Katajavuoren luolat, Suonenjoki

Seikkailijan pahin vihollinen on aika – tai tarkemmin ottaen sen niukkuus. Milloin se pakottaa lopettamaan reissut kesken, milloin estää ne kokonaan. Laittaapa se toiset hosumaan turhaan ja siitä ei yleensä seuraa kuin harmia. Vaan tuota vihulaista lähdin tänään uhmaamaan. Iltapäivä oli ehtinyt vierähtämään turhan pitkälle lähtöä ajatelleen sen tultua viimein mahdolliseksi. Kaiken kruunuksi taivas puski räntää niin harmaana, että hämärä iskisi tumman viittansa metsän ylle armottomasti ja turhia viipyilemättä.

Lopullisen valinnan kohteen lähestymissuuntasta tein vasta matkalla. Päätin lopulta lähestyä luolia lännestä päin, vuoren lakea pitkin. Siellä oli metsäauto tie, jota pitkin pääsisi noin neljän sadan metrin päähän määränpäästä. Tien kunto osoittautui kelvolliseksi ja maastokin näytti odotuksia paremmalta. Niinpä lähdin askeltamaan metsäkoneuraa kohti koordinaattien osoittamaa pistettä.

Jossain vaiheessa ura päättyi vastikään harvennettuun leimikkoon. Samalla kulku hankaloitui maapuiden ja loskakerroksen yhteisvaikutuksesta. Jos lähtiessä kostean ilman, parin lämpöasteen ja reippaan tuulen yhdistelmä tuntui hyytävältä ja sai laittamaan paljon vaatetta ylle, sai aavaa mäenlakea tyynemmässä metsässä kulkeminen turhan nopeasti olon tukalaksi.

Lopulta edessä kohosi lupaavannäköinen penkka. Sen juurta ei montaa kymmentä metriä tarvinnut seurata, kun yläviistossa erottui lupaavan näköinen lippa. Harpoin rinteen päälle ja kiesin kurkistamaan, mitä piti allaan. Kyllä vain, olin löytänyt Katajavuoren lippaluolan. Kokoa sillä oli siinä neljä kertaa neljä metriä, korkeutta puolesta metristä metriin. Lattia pienehköjä kiviä, joiden lomasta pilkisti hieman vettä. Alapuolelta erottuikin kapea luonnon syöksytorvi, josta vedet mitä ilmeisimmin keväällä ulos puskivat.

Luola voisi olla hyvinkin tunnelmallinen yöpaikka, varsinkin jos sattuisi hieman näyttävämmällä paikalla sijaitsemaan. Nuorimäntymetsä ja näköala vetiseen notkelmaan ei niitä kaikkein suurimpia elämyksiä ole. Jonkun vuosikymmenen päästä asia saattaa tosin ensinmainitun osalta olla hyvinkin toisin. Näin pohdin ja lähdin askeltamaan Katajavuoren toiselle luolalle, sille isommalle. Edessä piti oleman lohkareluolan ja rakoluolan yhdistelmä, kaikkinensa kymmenen metriä pitkä kokonaisuus. Vaan tovin kuljettuani oli minun myönnettävä tappioni. Hämärä teki havainnoinnista hankalaa ja luola ei ottanut löytyäkseen. Löytyisi sitten seuraavalla kerralla, kenties kesäisemmissä merkeissä. Jahka löytyy, päivitän tämän jutun.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6944929 E 509595