Kesäpäivän hetkiä Sonnanen-järven vedenalaisella harjulla, Heinola

Paistjärven alue sijaitsee Heinolassa ja on Metsähallituksen kohde. Alue kuuluu myös Salpausselkä Geoparkin kohteisiin. Neljä kilometriä pitkä Pirunkirkon polku on alueen ainoa rengasreitti, mutta maastossa risteilee myös yhdyspolkuja kauniin ja luonnonrauhaisan saloluonnon keskellä, järvien rannalta toiselle. Paistjärven alueella riittää yllättävän komeita maastonmuotoja, ja kohde onkin erittäin mielenkiintoiselta vaikuttava retkipaikka kaiken kaikkiaan.

Kohde kartalla

Eräs alueen keskellä lainehtiva, huomiota herättävä kohde on Sonnanen-niminen järvi. Sonnasentie (4143) kulkee järven eteläpuolelta ja houkuttaa autoilijaa painamaan jarrua, sillä heti tien vieressä on hyvin kaunis poukama hiekkarantoineen. Samalla paikalla tien toisella puolella on yksi Paistjärven retkeilyalueen virallisista pysäköintialueista (kartta).

Kyseiseltä pysäköintialueelta voisi lähteä kävelemään polkua pitkin etelään, jossa parin kilometrin kävelymatkan päässä odottavat Harjulammen tulipaikka ja sen eteläpuolella Kuijärven kannas. Linkkaan tämän jutun loppuun muutaman Paistjärven reittejä esittelevän tarinan!

Omalla, ihkaensimmäisellä retkelläni Paistjärven alueelle minulla oli kuitenkin muita suunnitelmia kuin patikointi. Olin nimittäin kuullut, että Sonnasen laineiden alla kulkee vedenalainen harju, ja tämä harju on nähtävissä myös sateliittikuvasta. Minun teki mieleni käydä tutkimassa, miltä se näyttää.

Ajellessamme Sonnasen äärelle koillisen suunnasta olimme jo pitkän matkaa saaneet seurata hiljaista ja mutkittelevaa tietä todella kauniiden metsä- ja maalaismaisemien läpi. Rankkasade ja auringonpaiste olivat vuorotelleet tunteja, mutta Sonnasen rantaan päästyämme aurinko paistoi upeasti ja toi esiin metsässä kimmeltävät miljoonat vesipisarat. Seurasin litimärän heinikon hallitsemaa kärrypolkua autiolle rannalle.

Maisema oli tyystin hiljainen, ketään ei näkynyt laineilla sen enempää kuin rannallakaan. Miten tällaista rauhaa voi ollakaan näin hienolla retkeilyalueella kesäviikonloppuna Etelä-Suomessa?

Jätin uimakorin rannalle odottelemaan paluutani ja hiivin veteen. Olin hyvin iloinen että aurinko paistoi, sillä vedenalaiset retket ovat aina parhaimmillaan auringon paistaessa mahdollisimman kirkkaana.

Minulla oli jo etukäteen tiedossa, että Sonnasen vesi on kirkasta. Juuri siitä syystä olin sen luokse nyt hakeutunutkin snorklausvarusteiden kera. Koska Sonnasen rannalla on mökkejä, eikä sen ympäri kulje polkua samalla tavoin kuin kuuluisalla Iso-Melkuttimella Lopella, on vedenalaisretki kenties jopa paras tapa kokea tämä järvi kesäisessä asussaan. Toki jos ei tee mieli veteen, niin järven eteläreunalla autotien vieressä kulkee kyllä rantapolku jonkin matkaa.

Turkoosi vesi ja vesikasvit maalasivat pinnan alle oikein kauniin maiseman. Pohja oli tasaista kiveä ja tomua, satunnainen hakopuu ja oksankarahka siellä täällä. Lummekasvien lehdistä osa oli tuoreita ja vihreitä, osa jo rei’ille syötyjä, osa makasi pitkin pituuttaan kalpeina ja lahonneina järven pohjassa. Korkeiden ulpukoiden lomassa on aina hauska liikkua, olo on kuin saisi leijua jonkinlaisessa viidakossa.

Vedenalaisen harjun luokse päästyäni jouduin toteamaan, että sen muotoa ja mittoja on varsin hankala veden alta erottaa. Vedenalaista rinnettä koristivat rannan lähellä ulpukat, mutta keskemmällä harjannetta oli lähinnä tyhjää, epämääräisen tomun hallitsemaa pohjaa. Sain kuitenkin pari kuvaa, joissa harjun rinne erottuu selvästi.

Seuraillessani harjun rinnettä kohtasin myös paikallisen asukkaan, nimittäin pieni hauki ui kanssani hetken matkaa ennen kuin sai minusta tarpeekseen ja lähti pois.

Tämän ensimmäisen Paistjärvi-retkeni perusteella ihastuin seutuun suuresti – en pelkästään siksi miten kaunista veden alla oli, vaan myös siksi, miten hienolta seutu näytti sekä autosta että Sonnasen rantapoluilla kulkiessani. Aion ehdottomasti palata tänne tulevina kesinä mahdollisuuden osuessa kohdalle ja tutkia paikkoja silloin myös jalan.

Lue lisää

Ihmeellinen lippaluola ja kauniita järvimaisemia – Pirunkirkon polku Heinolassa

Leppoisa metsäpolku Heinolassa – Ketturiutan ja Kannaksen polku

Paistjärven pirunkirkko Heinolassa

Luontoon.fi: Paistjärvi

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.