Kansallispuistoissa ennätysvilkas vuosi

Pohjaten Metsähallituksen tiedotteeseen

Kuva: Maarit Vaahteranoksa

Retkeilyn suosio on kasvanut jo pitkään, ja koronapandemia vahvisti sitä entisestään – Suomen kansallispuistojen käyntimäärä oli lähes neljä miljoonaa vuonna 2020. Kasvua edellisestä vuodesta oli jopa 23 prosenttia. Luonnossa virkistäytyminen ja kotimaan matkailu olivat vahvassa nosteessa koronapandemian aikana. Koronapandemia ei kuitenkaan ole yksin syy luonnossa virkistäytymisen kasvuun. Metsähallitus on seurannut kävijätrendejä vuodesta 2001.

Esimerkiksi ensikertalaisten retkeilijöiden ja luonnosta monin eri tavoin nauttivien asiakasryhmien, kuten maastopyöräilijöiden ja nuorten määrät ovat kasvaneet. Lasten kanssa retkeilevien määrä on kasvanut, ja luonnossa yövytään yhä useammin. Myös perinteisesti syrjäisten tai rauhallisten kohteiden suosio on kasvanut. Yhteistä kaikille kävijöille on luonnonrauhan hakeminen ja kauniista luonnosta nauttiminen.

Luontokohteiden palvelurakenteiden parantaminen ja kehittäminen Metsähallituksen Luontopalvelujen lisärahoituksella mahdollisti sen, että kansallispuistoihin ja luontokohteisiin voitiin vuonna 2020 vastaanottaa huomattavasti kasvaneet kävijämäärät. Hyvät retkeilyrakenteet houkuttelevat luontoon ja samalla suojaavat sitä kulutukselta.

Käyntimäärien ennustetaan pysyvän korkeana koronapandemian jälkeenkin, koska niiden kasvu on pitkän kehityksen tulos. Kun pandemia hellittää, myös ulkomaalaiset matkailijat palaavat. Valtion retkeilyalueiden käyntimäärät kasvoivat edellisvuodesta noin 16 prosenttia, ollen yhteensä yli 300 000.

Vastuullisuus retkeilyssä äärettömän tärkeää

Mitä enemmän väkeä luonnossa käy, sitä suurempi vaikutus on jokaisen kävijän toiminnalla. Kun kaikki toimivat vastuullisesti, luonto kestää kävijämäärät paremmin. Ethän siis jätä luontoon tai taukopaikoille yhtään roskaa, et tee laittomia tulia etkä riko kansallispuistojen sääntöjä. Jokaisen kansallispuiston säännöt löydät Luontoon.fi-palvelusta, jossa kullakin kansallispuistolla on oma Ohjeet ja säännöt -sivu.

Retkipaikan toimitus
0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.