Kauniita rantareittejä, helppoja polkuja ja yö luksusteltassa – lähdimme tutkimaan Pieksämäen VedenjakajaReitistön ihmeitä

Kaupallisessa yhteistyössä Pieksämäkeläiset Ry

Oletteko kuulleet Vedenjakajareitistöstä Pieksämäellä? Itselleni tämä upea jääkauden muovaama järvialue harjuineen, reitteineen ja kauniine taukopaikkamaisemineen oli aivan uusi tuttavuus. Tämä retkeilyalue on lisäksi siitä harvinaislaatuinen, että se on erittäin helppo saavuttaa vaikka junalla, sillä Pieksämäen juna-asemalta on vain parin kilometrin kävelymatka reitistölle.

Niinpä lähdin mielenkiinnolla tutustumaan paikan mahdollisuuksiin. Retkiseuraksi sain isäni, ja tutustuimme viikonlopun aikana alueeseen patikoiden, maastopyöräillen ja meloen – kirsikkoina kakun päällä saunahetki sekä yöpyminen luksusteltassa. Tämä on VedenjakajaReitistö-juttusarjani ensimmäinen osa, tervetuloa mukaan!

Kukkarojärven kierroksen parkkipaikka.

Saavuimme reitistölle myöhään illalla, ja matkan jälkeinen väsy alkoi painaa. Käytimme illan kiireettömästi nautiskellen lettuja tulipaikalla, ja samalla tutustuimme hieman jo lähimaastoon.

Täysin tyyni järvi, auringonlasku ja metsän eläinten äänet tekivät oloni erittäin rentoutuneeksi. Miten näin kauniissa maisemassa muuta voisikaan kuin rentoutua?

Vietimme yön mukavasti Glamping-teltassa, ja auton sai parkkiin sadan metrin päähän. Armeija-aikoinani muistan miettineeni, että heteka teltassa on luksusta, mutta nyt meillä oli kaksi hyvää sänkyä peittoineen ja tyynyineen (+pyyhkeineen), maisematerassi sekä oma ranta. Pakko todeta, että kokemus oli todella hieno!

Aamu-usvaa.

Aamupalan nautimme jälleen läheisellä tulipaikalla. Sitten kamera olalle ja retkelle mars!

Kukkarojärven kierros

Heti alkuun totesimme, että reitti on suosittua retkeily- ja pyöräilymaastoa. Hienon alueen maine näyttää siis kiirineen, vaikka itse en ollut siitä tietoinen. Retkeilijät olivat hyväntuulisia ja poikkeuksetta kaikki tervehtivät.

Kukkarojärven kierros on todella helppo, ja pääosin jopa lastenrattailla kierrettävä lenkki muutamaa pätkää lukuunottamatta. Ne voi onneksi kiertää tien kautta. Polut ovat pääosin kuivalla kangasmetsäpohjalla, ja reitit on merkitty hyvin.

Reitistön alueella useita rengasreittejä, joita voi yhdistellä mielensä mukaan. Lisätietoa löytää hyvin paikan kotisivuilta: vedenjakajareitisto.fi. Esimerkiksi reittikarttaa tutkailemalla on helppo suunnitella omaa retkeä vaikkapa jo kotoa käsin, kun näkee missä reitit ja taukopaikat alueella sijaitsevat. Alueen laajuudesta kertoo jo sekin, että pysäköintialuevaihtoehtoja on kaikkiaan jopa 18!

Pikospuuosuus.

Lähdimme kiertämään Kukkarojärven kierrosta teltan kohdilta myötäpäivään. Taivaltajia oli liikkeellä muitakin näin touko–kesäkuun taitteessa. Onneksi polku on hyväkuntoinen ja leveä. Itseasiassa polku oli yksi helppokulkuisimmista ja parhaiten merkityistä, mitä olen aikoihin kulkenut.

Taulut kertovat alueen luonnosta.

Maisemat olivat upeat, sillä reitti kulkee lähes poikkeuksetta rantoja pitkin. Matkan varrella on opastauluja, missä kerrotaan alueen luonnosta. Lintujen äänistä saimme nauttia koko retken. 

Joku siellä polskii.

Reitin varrella pysähdyin katselemaan järvimaisemia. Läheisessä kaislikossa kuului molskahdus. Tarkemmin asiaa tutkittuani hauki nappasi saaliin, ja selkäevä pulpahteli veden pintaan saaliin yrittäessä pakoon. Circle of life vai miten se menee?

Lihasvoimalla toimiva lossi.

Erityisen mukava erikoisuus oli käsin vedettävä lossi. Suosittelen kokeilemaan, vaikkei se varsinaisella Kukkarojärven kierroksella olekaan – vetolossi on aina hauska elämys ja kiehtoo usein herkästi myös perheen pienimpiä. Se tuo myös hauskaa vaihtelua perinteiseen patikointiin. Tässä vielä kartta lossille.

Maisemakonttori!

Saavuimme takaisin luksusteltalle, kun takana oli mukava reilun 5 kilometrin kierros. Lämmin toukokuinen sää ja kävelylenkki olivat saaneet minut nälkäiseksi, ja niinpä olikin aika nauttia seuraava kenttälounas. Tämän jälkeen matkaisimme kohti uusia seikkailuja alueella, kun tutustuisimme VedenjakajaReitistön tarjontaan vielä syvemmin – juttusarjan seuraavassa osassa kerron, millaisia maastopyöräily- ja saunomiskokemuksia Vedenjakajareitistöllä saimme!

Vetinen venekyyti.

Reitistön kotisivut: www.vedenjakajareitisto.fi
Kartta kierroksen parkkipaikalle | Kartta Glamping-teltalle

Lue myös vanhemmat juttumme VedenjakajaReitistöltä

Iso-Parran luontopolku, 8,6 km

Mustosen kierros, 4,1 km

Kukkarojärven kierros, 5,4 km

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.