Kukonkylä Sievi

Kesäaamu Sievin Kukonkylän luontopolulla

📌 Paikka kartalla
🔥 1 nuotiopaikka ja laavu
➡ 3 km
⚫⚫⚪ Keskivaativa reitti

Sateisten päivien jälkeen aamuauringon säteet hellivät ja houkuttelivat ulos, joten vapaapäivän aamuohjelmasta ei ollut epäselvyyttä. Keitin kahvia termospullloon, täytin vesipulloni ja suuntasin kohti Sieviä. Kukonkylän luontopolulla olin käynyt joitakin kertoja, mutta edellisestä käynnistä oli ehtinyt vierähtää parisen vuotta.

Parkkeerasin autoni vanhan kaupparakennuksen oikealle puolelle tieltä katsottuna, ja luontopolun alkupää siellä merkittynä näkyikin. Aamulla ennen kuutta oli hiljaista, vain tuuli puhalteli ja linnut lauloivat. Maaseudun rauha tarttui heti minuunkin.

Polun alkupää on helppokulkuinen, pikkuhiljaa muuttuen kivikkoisemmaksi ja juurakkoiseksi. Hyvistä nilkkoja tukevista kengistä ei ole ainakaan haittaa polun metsäosuuksilla, mutta reitti on kuitenkin aika helposti kuljettavissa, jos jalkasi nousee kohtuullisesti.

Metsäosuuden jälkeen luonnonystävää odotti palkinto; avara ja kaunis suomaisema. Jatkoin pitkospuita pitkin eteenpäin ja päädyin lintutornille, johon tietysti kiipesin. Tornista katsellessani en ihan heti muistanut olevani Pohjanmaalla, vaan mieleni vei minut Lapin maisemiin. Jotain samankaltaista rauhaa tässä on.

Aikani katseltuani huomasin tuulen alkavan yltyä, joten laskeuduin takaisin maan pinnalle ja lähdin siirtymään kalliosaaressa näkyvää laavua kohti. Noin puolivälissä suota minun oli pysähdyttävä ihan vain fiilistelemään tunnelmaa. Kurjet mekastivat kauempana, tuulen humina puissa kuului viereisestä metsästä, aurinko lämmitti sen minkä tuuli viilensi. Ihan yksin, omassa rauhassa siinä täydellisen seisahtuneessa aikaisen aamun hetkessä. Juuri tuollaiset luontokokemukset, rauhan ja tasapainon tunteet saavat minut palaamaan luontoon aina uudestaan. Siellä tuntuvat velvollisuudet ja suorittaminen hyvin kaukaisilta.

Oloni oli tässä vaiheessa jo rentoutunut, luontokokemus oli tehnyt tehtävänsä. Astelin siis pitkospuita kalliosaareen, jossa laavu, tulipaikka ja käymälä sijaitsevat. Kalliosaari on todella kaunis, ja laavupaikalta aukeaa upea maisema suolle. Tässä tulee helposti viivyttyä pidempäänkin. Ihan vain tekemättä mitään, kahvia juodessa. Sen verran pitkään siinä viivyin, että yltynyt tuuli alkoi jo paleltamaan, joten lähdin siirtymään polun loppua kohden. Metsän laitaan tullessani ei palellutkaan enää, vaan aurinko lämmitti taas mukavasti. Loppumatka autolle menikin sitten rennosti hymyillen.

Luontopolku on merkitty ja se koostuu metsäosuudesta sekä suoalueesta. Suoalueella menee pitkospuut, joten kuivilla jalkineilla selviää sulan maan aikana. Polun varrella on muutaman ojan ylitys, jotka ylitetään siltaa/puita pitkin. Polku on Sievin Kukonkylän kylätoimikunnan ylläpitämä. Juttua kirjoittaessani polttopuita oli tarjolla polun alkupäässä.

Tämä on ehdottomasti hyvä matalan kynnyksen retkeilypaikka. Tämä keski-ikäistyvä peruskuntoinen pullukka selvisi hengästymättä. Aika tavallisilla varusteilla. Itse asiassa tämä oli juuri se luontopolku, mistä aikuisiän luontoinnostukseni sai alkusysäyksen. Uskaltauduin muutama vuosi sitten juuri tälle polulle (jonka muuten löysin Retkipaikka-sivustolta!) ja sen jälkeen olen päässyt nauttimaan oikein ihanista kokemuksista erinäisissä paikoissa. Enpä arvannut, että kuinka perustavanlaatuisin innon sain, kun vaan uskalsin mennä.

Polun varrella on muuten ihania kehoituksia! Suosikkejani ovat: ”Lähde matkaan iloisesti vihellellen.” ja ”Istahda kannolle tai kivelle. Naura sydämesi kyllyydestä.” Hyviä neuvoja molemmat.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.