Silmästä silmään karhun kanssa – karhutarinoita, osa 5

Oli lämmin heinäkuun iltapäivä kun heitin repun selkääni ja suuntasin leiristä askeleeni yhä syvemmälle korpeen. Kiikari keikkui kaulahihnassa ja kamera oli kädessä valmiina toimintaan. Edellisten öiden reissut rajanpinnassa eivät olleet antaneet saalista. Olin saalistamassa kamerallani suurpetoja. Iltapäivä oli helteinen mutta kuitenkin selvästi viileämpi kuin edelliset, toivoin tällä kertaa kuvia edes hirvistä ja metsäpeuroista.

Etenin muutaman tunnin ajan hyvin hitaasti. Kiersin kartan mukaan hyvältä vaikuttavia eläinten oleskelualueita ja pyrin aina olemaan niitä tutkiessani tuulen alapuolella. Muutamassa kohdassa löysin karhunjälkiä mutta ne olivat kenties jo viikon ikäisiä joten jatkoin vaelteluani erämaassa. Pariin kertaan jäin puoleksi tunniksi istumaan ja annoin katseeni viistää suonlaitoja ja pusikoita. Erämaa tuntui vielä nukkuvan.

Laskeuduin illalla seitsemän aikaan matalalta harjulta korpisuolle. Ollessani aivan keskellä suon ainoaa hieman avonaisempaa paikkaa näin tämän bongausreissuni ensimmäisen eläimen. Suurikokoinen karhu tuli harjulta alas suolle. Se näytti aivan kuin kävelevän, mutta vauhtia oli varmasti 20km/h. Karhu meni edestäni suon poikki. Välimatkaa meille jäi 30 metriä ja tässä tapauksessa ei ollut epäselvyyttä näkikö karhu minut. Seisoin paikoillaan ja karhu tuijotti minua koko ohitustilanteen ajan. Se tiesi varmasti, että siinä oli ihminen, mutta se ei välittänyt siitä piirunvertaa! Hetkeä myöhemmin karhu katosi pusikkoiselle suoalueelle. Koko tapahtuma oli ollut kuin unta, en kuullut karhusta mitään ääntä. Tajusin tilanteen, mutta niin yllättäen tapahtuma tuli ja meni, että kamera ei noussut senttiäkään ylöspäin.

Ehdin tasoitella tovin pulssiani kun näin taas pusikossa koivujen heiluvan. Koivujen heilunta lähestyi ja tajusin että karhu jatkoi samaa vauhtia pusikossa kuin avomaallakin. Se oli tehnyt pienen lenkin ja tuli takaisin, suoraan minua kohti! Ensin tuli tunne kuin kauhuleffasta, nyt se tulee ja huitasee! Se tunne meni kuitenkin nopeasti ohi ja nostin kameran ylös – nyt tämä jätkä oli valmiina kohtaamaan karhun. Hieman ennen avomaastoon tuloa karhu hiljensi ja alkoi kurkkimaan mäntyjen takaa minua kohti. Sitten se otti päättäväisesti muutaman askeleen lähemmäksi ja jatkoi taas kurkkimistaan. Lopulta se käveli vielä reippaasti muutaman metrin, kääntyi 180 astetta ja jatkoi tuota kovaa kävelyvauhtiaan takaisin sinne mistä tulikin. Reissun karhukuvat oli taltioitu.

Luonnossa tapahtuvissa petotilanteissa kuvat ehtii vain nopeasti ”räpsiä”. Niitä ei ”oteta” kuten kojuilla joten kuvien laatu on aina huonompi. Itse olin kuitenkin taas hyvin tyytyväinen kokemukseen ja pariin kuvaan ikimuistoisesta tapahtumasta. Kolmen korvessa vietetyn yön bongaus-saldoksi jäi lukuisat linnut ja yksi karhu.