella ympärilleen. Puisto on hyvin hoidettu. Vaikka lähellä kulkee vilkkaampi tie, niin tässä miljöössä on todella rauhallinen ja seesteinen ilmapiiri.

Jonkin matkan päässä kirkosta sijaitsee muistomerkki Suomen sodan vuosilta 1808–1809. Perhetuttava osasi kertoa muistomerkin tarinasta sen, että kyseisellä paikalla on aikoinaan käyty kovat taistelut, ja närpiöläiset ovat lopulta saaneet venäläiset pysäytettyä tälle joelle polttamalla sillan. Samalle paikalle rakennetaan tällä hetkellä jonkinlaista siltaa, mutta muistomerkki on aivan tien vieressä, jos siitä haluaa kävellä tai ajaa autolla ohitse. Muistomerkki liittyy samoihin tapahtumiin, joista mainitsen lyhyesti blogikirjoituksessani Bladhin talosta.

Lähteet: Visit Närpiö, Museovirasto

Kirkko: N=6938932.000, E=207752.000 (ETRS-TM35FIN)

Vanha pappila: N=6939270.484, E=207838.524 (ETRS-TM35FIN)

Suomen sodan muistomerkki kartalla: N=6938966.000, E=208935.000 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.