Pöyrisjärven paratiisit, Enontekiö

Reissua suunniteltiin kaksi vaiko kolme vuotta. Porukkaa oli lähdössä maastopyöräilyseikkailulle enemmänkin, mutta loppujen lopuksi Näkkälään kokoontui elokuun alussa kolme rohkeaa. Ennakkovalmisteluja oli tehty sen verran, että Pöyrisjärven tuvan varauspuoli olisi meidän viikonlopun ajan. Minulle kyseessä oli ensimmäinen pitempi pyöräilyreissu, retkitovereilla kokemusta oli Italiasta.

Pöyrisjärvi on kahdella sanalla sanoen uskomaton paratiisi. Erämääalue sijaitsee Enontekiön kunnan pohjoisosassa, ja sen suurimpana ”nähtävyytenä” on kirkasvetinen Pöyrisjärvi. Alue ei ole niitä Tunturi-Lapin suosituimpia, mutta kaikki siellä käyneet ylistävät sen kauneutta. Ainakin meidän porukan Pöyrisjärven ympäristö ja lauantain päiväretkikohde Kalkujärvi lumosivat.

Matkaan lähdettiin perjantai-iltana Näkkälästä, tavoitteena oli polkea vain pätkä varaustuvalle. Jukka ja Tuija Retkipaikan porukasta olivat pyöräilleet saman reitin tuvalle, ja heidän ennakkotietojensa perusteella tiesimme suurin piirtein mitä oli odotettavissa.

Silti hiekan määrä hivenen yllätti. Sinnillä puskien, 15 kilometrin matka taittui vielä pyöräilystä nauttien ja kämpällä oltiin hyvissä voimissa. Iltapalaksi järvenrannasta ongittiin nuotioahvenet ja hetken järvimaiseman ihastelun jälkeen työviikko alkoi painaa sen verran, että peti kutsui heti kun seuraavan päivän reittisuunnitelmat saatiin valmiiksi.

Aamulla tavarat jätettiin tukikohtaan ja pyöränkeulat suunnattiin kohti päivän retkikohdetta Kalkujärveä. Aivan ensimmäisenä saatiin tuntumaa järvipyöräilyyn, sillä kämpältä lähtiessä piti ohitse virtaava joki päästä yli. Helpoiten sen teki vähän kauempana rannassa olevaa hiekkasärkkää pitkin.

Hetken hiekkaisen, mutta paikoin kovapohjaisen tien polkemisen jälkeen päästiin lauttaylitykseen. Helposti kolme pyörää kyytiin ja yli.

Seuraava haaste tulikin Oivuksen lahteen saavuttaessa, pienen pohdinnan ja reittitestailun jälkeen todettiin, että nopein etenemistapa on vesirajaa pitkin. Kovin ura kulki noin parin metrin päässä rantaviivasta, Oivuksen ylittämiseen olin saanut vinkit eräältä paikalliselta.

Lahden jälkeen ylitimme vielä Oivusjoen, joka sekin piti tehdä epäloogisesti. Reipas koukkaus ulappaa kohti auttoi löytämään parhaimman reitin kantaa pyörät yli. Vedessä läträämisen jälkeen suunnattiinkin pois Pöyrisjärven rannasta ja kohti tuntureita.

Mitä ylemmäs noustiin sitä kuivemmaksi maasto kävi ja pyöräily sujui jouhevasti. Oivusvaaran jälkeen Sahpanpalon päällä törmäsimme jälleen hiekkaan. Paikoin reitti oli yllättävän pehmeää, mutta suuremmitta vaikeuksitta siittä selvittiin.

Sahpanpalon jälkeen kaarsimme jyrkemmin kohti itää ja Kalkujärveä. Reittejähän ei ole tuolla merkitty ollenkaan, kun ne eivät virallisia, huolettuja turistireittejä ole, mutta elinkeinokseen poronhoitoa harjoittaville reitit ovat tuttuja ja ne näkyvät maastossa selvästi.

Apunamme suunnistamisessa oli kartan ja kompassin lisäksi Suunto Ambit rannetietokoneet, joilla pystyimme helposti seuraamaan ennakkoon tallennettujen reittien mukaan.

Loppupätkä Kalkujärvelle alkoi tuntua hankalalta energiavajeen ja maaston kivikkoisuuden vuoksi. Tauko Kalkujärven rannalla tuli tarpeeseen. Kalkujärvi on perinteinen Maggojen ja Näkkäläjärvien asuinsija, ja se on edelleen  keskeinen paikka Näkkälän paliskunnan poronhoidolle. Emme menneet Kalkujärvellä olleeseen asuttuun kylään asti, vaan jäimme pitämään evästaukoamme ennen asutuksia olevan puron varrelle.

Pöyrisjärven alueella ja erityisesti meidän retkemme päiväretkikohteessa Kalkujärvessä harjoitetaan edelleen poronhoitoa ja retkeilijän tulee muistaa huomioida myös poronhoitajat liikkeissään. Jos oman retkikohteen osalta arveluttaa, voi aina ottaa yhteyttä ko. kohteen Paliskunnan poroisäntään ja tiedustella porotöiden tilannetta. Poroisäntien yhteystiedot löytyvät Paliskuntain yhdistyksen sivuilta.

Paluumatka Kalkujärveltä Pöyrisjärvelle suoritettiin samaa reittiä. Alun kosteikoille pysähdyimme poimimaan hilloja mielessä iltapalaksi suunnitellut lätyt. Paluumatka sujui jouhevasti, tällä kertaa pysähdyimme ottamaan kuvia reitin savannipätkällä. Yhtäkkiä kesken tunturireittiä tulee puistomainen alue, lyhyitä puita ja paljon hiekkaa.

Mökille takaisin päästyämme huomasimme Metsähallituksen huoltojoukkojen tehokkuuden. Kuistille jätetty ruokapussi oli hävinnyt, menetykset eivät olleet suuria, mutta sitäkin arvokkaampia: voi ja kasvikset. Voin vuoksi lätyt meinasivat jäädä saamatta, mutta teflon osoitti ihmeellisyytensä eikä hilloja tullut poimittua turhaan. Hilloja riitti vielä sunnuntaiaamun aamupalaksikin.

Sunnuntain paluumatka takaisin Näkkälän parkkipaikalle sujui hiekkaisissa merkeissä. Parin päivän sokkihoito kropalle pyöräilyn merkeissä alkoi tuntua, mutta tunnelmat reissusta oli kaikenkaikkiaan hyvät. Uuden reissun suunnittelu alkoi jo samantien, tällä kertaa suunnittelu tuskin kesää kolmea vuotta.

Vaikka minulla ei olekaan suuren suurta maastopyöräilykokemusta, voisin sanoa, että polkemista helpottaa maastopyörä. Tiedän ihmisten ajaneen reitit tavallisella pyörälläkin, mutta toisinaan varusteilla asiat saa tehtyä helpommin.

Maisemiltaan Pöyrisjärven maasto ja Kalkujärvi menevät omalla henkilökohtaisella ranking-listalla vähintäänkin top 3:een. Tunturiylänköä höystettynä sopivasti vauhdin hurmalla, mahtavalla seuralla ja valoilmiöillä – voiko parempaa elokuista viikonloppua toivoa.

Kuvat: Ida Ikonen ja Pekka Pönkänen (kuvissa mukana myös Liisa Ojala ja traildog Rilla)