Salainen peikkometsä Suomen vilkkaimman moottoritien yläpuolella: Karnaistenkorpi, Lohja

Kohde kartalla

Helsingin ja Turun välissä kulkee valtatie 1, joka kätkee arvaamattomaan paikkaan satumaisen peikkometsän lampineen ja laavuineen.

Karnaistenkorvesta löytyy hyvin merkitty luonto- ja tarinapolku. Polut muodostavat kahdeksikon mallisen reitin, josta voi valita mieleisensä pituisen patikan käveltäväksi. Ulkohuussilla varustettuja aloituspaikkoja on kaksi, ne löytyvät tästä kartasta Paikoitus-nimen kohdilta. Parkkipaikalle on helppoa löytää moottoritieltä käännyttyään Lohjan ABC-liikenneasemalle. Jatka vain samaa tietä (Karnaistentie) eteenpäin ja käänny oikealle Kisakallion urheiluopistolle (Kisakalliontie). Juuri ennen urheiluopistoa käänny vasemmalle tie (Suoniementaival), jota jatketaan eteenpäin pari sataa metriä, jonka jälkeen parkkipaikka löytyy vasemmalta puolelta tietä. Parkkipaikan osoite on Suoniementaival 30, 08386 Lohja.

Kisakallion Urheiluopiston viereiseltä paikoitusalueelta aloittaessa pääsee kulkemaan lyhyemmän, noin 3,5 kilometrin reitin, joka kiertää kahden lammen ja laavun kautta takaisin aloituspisteelle. Tämä reitti soveltuu hyvin lapsiperheille ja rauhalliseen tahtiin kulkeville ihmisille.

Myös tarinapolku alkaa tältä parkkipaikalta. Heti alkuun ihmetystä herättää hiljaisuus. Moottoritie kulkee tunneleita pitkin Karnaistenkorven alta ja kalliokuori peittää melut tehokkaasti. Luonto on myös erityisen kaunis, satumainen ja hyvällä tavalla mieleen tulee peikkometsä. Ei pelottava, vaan luokseen kutsuva. Pehmeä sammal ja valtavat tumman vihreät kuuset luovat turvallisuuden tunteen.

Myötäpäivään kulkeva tarinapolku vie nopeasti ensimmäisen lammen rannalle. Ranta on hiukan soinen, talvi on tekemässä tuloaan ja lampi on osittain jo jäässä. Aurinko kuitenkin lämmittää vielä ihanasti. Jossakin lähellä on jo ensimmäinen laavu, koska nuotion savuntuoksu leijailee lammen yllä.

Kauniit suopursut tuoksuvat erämaisen lammen rannalla. Kun suopursun lehtiä hieroo varovasti sormillaan, saa tuoksusta paremman tujauksen. Tältä Suomi tuoksuu.

Laavulla olikin tulet valmiina. Isä opettaa nuotiolla pojalleen erätaitoja, istuudumme heidän seuraansa. Kävimme tullessamme ostamassa ABC-liikenneaseman tiloissa sijaitsevalta leipomolta eväitä ja mukanamme on pieni kahvipannu. Meillä on jo kova nälkä ja päätämme pitää evästauon.

Laavun läheisyydestä löytyy puuvaja, jonka puita saa käyttää laavulla. Puut ovat hiukan kosteita ja pilkon niitä pienemmäksi kirveen kanssa, jotta ne palavat paremmin.

Laavu sijaitsee todella kauniilla paikalla, kallion päällä Ahvenalammen rannalla. Laavulle saapuessa pitää hiukan poiketa tarinapolulta, mutta laavu on helposti löydettävissä.

Laavulta löytyi kätevä halsteri, jolla saamme ostamamme patongit lämmitettyä tulilla. Kahvivesi kiehuu hetkessä kuumalla nuotiolla ja saamme valmistettua täydellisen eväshetken nuotion ääressä.

Isä ja poika lähtivät jatkamaan matkaansa ja me jäämme nauttimaan kahvimme puisista kuksistamme lähes täydellisessä hiljaisuudessa. Uskomatonta, mutta totta, Suomen suurin moottoritie kulkee juuri tämän laavun alta, mutta sitä ei ikinä arvaisi, jos ei tietäisi.

Lähdemme jatkamaan matkaamme tarinapolkua pitkin. Polun varrella on 21 rastia, joissa kerrotaan paljon paikallisesta luonnosta. Tarinapolun mobiilisovelluksen löytää Lohjan kaupungin kotisivulta.

Matka taittuu nopeasti ja saavumme jo Sorvalammen laavun luokse. Tämäkin laavu sijaitsee kauniilla paikalla kallion päällä. Molempien laavujen luota löytyy hyväkuntoiset ulkohuussit ja puuvajat.

Syksyinen päivä ei ole pitkä ja ilta alkaakin jo hiukan hämärtyä. Jäämme ihailemaan illan viimeisiä valoja, jonka varjot tekevät metsän kauniin näköiseksi.

Ikivanhat kalliot ovat täynnä uurteita, jotka näyttävät melkein vanhalta riimukirjoitukselta. Jäkälä ja sammal kasvavat kallion pinnalla tehden sen monin paikoin täysin peikkomaisen vihreäksi.

Reitti kulkee pitkälti pitkospuita pitkin. Kauniit kalliot koristelevat polun molemmin puolin. Pitkospuut ovat hiljattain korjattu ja ovat hyvässä kunnossa, niin kuin koko reitin rakenne ylipäätänsä muutenkin.

Pimeys alkaa laskeutua yhä syvemmälle metsään. Reittiä ei kuitenkaan ole enää pitkälti kuljettavaksi, joten meidän ei tarvitse kiirehtiä. Nautimme kauniista metsästä niin kauan, kuin valoa riittää.

Hämärää metsää ihaillessa mielikuvitus alkaa laukata. Sammaloitunut juurakko hämärässä varjossa voi näyttää pelottavalta tai sitten kauniilta. Riippuu miten oma mielikuvitus toimii.

Voi kun puut osaisivat puhua. Nämä suuret kuuset ovat pitkälti toista sataa vuotta vanhoja ja ovat nähneet jos jonkinlaista metsän elämää. Juuret ovat vielä vankasti maassa, näitä kuusia eivät pienet tuulet heilauta.

Jätämme lopulta satumaiset metsät taaksemme ja hyppäämme autoomme. Paikka lumosi meidät ja palaamme tänne varmasti vielä uudemman kerran. Kenties ensi kerralla nukumme yömme laavulla ja kuuntelemme, jos vanhat kuuset kuiskaisivat meille salaisuuksia yön hiljaisuudessa.