Retkeilyä lapsen kanssa: testissä Vauden kantorinkka

Viime vuonna laajensimme retkeilyä pienokaisen kanssa uusille alueille lapsenkantorinkan avulla – siten pääsimme pienemmille poluille ja uusiin maisemiin, kauemmas kotinurkilta.

Meillä retkeily on koko perheen yhteinen harrastus. Luonnossa liikkumiseen pienestä pitäen tottunut tyttömme oli jo sen ikäinen, että halusimme tehdä pidempiä retkiä. Olimme tähän asti kulkeneet lastenrattailla tai rintarepun kanssa. Lapsen painaessa enemmän saattaa rintareppu jo rasittaa selkää, ja rattailla kulkeminen rajaa liikkumisen leveämmille poluille. Rintarepun kanssa on välttämätöntä myös kantaa toista reppua tavaroille, jos haluaa tarvikkeita mukaansa.

Uskoimme, että meille retkeilyyn sopiva vaihtoehto erilaisten apuvälineiden joukosta olisi lapsenkantorinkka. Saimmekin sitten Retkipaikan kautta kokeiluun Vauden Shuttle Base -merkkisen lapsenkantorinkan.

Halusimme, että lapsellemme tulee positiiviset kokemukset kantorinkasta, joten totuttelimme rinkkaan rauhassa. Käytimme sitä ensin lyhyitä aikoja kotona ja lähiympäristössä. Lapsi sai tutkia rinkkaa ja tutustua siihen rauhassa. Hän tottui rinkassa istumiseen nopeasti. Nopeaan tottumiseen auttoi varmasti se, että hän oli tottunut liikkumaan pitempiä aikoja ns. kyydissä.

Kantorinkka on käytännöllinen retkeilyssä lasten kanssa. Lapsi voi iästään, taidoistaan ja omista haluistaan riippuen istua siinä osan matkaa tai koko matkan. Rinkassa istuessaan lapsi pystyy myös osallistumaan retkeen enemmän, istuessaan hän voi tarkkailla ympäristöä.

Kantorinkassa kannettava paino jakautuu tasaisemmin eri puolille kantajan ylävartaloa ja siihen saa myös tarvikkeita mukaan, eikä näin ollen erillistä reppua tarvita. Kantorinkassa istuvan lapsen on oltava ns. istumaikäinen. Käyttämämme malli sopii lapselle aina noin 18 kiloon tai 105 cm asti. Lisäksi tässä mallissa voi lapsen painon lisäksi kantaa maksimissaan neljän kilon edestä tavaraa.

Kantorinkkaa pystyy reilusti säätämään eri ikäisen ja eri kokoisen istujan mukaan. Osa rinkan käyttökokemusta on myös kantajan mukavuus, sillä hyvä rinkka ei rasita selkää. Kannattaa etukäteen perehtyä rinkan ominaisuuksiin, sillä säätämisessä pienetkin asiat merkitsevät paljon. Liikkeellä ollessa, lapsen istuessa rinkassa, on säätäminen osittain jopa mahdotonta.

Hyvä lantiovyö on tärkeä, sillä lantiovyön avulla painoa saadaan jaettua tavallisen rinkan tavoin eri puolille kantajan kehoa. Rinkan selkään nostamista ja laskemista on hyvä harjoitella ensimmäisillä kerroilla toisen aikuisen kanssa. Vauden mallissa oli lisäksi tukijalka, jonka avulla rinkka pysyi maassa tasaisesti. Tämä on tarkoitettu helpottamaan lapsen asettamista rinkkaan; sen avulla voi yksin säätää tukevasti rinkan ollessa maassa ja lapsen istuessa rinkassa. Lasta ei kuitenkaan tulisi jättää valvomatta rinkkaan istumaan, sillä rinkka voi keikahtaa kumoon.

Valmistajasta riippuen rinkkoihin on olemassa monenlaisia lisävarusteita erilaisiin käyttötarpeisiin. Käytössämme olleessa mallissa oli niskatuki ja sadesuoja. Meillä oli omissa varastoissa koko rinkan peittävä hyttyssuoja, joka oli sopiva tähän käyttöön.

Kantorinkassa on tilaa tarvikkeille, eväille ja muille retkellä tarvittaville tavaroille. Rinkan säilytystilat ovat oleelliset, jos haluaa saada samalla tarvikkeet mukaansa ilman erillistä laukkua. Vauden mallissa on isohko säilytyslokero lapsen istuinosan alla. Lisäksi selkäosassa on erillinen tila pienille tarvikkeille. Lantiovyössä on taskut.

Nämä riittivät meille päiväretkelle. Säilytystilaan mahtui lapselle mukaan otettavat tarvikkeet, vesipullo ja pienet eväät. Joillakin retkillä kaipasin vähän enemmän tilaa, mutta tällöin olisi rinkalle tullut painoakin enemmän, joten olin tyytyväinen jo kotona tehtävästä karsinnasta.

Turvallisuus on oleellista, kun lähdetään lasten kanssa liikkeelle. Meillä tyttö viihtyi istuen liikkeessä mainiosti, mutta oli levoton jos pysähdys oli pitempi. Sitenpähän pysyimme liikkeessä ja lauloimme vielä muutamat laulutkin matkalla.

Yllä olevassa kuvassa näkee, kuinka rinkan turvavyöt pääsevät oikeuksiinsa. On tärkeää, että ne on asennettu oikein. Yhdet turvavyöt löytyvät rinkan sivusta, lapsen kainaloiden alapuolelta. Ne estävät sivuttaissuuntaisen tippumisen rinkasta. Lisäksi lapsen olkapäiden yli tulevat varsinaiset turvavyöt, jolla lapsi pysyy tiukemmin kiinni rinkassa. Olkapäiden yli tulevat turvavyöt estävät myös lapsen tippumisen rinkasta esimerkiksi kantajan kompastuessa.

Kaikkien turvavöiden käyttöön on kantajan hyvä tutustua etukäteen, ja tarkastukseen liikkeelle lähdettäessä on hyvä käyttää tovi.

Lisäksi rinkassa on jaloille on säädettävät lenkit. Säätövaraa on koon ja korkeuden mukaan. Tyttömme ei näistä tykännyt ja otti jalat pois näistä lenkeistä. Lenkeillä on tarkoitus saada jalat mukavampaan, tuettuun asentoon ja luultavasti myös näin edesauttaa jalkojen verenkierron pysymistä hyvänä. Huonon verenkierron mukana tulevaan kylmettymiseen on hyvä kiinnittää huomiota, sillä istuessaan lapsi ei ole liikkeessä ja on hyvin alttiina sään vaihtelulle.

Kantorinkan mukana tullut erillinen, irroitettava niskatuki taas tukee päätä. Meillä kävi useammalla kerralla niin, että lapsi nukahti matkassa, ja tällöin niskatuesta oli apua.

Turvallisuus on lapsen kanssa myös muutakin kuin turvakiinnitykset. Me koimme, että on tärkeää myös huomioida itse reitti, sen turvallisuus ja mahdolliset riskit. Välttelimme retkillä hurjimpia reittejä tai sellaisia paikkoja, joissa lapsen kanssa kaatuminen on mahdollista. Lisäksi ennakoimme kulkemista haastavammassa maastossa.

Koimme, että lapsen kanssa liikkuminen vapautui kantorinkan kanssa. Oli mahdollista lähteä pidemmille matkoille ja pienemmille poluille niin, että lapsi kuitenkin viihtyi mukana.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.