Kännykkäsovellus johdattaa Peisin ja Joenmäenvuoren tarinoihin Varkaudessa

Varkauden Harjunrannassa kohoaa Joenmäenvuori. Joenmäenvuori ei ole kuin mikä tahansa vuori näillä main, sillä se kantaa vahvaa tarinaa leveillä harteillaan. Vuoresta saattaakin kuulla sujuvasti puhuttavan Peisin vuorena, tai ainakin vuoren tarinoissa Peisi on vahvasti läsnä. Peisin nimittäin kerrotaan majailleen vuoren rinteillä ja sen kammarissa sen verran pitkään, että nimi tarttui kyläläisien muistoihin.

Tarinoita ei tarvitse sen kummemmin enää arvailla, nimittäin minä lähdin käymään vuorella testaamassa Savon retkeily -puhelinsovellusta, jonka sinäkin voit ladata App Storesta tai Play Storesta. Matkaoppaaksi sain sovelluksen lisäksi paikallisen kyläyhdistyksen todellisen monitoimimiehen Esko Ropposen, jolta ikämieheksi matka taittui siinä missä paikalliset tarinatkin.

Parkkipaikka on melko heinittynyt, joten auton sijoittamisen kanssa kannattaa olla tarkkana. Matkaan kuitenkin päästään mukavasti polkua pitkin astelemaan. Eikä kovin kauaa polkua tarvinnut astella, kun applikaatio jo ilmoitti ensimmäisestä nähtävyydestä.

Ensimmäisenä saavuttiin vanhalle pontikankeittopaikalle. Keittopaikka onkin melko helppo määrittää vanhoista ruostuneista pannun osista, ja mikäpä tässä on ollut pontikkaa keitellessä, kun tuoretta vettäkin on löytynyt viereisestä lähteestä. Lähteenkin huomaa täällä helposti sen vieressä olevasta tolpasta ja tolpan päässä keinuvasta kupista. Vesi näyttää näin lämpimänä päivänä sen verran raikkaalta, että pitkän hörpyn jälkeen jaksaa taas jatkaa matkaansa.

Polku jatkuu jonkin aikaa Myllypuron vartta myöten, kunnes lopulta kohtaa sillan, ja samalla ollaan toisen pisteen etapilla. Tällä paikalla kerrotaan toimineen myllyn entisaikoihin, ja kylläpä myllyn on tässä myllypurossa kelvannutkin pyöriä. Tällä hetkellä paikalta ei erota juuri myllyn merkkejä, mutta kiviä siinä on kuitenkin sellaisessa röykkiössä, että perustuksiksi niitä on helppo arvuutella.

Puron ylitettyä matka alkaa nousta oikein urakalla Joenmäenvuoren rinnettä pitkin. Paikoitellen polku on hieman kivikkoista ja kovinkin jyrkkää, mutta kelpojalkainen siitä kyllä selviää. Itse olin matkaan varustaunut ainoastaan lenkkareilla, eikä niillä nouseminen tuota vaivaa ainakaan näin kuivalla kelillä. Jyrkimmillään rinne on täällä vastaan tulevan jyrkänteen vieressä, johonka nousua helpottamaan on viritetty köysi, sen verran oli nousulla jyrkkyyttä.

Saavun seuraavan etapin kohdalle vanhalle pihlajalle, jonka satavuotinen taival on näyttänyt päättyvän toissakesän myrskyihin. Runko on kuitenkin sen verran merkittävä pihlajaksi, notta on siinä hyvä hetki miettiä pihlajan satavuotista taivalta.

Pihlajan jälkeen seuraavana etappina on suuri kiviröykkiö. Näköalapaikaksi ristitty paikka jää kuitenkin nykyisessä, kasvaneessa metsässä hieman vaisuksi. Kiviröykkiön päältä saa kuitenkin jonkinlaisia rippeitä näköalasta, joista on kelpo arvuutella, minne kaikkialle täältä on aikoinaan katseltu.

Saavumme lopulta mäen päälle, jossa polku muuttuu hetkeksi hiekkatieksi. Hiekkatien talsimiseen ei kuitenkaan kerkeä tottua ennen kuin se loppuu. Tien päässä näkyykin komea kyläyhdistyksen rakentama uusi laavu. Peisin laavuksi ristitty laavu paloi muutama vuosi takaperin, mutta talkoovoimin tänne saatiin uusi tilalle. Näillä palkeilla kelpaakin istua ja paistella vaikkapa makkarat. Mikäli tulistelu ei tällä kertaa ole tarpeen, niin ei tarvitse kauas astella, kun seuraava etappi tulee jo vastaan.

Tämän mäen päälle nimittäin on rakennettu upea luontokirkko. Täällä ei tarvitse olla uskovainen voidakseen todeta, että onpa soma kirkko. Kirkko on kaunis ja yksinkertainen myös sisältä, ja siinä yhdistyvät komeasti hirsirakentaminen ja luonto. Täällä saattaa hiljentyä vaikka omiin ajatuksiin hetkeksi, sen verran valoisa ja mukavantuntuinen luontokirkko on.

Sitä kun kerran kerkeää rinteen päälle, niin seuraavaksi alkaa alamäki. Takaisintulo ei ole enää nousun veroista jyrkkää, vaan pikemminkin loivaa laskettelua. Hetken mäkeä laskettua osuu kuitenkin silmiin hieman sivullaan kenottava kyltti, ja polku haaraantuu vasemmalle. Puhelimen sovellus on kyltin kanssa samaa mieltä, ja tämä polku haaraantuu pistäytymään Peisin kammarissa.

Muutaman sadan metrin päässä kammari onkin, ja tarinoiden mukaan Peisi piti täällä aikoinansa kortteeria havunoksien päällä.

Luolan märän tuoksun haistettua palaan takaisin polulle ja jatkan matkaa kohti reitin loppua. Sovellus kertoo vielä metsien ojittamisesta näillä main, mitä pääseekin pian katselemaan läheltä pitäen. Polku loppuu pian hiekkatien varteen, jota pääsee kevyesti kulkemaan takaisin lähtöpisteeseen.

Varkauden Harjurannassa on onnistuttu mukavasti rakentamaan kertomukset, luonto ja tarinat saman reitin varrelle. Matkalla kulkevat sisällöt ovat kyllä oikein tervetulleita näille poluille kulahtaneiden taulujen sijaan!

Lähtöpaikka kartalla. Sijainti: N=6903762.469, E=553190.409 (ETRS-TM35FIN)

Katso Peisin polun opassivu karttoineen tästä.

 

 

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.