Kato. Kato. Kato. Näätsä? Aloita retki lintujen maailmaan tutuilta kulmilta

Mikä on keltainen ja syö kauransiemeniä? Talvella lintulaudan alla hyppii parvi arkoja, kellertäviä lintuja, nokkimassa lumesta maahan pudonneita siemeniä. Aamukahvi jäähtyy, kun näpelöin kännykkääni ja yritän etsiä linnuille nimeä. Kun liikahdan lasin takana, parvi häviää välittömästi.

Keltasirkkuja.

Seuraavana päivänä pulleat ja punertavat linnut vierailevat. Lintulaudalta tyhjennetään ruuat päivässä. En löydä netistä oikeaa lintua. Sitten kuvittelen onnistuneeni, mutta arvaan päin seiniä ja kerron kaikille, että pihallani käy käpylintu, joka on sekin punertava. Viikon päästä alkaa nolottaa. Miksi käpylintu kävisi lintulaudalla?

Vieras on närhi.

Närhet palaavat lintulaudalle aina, kun tarjolla on pähkinöitä.

Sadan linnun tarkkuudella

Erä- ja luontoppaan opintoihini kuuluu tuntea lähes sata lintua. Erotan variksen harakasta ja osaan nimetä kymmenkunta erilaista lokin tapaista, mutta en ollut koskaan nähnyt närheä, enkä tiennyt miltä kuulostaa kiuru.

Lähes sadan linnun ulkoa opettelu tuntuu puolimahdottomalta urakalta. Sitä mukaa, kun opin uusia, unohdan vanhoja. Lista ei tunnu lyhenevän.

Mutta huhtikuussa, kun palaan viimeisiltä hiihtolumilta Norjasta, ovat lumet kotikulmilla Perniössä sulaneet. Läheisillä pelloilla käy kuhina. Kurjet, joutsenet ja kaikki kurkia ja joutsenia pienemmät linnut täyttävät taivaan ja ojien pientareet.

Haen kirjastosta lintukirjan ja lähden läheiselle Saarenjärvelle, joka on tunnettu linnustostaan.

Lintujen tarkkailu ja tunnistaminen on aivan uusi elämänkolkka. Olen astunut uuteen maailmaan. Vaikka en tunne ketään, enkä puhu paikallista kieltä, viihdyn siellä. Laulujoutsenten keväthuuto vaikuttaa minuunkin. Tekisi mieli kiljua mukana, kun joutsenaura lentää tuutaten ylitseni.

Selaan lintukirjaa uusin silmin: mitä näin pellonpientareella matkalla kotiin? Millä linnulla on töyhtö?

Mitä lintu sanoo?

Lopulta on opintoihin kuuluvan lintukurssin aika. Saan Facebook-kyselykierroksen jälkeen kiikarin lainaan ja kävelen tutun maastohousuporukan mukana Karjaalla pellon poikki kohti meren rantaa.

Kiuru. Helppo tunnistaa lentonsa, lentopaikan ja ääntelyn perusteella. Lintulaudalta tuttu keltasirkku saa äänen, vaikka en näekään sitä: ett-två-tre-fyra-fem-sex-SJU, se laulaa.

Tallustelemme lintukurssin kanssa kaksi päivää lehdoissa, meren rannoilla ja puistoissa, ja yritän erottaa lintujen ääniä toisistaan, mutta minulle on olemassa vain yksi ääni: lintujen laulu. En saa villistä kevätkuorosta erilleen peippoa, punarintaa enkä laulurastasta. Opin, että peippo on Etelä-Suomen yleisin pikkulintu. En ole koskaan tiennyt katselleeni peippoa, saatikka kuunnellut. Nolottaa taas. Mutta uudessa maailmassa peiposta ja peipon laulun tunnistamisesta tulee virstanpylväs, jonka yritän tavoittaa.

Mitä ja miten aloitteleva lintubongari voi oppia?

Lopulta jätän lintulistani aakkosellisen systematiikan ja keskityn ympäröivään todellisuuteen. Kuljen kiikarit kaulassa meren rannassa ja alan erottaa telkät, sinisorsat ja merihanhet toisistaan. Lähestyn lintuja laji kerrallaan. Lähimaastossa asustelee töyhtöhyppä, lehtokurppa ja pihan on vallannut mustarastas. Polkujuoksulenkillä ukkometso lentää päin.

Mitä enemmän lintuja tunnistan, sitä suuremmaksi tunnistuskiihko kasvaa. Istun ilta toisensa perään pihalla saunan portailla ja kuuntelen kevätiltaa. Äänistä alkaa erottua mustarastas ja laulurastas. Uskon viimein erottavani peipon. Teen listan tunnistamistani linnun äänistä ja linnuista. Opintoihin pitää tunnistaa 30 linnun ääntä ja listassa on jo 15. Olen puolivälissä.

Melontaretkellä Espoon Suvisaaristossa olen hetken omassa paratiisissani, kun saan istua kajakissa lähellä lintuja. Uikut sukeltelevat ja meriharakat hyppivät rantakivillä. Muut koko- ja puolisukeltajat ovat vielä aalloilla keikkuvaa epäselvää massaa. Hyvinä päivinä erotan haahkan ja huonoina päivinä vaan katselen ja mietin, olenko koskaan nähnyt haapanaa vai onko kiikarissa sittenkin sotka.

En palauta lintukiikaria, vaan kannan sitä kaikkialle. Tyrkytän kiikaria lähipiirin kaikille lapsille ja aikuisille. Kato. Kato. Kato. Näätsä?

Mökillä tunnistan kirjosiepon ja olen ylpeä itsestäni. Selaan lintukirjaa puistossa ja junassa kuuntelen lintujen ääniä kuulokkeilla kännykästä.

Lähilinnut – pihan käpytikka, punarinta ja lenkkireitin yllä lentelevä piekana – tulevat tutuiksi. Aivan kuin uuden kielen kanssa, ensin opetellaan tervehdykset, kiitossanat ja sitten kertomaan, mistä on kotoisin. Piekana huutaa pellon yllä: “pieee”.

Lintujen maailma on taivaalla, rannoilla ja metsissä. Se on niin paljon laajempi kuin oma ihmisen maailmani. Lintumatkalle pääsen helposti lintukirjan, kiikarin ja kännykkäsovelluksen kanssa. Matkalla en jaksa enää hötkyillä, vaan etenen laji kerrallaan.

Jos yrittää haukata liian ison palan lajikakkua, tuskastuu varmasti. Helpompaa on opetella ensin omien lenkkipolkujen ja retkeilyreittien linnut. Jokaisella biotyypillä on omat yleiset lajinsa.

Juttele pitkän linjan lintubongareiden kanssa.

Istu paikoillasi hiljaa kuuntelemassa ja katselemassa.

Ole luonnossa. Siellä ne linnutkin ovat.

Linkkejä aloittelevalle lintubongarille:

Luontoportti.com

Lintujen-äänet.net

Birdlife.fi

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.