Karhutarinoita, osa 4

Siinä seisoin keskellä korpimetsää käärme kädessä. Se oli kaunis, niin hyväkuntoinen ja voimakas. Olin metsässä etsimässä karhuja joten minulla ei ollut enempää aikaa käärmeen kanssa seurusteluun, laskin sen takaisin maahan josta se jatkoi hiljaa matkaansa. Olikohan se sammakkojahdissa?

Olin tällä kertaa liikkeellä Kuhmossa, Ulvinsalon luonnonpuiston läheisyydessä ja menossa oli jo reissun toinen vuorokausi.  Kuvauskohteeksi ennen käärmettä oli päässyt vain metsää, suota ja kahdet tuoreet karhunjäljet, liekkö vielä saman yksilön. Kauniita korpimaisemia riitti, reittini nousi parille pienelle mäellekkin joista ei paljoa näköaloilla herkuteltu, sen verran sankkaa metsä oli. Ilta oli jo pitkällä, alkoi tulemaan tunne reissusta ilman yhtään eläinkontaktia. Eihän se Suomen metsissä olisi mikään yllätys, mutta kun edellisillä reissuilla on taidon lisäksi ollut reppu tolkulla tuuriakin mukana niin pettymys se olisi. Aikomukseni oli palata teltalle ennen aamu kolmea, siten ehtisin nukkua kohtuulliset unet ennen takaisin Vantaalle ajoa. Puolinukuksissa olisin ratissa suuri riski itselleni ja muille tiellä liikkujille.

Sitten tärppäsi, olin lähes rajavyöhykkeessä kiinni kun löysin polun jolla oli paljon karhunjälkiä, myös tuoreita. Parin kumpareen ympäröimä puoliavonainen pikkusuo sai kelvata reitin päätepisteeksi. Reppu selästä, kamera maahan ja eväät esiin. Aika kului kuin siivillä, metsissä kuului vain silloin tällöin kaukainen korpin raakkuminen. Pakkasin ympärilleni levinneet tavarat reppuun ja laskeuduin 10 metriä alempana olevalle suolle, olin aloittanut paluun teltalle.

Minuutin kävely ja väsyneisiin silmiin tarttui suon keskellä olevan ojametsikön takaa liikettä. Kyykkyyn, kameraan virrat, tähtäys ja ”naps”. Karhukuva oli otettu! Siellä otso käveli hiljaa puurivin takana, aurinko teki laskuaan ja värjäsi metsän kauniiksi. Miksi näissä kohtaamisissa jää usein mieleen myös metsän kauneus, auringonlaskun värit ympärillä, sumut, pilvet, sateet, aina ne nousevat karhun läheisyyden kanssa pintaan.

Karhu lyllersi eteenpäin, se pysähtyi, nuuhki ilmaa, bongaajan haju taisi nenään käydä? Se katsoi suoraan risujen takaa minua kohti. Hajun suunta sillä tuntui olevan selvillä mutta tällä kertaa taisi kohde jäädä selvittämättä? Se jatkoi samaa hiljaista taivallustaan eteenpäin ja katosi metsäisen kumpareen taakse. Se meni täydelliseen paikkaan, taustalla olisi ollut avonainen suo, itse olisin päässyt suojassa kumpareen päälle ja tuloksena olisi ollut hienoja risuttomia karhukuvia. Kuvauksessa oli vain yksi pieni este, tuo kumpare ja suo oli jo rajavyöhykealueella joten nakkasin kameran takaisin kaulaani ja aloitin tyytyväisenä paluumatkan teltalle.

Teksti ja kuvat: Amir Näveri

1 reply
  1. Lehteinen
    Lehteinen says:

    Voisiko olla niin että karhun voi oikeasti nähdä noinkin läheltä ilman että se havaitsee sinut? Tarinoita karhun aisteista on paljon. Itse kallistun siihen että kontiota ei ihmiset yleensä kiinnosta.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.