”Kaupunkilaiselle Linnunradan näkeminen oli mahtava kokemus” – retkipaikkalaiset kertovat hienoimmat ja hurjimmat muistonsa luonnossa vietetyistä öistä

Syyskuun 8. päivä vietetään jälleen Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtumaa. Tapahtuman kunniaksi pyysimme tiimiläisiämme muistelemaan unohtumattomimpia luonnon helmassa vietettyjä öitään. Tarinoista huomaat, että luontoretkillä toisinaan sattuu ja tapahtuu vaikka mitä – vaikka liikkeellä olisi kokenutkin luonnossaliikkuja! Mikä on sinun unohtumattomin retkiyömuistosi?

Aamu oli huikean kaunis ja olin iloinen siitä, että olin unohtanut telttakepit kotiin.” – Sanna-Mari Kunttu

”Olimme puolisoni kanssa lähdössä helatorstaina kolmen päivän melontaretkelle Saaristomerelle, Hiittisten ulkosaaristoon. Tarkoitus oli melonnan ohella tehdä samalla lintulaskentoja luodoilla. Kajakkeja pakatessa huomasin, että olin unohtanut telttakepit kotiin. Siitä huolimatta päätimme lähteä matkaan, sillä sadetta ei oltu luvattu. Ensimmäisen yön vietimme hiekkarannalla, jossa oli nuoria koivuja. Sain taivutettua koivuista kehikon, jonka päälle viritin telttakankaan. Siitä tuli oikein mukava maja! Toinen yö nukuttiin puuttomalla luodolla, silokalliolla taivasalla. Heräsimme aamuvarhaisesta pieneen sadekuuroon, ja yritin viritellä telttakangasta suojaksi. No eihän siitä mitään tullut! Onneksi sadekuuro loppui ennen, kuin ehti kastella meidät. Aamu oli huikean kaunis ja olin iloinen siitä, että olin unohtanut telttakepit kotiin. Nyt olin uusia kokemuksia rikkaampi ja se oli elämäni ensimmäinen oikeasti ulkona taivasalla nukuttu yö – olinhan tähän asti aina nukkunut retkilläni teltassa, majoissa tai laavuissa.”

Kuva: Sanna-Mari Kunttu

”Hengissä säilyminen teki aamusta erityisen miellyttävän” – Markus Sjöberg

”Oli jo muutama yö takana siitä, kun lähdimme talvivaellukselle Käsivarren erämaahan. Kaikessa kiireessä se tärkein, eli ruokakassi oli jäänyt matkasta. Olimme eläneet minimaalisilla kaloreilla, lähinnä niillä, joita sai toisessa rinkassa olleista suklaapatukoista ja parista varalle ostetusta retkimuonapussista. 

Tuuli oli kova puuttomassa lumisessa erämaassa, eikä lämpökään vielä hellinyt, vaikka elettiin jo vapun seutua. Olimme rakentaneet telttamme eteen suuren lumivallin, jotta se suojaisi edes jonkin verran jäätävältä tuulelta. Telttana toimi Biltemasta ostettu yhden vuodenajan teltta. Ja ei, se vuodenaika ei ilmeisesti ollut talvi. Nälissämme ja kylmissämme menimme nukkumaan, sillä nukkuessa energiaa kuluu vähemmän ja makuupussi lämmittäisi.

Yöllä tuuli yltyi entisestään ja alkoi ravistelemaan telttaamme ennennäkemättömällä voimalla. Kiihtynyt ilmavirtaus kiepsahti ilmeisesti lumivallista ensin ylös ja palasi takaisin alas suoraan keskelle teltan kattoa. Pelkäsin, että telttamme katkeaa keskeltä ja tuuli levittelee tavaramme ympäri asumattomia tuntureita. Väsyneenä en kuitenkaan pystynyt tekemään mitään muuta kuin katselemaan pääni yläpuolella tuulessa repivästi riuhtovaa telttakangasta. Vieressä nukkunut veljeni ei edes herännyt, sillä hän oli nälkäisenä vaeltamisesta vielä väsyneempi kuin minä.

Parin tunnin kuluttua tuuli onneksi laantui ja uskalsin ummistaa silmäni. Aamu valkeni aurinkoisena ja tuulikin oli lähes tyyntynyt. Nälkä vaivasi yhä, mutta hengissä säilyminen teki aamusta erityisen miellyttävän.”

Kunnon yöunet Kiutakönkäällä – Anu Suomalainen

”Tänä kesänä nukuin riippukeinussa Karhunkierroksella Kiutakönkään alapuolella. Suuret hongat keinuttivat minua ja koski lauloi koko yön. Nukuin paremmin kuin koskaan, melkein 12 tuntia!”

Kuva: Anu Suomalainen

Yöllä havahduin ääneen, joka oli kuin laukaus” – Mikko Tappura

”Toissa syksynä olimme porukalla Ölkynperässä. Yöllä havahduin ääneen, joka oli kuin laukaus. Noistessani äkkiä riipparissa, ympärillä oli vain pimeys ja puron kohina. 

