Kaperinlinna eli Putelon Pirunportti, Rantasalmi

Kaperin linnake. Pirunportti. Nimen perusteella arvaisi, että tien viereisestä pusikosta voisi löytyä nähtävää.  Vaan ei se ainakaan tielle näkynyt. Karttamerkkiä ajettiin kolme viisi kertaa ees taas kunnes auto päätettiin jättää ja käydä jyrkänteet läpi. Ja kun seulominen aloitetaan niin yleensä se etenee sillä tavalla, että kohde löytyy viimeisenä.

Vaan ei seulonta mennyt hukkaan, sillä kyllä linnaketta etsiässä löytyi komeaa kalliota. Kallion seinää semmoisella mitalla, ettei kehdannut edes laskea, sen verran oli jylhät maisemat veistänyt. Kolme varttia se sai käpötellä seinämiä ympäri ennen kuin oli tarpeeksi kävelty. Mentiin edestä ja takaa ja kauempaa. Oli se jo 200 metriäkin tiestä, ohjeistuksen ollessa 50. Porttia ei siis vielä osunut kohdalle.

Illan viimeiselle kohteelle sekin kiertely alkoi jo vähän mielenkulmasta nakertamaan. Vaan oli se kaivettava kun kerta täällä asti oltiin. Jokainen metri vähemmän ja kohta se tie jo taas pilkotti. Vielä viimeinen…

Siinä se oli kaupunkilaispojalla ihmettä. Kolme kivenlohkaretta niin sopivasti peräkkäin, että ilmassa pysyivät. Portti näytti tavalliselta kalliolta, josta vain sisus puuttui. Munkkirinkilä kerrakseen ja kivestä veistetty, niin ettei sitä arvannut syyä kuin itse piru.

Tietysti oli keskeltä kaikista makeimmat syönytkin. Ja niin sopivasti oli lohkareet tuon pienen nyppylän taakse jääneet, ettei sitä tosiaan arvannut siitä tieltä asti, että ihmettä säilytettiin aivan liian lähellä. Se on melkoinen ukko tuo Kaperi.

Portin alle se oli monien luolien tapaan joku arvannut nuotiotkin polttaa. Kylläpä tälläisellä paikalla sitä nuotion ääreen mielellään istahtaakin. Vaikka täällä sen soisi jäävän väliin, sillä turha moisen ihmeen rapautumista on lämmönvaihtelulla jouduttaa.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6891129 E 566154

6 replies
    • Huttusen Antti
      Huttusen Antti says:

      Niin on. Vaikka tiesimme, ettei pitäisi tiestä olla kuin 50 metriä, niin siitä huolimatta oli usko hetken koetuksella!

      Vastaa
    • Antti Huttunen
      Antti Huttunen says:

      Eipä kestä. Kannattaa kyllä ehdottomasti. Kuvat kertovat vain osan, itse nähtynä se vetää hiljaiseksi.

      Vastaa
  1. Kari
    Kari says:

    Vähän tarkentaakseni kohteen löytymistä (ei ole ihan helppo): Kun lähdet hiekkatieltä kohti kalliomuodostelmia (polkua seuraten), niin ensin tulee vastaan piruntorppa. Se on kivi jonka alla löytyy matala läpimentävä luola.

    Tässä kohtaa vaisto sanoisi, että vasemmalle ja ylös. Itse pirunportti on kuitenkin lohjennut kallion oikeasta reunasta, eli kun kallio alkaa nousta niin kannattaa pysyä oikealla ja kiinni kalliossa. Parikymmentä metriä alamäkeen etkä voi erehtyä. On upea paikka kerrassaan. Tämän jälkeen on hyvä kiivetä kallion päälle ja ihmetellä maisemia. Ei tarvitse viettää puolta tuntia takamaastossa niin kuin me teimme.

    Vastaa
  2. Merja Turunen
    Merja Turunen says:

    Aiempiin kommentteihin liittyen muutama huomioitava asia näin paikkakuntalaisena:
    Paikkaan ei ole opastusta, koska se on yksityismaalla. Sinne johtava tie on metsäautotie, jolla ei ole talvikunnossapitoa.
    Paikalla voi käydä jokamiehenoikeudella, mutta tulenteko on ehdottomasti kielletty.
    Lisäksi paikan nimi on jostain syystä muuttunut Puteloksi, oikeasti se on Putura ja sen Kaperinlinna tai Kaperinkirkko, ei Pirunportti tai -linna.

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Huttusen Antti Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.