Kesäjäätä Varsinais-Suomessa

Tänään Salon keskustasta hivenen lounaaseen sijaitsevalle kohteelle jalkautuessa minut valtasi outo tunne. Metsä näytti jotenkin erilaiselta. En osannut sanoa, mikä siinä oli vialla, mutta tunnelmaltaan se oli jotenkin alistunut, kuin piesty. Sanajalat olivat kumartaneet ja katkenneita korsia näkyi siellä täällä.

IMG_6849

Pienen, niin ikään laonneen suon jälkeen kiinnitin huomion maahan. Siinä oli epätavallisen paljon puun lehtiä. Kuin riivittyjä. Ja vähän loitompana siinsi jotain valkoista. Lähempi tarkastelu osoitti, että siinä oli lähes kymmenen senttiä paksua kerros ilmeisesti edellispäivänä sataneita rakeita.

IMG_6854

Suurimmat rakeista olivat sen kokoisia, että osuma olisi saattanut tehdä hyvinkin kipeää. Samaa viestiä vahvisti ympärillä näkyvä metsä. Vasta rakeiden löytymisen jälkeen saatoin ymmärtää, millaisen ryöpyn kohteeksi se oli joutunut. Jos Karjaan keskusta oli eilen veden vallassa, niin täällä se oli tullut jäänä.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.