Muut eivät uskoneet minua kun kerroin äänestä. Olen siitä kuitenkin ihan varma. Jälkeenpäin lehdet uutisoivat meteorista, joka oli rikkonut äänivallin. Toinen vaihtoehto olisi rotkoon putoava kivi, joka paukahtaa osuessaan toiseen. 

Tai sitten näin unta, mutta todella toden tuntuista!”

Kaupunkilaiselle Linnunradan näkeminen oli mahtava kokemus” – Kati Soininen

”Viime syksyn ruskaretkellä levitimme makuupussit Inarin Tuulisjärven laavulle. Keittelimme Trangialla pastat ja kävimme odottamaan yötä. Kaupunkilaiselle Linnunradan näkeminen oli niin mahtava kokemus, että jouduin taivaalle tähyillessäni pitämään puusta kiinni, etten putoa avaruuteen. Dramatiikkaa lisäsi se, kun retkitoveri sai tuntemattomasta syystä sellaisen yskänkohtauksen, että tuntui tukehtuvan siihen paikkaan. Silmätkin turposivat kolmeksi päiväksi melkein umpeen. Sen yön käänteitä on muisteltu monesti ja laskettu päiviä tämän syksyn reissuun.”

Varovaisesti ja pahaa aavistellen raotin teltan vetoketjua…” – Marja Kares-Oksman

”Olimme vuosi sitten syyskuun alussa Muotkalla vaeltamassa Karkun eräopasopiskelijoiden kanssa. Retken sää oli lähes koko ajan sanoinkuvaamaton, mutta säätilan kruunasi kolmas vaelluspäivämme, joka syystäkin tunnetaan muistoissamme Pitkäperjantain nimellä.

Torstai oli Caritan ja minun opaspäivä, joten olimme louhikkoretkipäivämme jälkeen totaalisen väsyneitä kömpiessämme illalla makuupusseihin tuulen ulvoessa ja repiessä telttamme naruja. Tihkusadetta vihmoi, ja ilma viileni pahaenteisen nopeasti.

Yöllä havahduin aavemaiseen hiljaisuuteen. Enää ei kuulunutkaan sateen ropinaa eikä tuulen ulvontaa. Sytytin otsalampun ja sen valossa näin sisäteltan katon roikkuvan pahaenteisesti. Ei auttanut kuin kömpiä ulos lämpimästä makuupussista tarkistamaan tilanne. Varovaisesti ja pahaa aavistellen raotin teltan vetoketjua. Aavistukseni osui oikeaan: maa oli valkea. Lunta oli muutama sentti ja teltta oli ohuen, jäisen räntäkerroksen peitossa. Narut olivat löystyneet märän lumen painosta. Ravistelin telttaa, ja naruja kiristämällä sain sen vielä kuosiin, jotta pystyimme jatkamaan unia vielä muutaman tunnin. Oppina tästä: narut tosi tiukalle. Aina!

Carita nukkui autuaan tietämättömänä tulevasta. Perjantaiaamu siis valkeni, sanan varsinaisessa merkityksessä. Pitkäperjantain vaelluksesta kerron myöhemmin lisää blogissani… se oli varsinainen Via Dolorosa.”

Kuva: Marja Kares-Oksman

”Pakkasin iltayhdeltätoista ikeakassiin makuupussin ja otin myrskylyhdyn käteen.” – Upe Nykänen

”Lähiretkiyö talvella muutaman sadan metrin päässä kotoa. Pakkasin iltayhdeltätoista ikeakassiin makuupussin, pari makuualustaa ja otin myrskylyhdyn käteen. Kävelin jäätä pitkin läheiseen Tuomiojärven pikkusaareen, missä yövyin taivasalla pikkupakkasessa, järven ympärillä kaupungin valot, matkaa Jyväskylän keskustaan noin 2 km. Heräsin, kun jäällä kävelijän koira tuli minua haukkumaan. Palasin kotiin aamiaiselle.”

Pihateltassa lasten ja Peppi Pitkätossun seurassa – Minna Jakosuo

”Yhden kesän nukuin lasten kanssa omalla pihalla teltassa. Joka ilta luettiin Peppi Pitkätossua ja kuunneltiin kesäyön ääniä.”

”Puoli neljältä aamuyöllä isä herätti minut katsomaan teeriä” – Jonna Saari

”Kun olin alakouluikäinen, minulla ja isälläni oli tapana käydä joka kevät Teijon Teerisaaressa yöpymässä yksi yö. Sittemmin kansallispuistoksi kruunattu Teijo oli lapsuuteni lähiretkikohde. Retki ajoitettiin aina huhtikuulle, koska tiesimme, että silloin Teerisaaren laavulta käsin saa seurata teerien soidinta. Olin lapsena innokas lintuharrastaja, ja teerien näkeminen soitimella oli minulle aivan ihmeellinen kokemus. 
Erityisesti mieleeni on jäänyt yksi noista kerroista. Muistan, kun illalla lämmitimme karjalanpiirakoita nuotiolla, ja ne maistuivat aivan savulta. Luonnon helmassa viileänä kevätiltana maku oli mahtava. Puoli neljältä aamuyöllä isä herätti minut katsomaan teeriä. Niitä oli suolla kymmeniä, ja niiden pulputus kuului selkeästi. Soitimen huumassa olevat teeret eivät välittäneet meistä, vaikka katselimme niitä. Filmikameralla taisin yrittää ottaa kuviakin. Tämä on yksi ihanimmista lapsuusmuistoistani.”

