Kesä tuli Nuuksioon – 12 kutsuvan vehreää kuvaa Nuuksion Pohjoiselta Portilta

Pääsin viime viikolla vierailemaan kesäisellä Nuuksion Pohjoisella Portilla elämäni ensimmäistä kertaa ja samalla nauttimaan etelän alkukesän ihanasta vehreydestä ja kutkuttavan voimakkaista metsän tuoksuista. Vietettyäni pitkääkin pidemmän talven pohjoisessa, en voinut kuin ihmetellä sitä mieletöntä lämmön, vehreyden ja valtavien puiden syliä, johon Pohjoinen Portti minut hetkeksi sulki. Tässä hieman kuvia ja tunnelmia siitä mitä näin ja koin!

Ajelin paikalle rauhaisan maalaismaiseman saattelemana, peltojen ja metsien kirjomien näköalojen halki. Perille saapuessani suurella parkkipaikalla oli vain pari autoa, joten kiireen ja vilinän tuntu loisti poissaolollaan, vaikka tosiasiassa olin vain varsin lyhyen matkan päässä Helsingistä.

Nousin autosta ja lähdin ensimmäisenä tietenkin kohti järven rantaa.

Järvi oli täysin tyyni. Rantaan saapuessani kurjet alkoivat huutaa täyttä soittoa järven vastarannalla. Lintujen huudot kiirivät kuuluvasti yli järven. Hetkeä myöhemmin kaksi valtavaa lintua nousi siivilleen vastarannan kaislikon kätköistä.

Rantasauna (yllä) kohosi rannan rinteessä kutsuvan kauniina, punavalkoisena kuin karamelli. Muhkeassa kukassa olleet omenapuut viimeistelivät näkymän kauneuden. Eteläsuomalainen luonto voi olla aivan uskomattoman kaunista. Ja tuoksuvaa!

Saunan lisäksi Nuuksion Pohjoisella Portilla on muitakin kauniita rakennuksia, muun muassa kahvila (alla).

Alueen historia on kiehtova, sillä siellä ennen wanhaan sijainneesta Salmen kartanosta ei ole jäljellä juuri muuta kuin salaperäisiä kiviportaita metsien kätköissä – itse rakennus loistaa poissaolollaan. Historian voi kuitenkin aistia voimakkaasti, sillä kadonneen kartanon pihapiirissä kasvaa järkälemäisiä, ikivanhoja puita. Vaikka alue on hoitamalla pidetty siistinä, siitä huokuu myös jollakin tapaa hieman Krillen kartanoa muistuttavaa villiyttä – Muumien ystävät tietävät mihin viittaan.

Kuten nimestä voi päätellä, alue toimii porttina Nuuksion kansallispuistoon. Puiston raja on vain lyhyen kävelymatkan päässä, mutta jo ennen puiston alueelle saapumista on mahdollista tutkia ja kokea mukavia reittejä. Astellessani Lasten luontopolku -nimiselle lyhyelle reitille metsä sulki minut sisäänsä, täytti keuhkoni vehreyden tuoksulla ja korvani mustarastaan laululla. Reitti oli helppo ja selkeästi merkitty.

Kiiripä korviin mustarastaan laulun lisäksi myös puron solinaa. Rakastan vettä yli kaiken, joten puron rantaan ja sillalle saapuminen oli ihana yllätys. Tunnelma lämpimänä kesäiltapäivänä oli lähes viidakkomainen.

Olin kuullut, että alueella olisi kirkkaita vesiä, ja siksi olin ottanut mukaani myös vettä kestävän kameran. Retki kirkasvetisille Iso- ja Vähä-Parikkaille jäi tällä kertaa toiseen kertaan, mutta jo puro tarjosi pientä kuvattavaa pörröisen vihreine vesikasveineen.

Hieman ennen saapumistani oli alueella satanut ihan kunnolla, ja metsä oli vielä märkä. Sääsket pitivät seuraa, ja mustarastaan laulu vaihtui tikanpojan lakkaamattomaan piipitykseen, joka vaimeni vain muutamaksi sekunniksi aina, kun poikasen emo ahtoi jälkikasvunsa kurkkuun apetta. Emon poistuessa vaativa piipitys alkoi välittömästi uudelleen.

Ja koska luontopolulla oltiin, oli siellä myös opastauluja. Kivimörön nimi oli ”Hard Rock -peikko”, liekö nimi Euroviisujen innoittama? Ihana tapaus joka tapauksessa. Sammaleinen kallio on sateen jälkeen maailman parhaita tuoksuja.

Metsän märemmältä osuudelta löysin myös raatteita kukkimasta.

Paluumatkalla huomasin reitin varrella pilkistävän jälleen jotakin jännittävää – vanha punatiilinen rakennus piilotteli metsän suojissa ja kuiski omia tarinoitaan menneestä.