Karijoen Iso-Kakkorilla kivimiehiä etsimässä
Etelä-Pohjanmaan lounaiskulmalla sijaitseva Karijoki on erikoista seutua. Tasaista jokilaakson lakeutta reunustavat harjanteet, jotka kohoavat yllättävän jyrkkinä ja korkeina laakson yläpuolelle. Liki sadan metrin paikalliset korkeuserot ovat tavanomaisia.
Karijoen korkein kohta Iso-Kakkori sijaitsee 5 kilometriä kirkonkylästä koilliseen. 145 metrin korkeuteen yltävälle huipulle kulkee merkitty reitti, joka on osa Karijoen ja Teuvan takamailla kulkevaa Muinaisvuorten reitistöä.
Törmäsin Iso-Kakkoriin joskus kauan sitten Seikkaile Suupohjassa -blogissa. Kuva, jossa vuoren laella upealla maisemapaikalla kävelee koira, jäi mieleen. Kun pari vuotta sitten päädyin työmatkalle seudulle, niin oli pakko käyttää tilaisuus hyväksi ja käydä tutustumassa paikkaan.
Aloitin retkeni etsiytymällä Pikku-Kakkorin hiihtomajalle (Luovankyläntie 202), jonne parkkeerasin auton. Sieltä jatkoin metsätietä seurailevaa reittiä kohti pohjoista. Puolentoista kilometrin päässä siitä erkanee noin 500 metrin mittainen merkitty polku Iso-Kakkorin laelle.
Polku nousee vaiheittain. Ensin taimikkoa, sitten männikköä ja lopulta louhikkoa, jossa pitkokset helpottavat kulkua. Ylämäissa polkua reunustavat kiehtovat lohkareikot.
Huipun tuntumassa on pieni kota, jossa voi tarvittaessa evästellä. Polttopuita löytyy polunvarren laatikosta. Kodan edustalta alkaa sitten Iso-Kakkorin vaikuttavin osuus: laaja kallioinen huippualue, josta aukeaa näkymiä ympäröiville seuduille.
Opastaulu kertoo, että Iso-Kakkorin huipulta on aikoinaan louhittu kiviä siltarakenteisiin ja talojen perustuksiin. Louhinnan jälkiä löytyy huipulta vieläkin. Hienoin louhos muistuttaa kivistä portaikkoa.
Kivipalkkeja makaa vieläkin huipulla ja rinteillä muistuttamassa siitä, millaista työtä täällä aikoinaan tehtiin. Käsin poraamalla ja kiilaamalla irrotetut kivet hinattiin luultavasti käsin tai hevospelillä jyrkältä vuorelta alas laaksoon, jossa niistä tehtyjä kivisiltoja näkee vielä nykyäänkin.
Iso-Kakkorin huippu nousee komeasti ympäristön yläpuolelle. Luontaiset näkymät aukeavat kaakkoon. Hyvällä säällä horisontissa erottuu Lauhanvuoren huippukin. Kaukomaisemassa erottuu muutamia taloja ja peltoja, mutta pääosassa ovat metsät ja pienet suot.
Huipulta etelän suuntaan lähtee punaisilla maalimerkeillä merkitty polku. Seurailin sitä palan matkaa hienon lohkareikon luo. Suurin kivistä muistuttaa ihmisen päätä. Ehkä tämä on Iso-Kakkorin kivimies. Lohkareikon alapuolella rinteessa aukeaa pieni pirunpelto, mutta en jatkanut polkua pidemmälle.
Tutkailin rinteitä. Niiltä löytyy useita pieniä jyrkänteitä, jotka vaikeuttavat kulkua. Välillä kalliojyrkänteet muodostavat suojaisia lokeroita vuoren kylkeen. Pikkulasten kanssa täällä saisi olla tarkkana, mutta isommille paikka on kerrassaan kiehtova.
Palailin huipulle eväitä syömään. Keli ei ollut ihan paras, mutta ei niin huono, etteikö evästä olisi voinut syödä ulkona. Leipää, termarista kahvia päälle ja viimeinen hetki maisemasta nauttimista, ennen kuin pakkasin kamppeet ja lähdin kävelemään samaa reittiä takaisin. Hieno paikka kerrassaan – Etelä-Pohjanmaa yllätti jälleen!
Iso-Kakkori kansalaisen karttapaikassa.
Leave a Reply
Want to join the discussion?Feel free to contribute!