Yöllä kevätjää eli kumisten, paukkuen ja kurnuttaen.” – Terhi Jaakkola

”Retkiluistelukausi tarjoili viimeisiä rippeitään. Vain hyvin varhaisille linnuille oli madonlevyisiä rantojen paannejäitä tarjolla. Päätimme nukkua riippumatoissa, lähes luistimet jalassa, jotta olisimme varmasti jäällä yhdessä aamun maaliskuisen aamun ensimmäisen auringonsäteen kanssa. Nukahdin kirkasta tähtitaivasta tuijotellen. Yöllä kevätjää eli kumisten, paukkuen ja kurnuttaen. Vastaavaa äänimaailmaa en ollut ennen kokenut.”


”Saattoi hyvinkin olla harvinaista herkkua tuo reissu” – Joonas Talka

”Ennen kesän 2017 juhannusta Nuku yö ulkona -tapahtuman nimissä päädyttiin Imatralla paiskaamaan reput inkkarikanoottiin Saimaalle suunnaten. Illasta löyvettiin ittemme Joutsenon edustalla sijaitsevalta pieneltä hiekkasärkältä nimeltään Hiekkapakka, joka oli valikoitunut kohteeksi pienestä, mutta silti suuresta syystä.

Hiekkapakka on pieni ja maastokartassa nimetön hiekkasaari puolen kilometriä länsiluoteeseen Ylä-Lylystä. Tällä pienellä läntillä kasvaa puskaa, ja puskan keskellä masto sekä koppi, sillä saarella on Ilmatieteenlaitoksen sääasema. Kopin yhteydessä on aurinkopaneelia, mittaria, tuuligeneraattoria, komoottia ja käikälettä. Tällä kertaa oli myös kanoottia ja äijänkäppyröitä, sillä kaveri oli pari kertaa “Pakassa” käyneenä vihjannut sen mielenkiintoisuudesta, ja paikka oli saanut kaikessa epäeeppisyydessään suhteellisen myyttisen maineen. Pitihän tuo siis itekin päästä kattomaan, että mistä ne Joutsenon säätiiot oikein tulee – ja sieltähän ne, Hiekkapakasta.

Silmäilyn lisäksi koppi värkkeineen sai puolestamme olla muuten rauhassa, koska ei niihin systeemeihin oo lupaa puuttua tai mennä kopin ovea kokemaan – saattaa muuten Joutsenossa sataa vettä paisteella ja toisinpäin. Eihän tuo mikään retkikohde ole, mutta suht’ helpon inkkarikanoottisaavutettavuutensa vuoksi saari valikoitui yöpaikaksi, kun sääasema sinne mielenkiintoisuuttaan veti. Näin siis, vaikka saari onkin pieni ja nekin vähät neliöt asutettuna ristihämähäkkien sekä kusiaisten toimesta. Paikallisen faunan kanssa tulee toimeen kyllä jos haluaa, vaikka aamulla sainkin ravistella housuista hämähäkin, ja kaveri sai makuupussiin asti kusiaisia unikaveriksi. Kuitenkin tyynen illan fiilis purppurasta kultaiseen taittavaa auringonlaskua Saimaalla ihaillessa oli pitänyt otteessaan, ettei lähempi tutustuminen araknoideihin aiheuttanut sen kummempaa paranoiaa.

Tuo paikka on siitä kiehtova, että vastaava reissu ei olekaan ihan aina koettavissa! On nimittäi niin, et Saimaan selillä monesti tuulee ja kun vesiteillä on kelirikko, niin inkkarilla liikkumisen saa unohtaa. Saarelle ei kivikkoisen ja matalan rannan vuoksi taas oikein pääse kuin kanootilla tai kajakilla, ja kun rankempia vesiteitä sietävää kajakkia ei löydy, niin inkkarille sopivien kelien varassa ollaan. Talvella taas tammi-helmikuulle asti auki murrettava syväväylä katkaisee jääreitin Suomen “itärannikon” suunnasta tullessa, ja nykytalvet sekä lähi-Saimaan virtapaikat tietäen syväväylän umpeenjäätymisestä ei ole varmuutta, kun sen aukimurtaminen lopetetaan kevättalveksi.

Saattoi hyvinkin olla harvinaista herkkua tuo reissu, vaikka seuraavana päivänä Saimaa tyrskysi ja kotirantaan pääsy inkkarilla meni aika urheiluksi.”

Kuva: Joonas Talka

Lue lisää Nuku yö ulkona -tapahtumasta >>

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.