Kallahdenniemen harju ja rantaniityt, Helsinki

Tänä vuonna talvi tuli Helsinkiin jo marraskuun alussa, ja lumi peitti Kallahden rantaniityt isänpäiväviikonloppuna. Meri oli alkanut jäätyä lahdissa ja tunnelma uimarannoilla oli kuin Taikatalvesta. Kallahdenniemen uimarannasta oli tullut varisten valtakunta.

kallahdenniemi-11

Kallahdenniemi työntyy etelään keskeltä Vuosaarta Itä-Helsingissä. Niemellä on vanhoja huviloita, asuintaloja, uimarantoja, ulkoilualueita sekä luonnonsuojelualueita: Kallahden harju ja rantaniityt. Vanhimmat rakennukset ovat kalastajatorppia. 1800-luvun lopulta lähtien niemelle on rakennettu kesähuviloita, ja nykyään monet rakennukset ovat ympärivuotisessa käytössä.

Kallahden harju sijaitsee niemen tyvessä, ja sitä luonnehditaan Helsingin hulppeimaksi harjuksi. Lieneekö myös ainoa laatuaan? Korkeudella ja pituudella se ei kilpaile muun Suomen kohteiden kanssa, mutta upea männikkö ja vesialue molemmin puolin tekee siitä pikku-Punkaharjun.

kallahdenniemi-25

Tie Kallahdenniemen kärkeen kulkee keskellä harjua. Vuonna 1973 rauhoitetulla alueella kulkevat polut harjun molemmin puolin. Harju rantoineen on täynnä toinen toistaan upeampia petäjiä ja keloja. Kuulen tikan hakkaavan ja kohta palokärki lehahtaakin seuraavaan puuhun päästäen mennessään omalaatuisen valittavan huutonsa. Myös käpytikka hakkaa toisen kelon latvassa.

kallahdenniemi-02

Harjun länsipuolella ei talvisessa maisemassa erotu juurikaan rakennuksia, ja tunnelma on saaristomainen. Idän puolella näkymä on kaupunkimaisempi. Siellä on venesatama nostureineen, taustalla kohoavat Kallahden asuinalueen kerrostalot.

kallahdenniemi-27

Kallahdenniemen eteläosassa sijaitsevat suojellut rantaniityt yleisen uimarannan naapurissa. Lumi on peittänyt hiekan ja kasvillisuuden kuivuneita talventörröttäjiä lukuun ottamatta. Talvisella retkellämme suojelualueen rajan tunnistaa ketjuista, joilla se on erotettu yleisestä ranta-alueesta.

kallahdenniemi-09

Rantaniitty on entistä merenpohjaa, joka muodostunut maan kohotessa. Merivesi on alhaalla, ja uimarannalta pystyy kävelemään jäätynyttä hiekkasärkkää ja kiviä pitkin avoveden rajaan asti.

Maisema muodostuu saarista, joiden välistä horisonttikin häämöttää. Jäästä ja pakkasesta huolimatta saarten välistä erottuu yhtäkkiä perinnelaivan tummat purjeet.

kallahdenniemi-12

Tie jatkuu rantaniittyjen halki kohti niemen kärkeä, jossa maisemat avartuvat. Joutsenperhe tulee tervehtimään, mutta jatkaa matkaa huomattuaan, ettei eväitä olla jakamassa heille.

kallahdenniemi-20

Kärjen kallio on nimeltään Kuningatar. Se on entinen saari, joka on maan noustessa muuttunut osaksi mannerta. Pikkusaaret niemen ympärillä ovat Prinssi, Prinsessa ja Voirasia. Lisäksi ympärillä on joukko muita saaria, joista osa on rauhoitettuja luonnonsuojelualueita. Myös niemeä ympäröivät vesialueet vedenalaisine hiekkasärkkineen ovat suojeltuja luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi.

kallahdenniemi-17

Pyöräily näyttää olevan suosittua täällä myös talvella. Kallahdenniemen ja Uutelan ympäristössä on myös hauska hiihdellä jäällä ja tutustua ympärillä oleviin saariin. Toivotaan siis kunnon jääpeitettä. Meren ollessa auki, heittokalastajalle löytyy paikkoja Kuningattaren kallioilta.

kallahdenniemi-21

Kallahdenniemi on upea retkikohde, ja jälleen yksi osoitus siitä, kuinka lähellä monimuotoinen ja ainutlaatuinen luonto pääkaupungissamme on. Kallahdenniemeen on helppo tulla päiväretkelle vaikkapa metrolla, Rastilan asemalta niemen tyveen harjulle on n. 1,5 km.

kallahdenniemi-26

Kartta Kallahden harjun infotaulu ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6675042, E=396454

Kartta Rantaniityt ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6673657, E=397255

Helsingin kaupungin esite Kallahdesta löytyy täältä ja tietoa Vuosaaren virkistysalueista täältä.

 

 

 

 

 

 

 

1 reply

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Kaisa Puhakka Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.