Kalevanpojan viikatteentikku, Laitila

Reissun määränpääksi valikoitui Laitilan Untamalan kirkonmäellä sijaitseva varsin erikoinen hautakivi. Tieto moisen kiven olemassaolosta tuli puheeksi muutamia viikkoja sitten, kun olimme viereisellä mäellä tutustumassa hautakalmistoihin. Nyt matka Seppälän linnavuorelle antoi asiaa poiketa tutustumassa tuohon ihmeeseen.

Tuo lähes kolmimetrinen kivipaasi on tutkimuksien mukaan vanha hautakivi, joka ajoittuu 1100-luvulle ja sen alla lepää kaksi vainajaa. Vasta paljon myöhemmin mäelle rakennettiin kirkko ja hautausmaa.

Kiveen liittyy myös kansantarina. Muinoin Turun takamailla asusteli jättejä, jotka viljelivät pelloiksi raivattuja suoniittyjä.

Eräällä jätillä oli tapanaan niittää viljaa pitkällä viikatteellaan ja hioa terää hiontakivella jota hän kastoi hivinkaukaloon. Paikallisen piian tehtävä oli kantaa vettä tuohon kaukaloon, mutta kerranpa piika kusaisikin kaukaloon. Jätti kastoi hionta kivensä kaukaloon ja teroitti terää, mutta sepä ei enää leikannut. Siitäkö jätti suuttui niin, että viskasi hiontakivensä juuri tälle kyseiselle rinteelle ja kirosi paikan. Ei pidä heinää kaikkialla kasvaman eikä kaikkia piikoja naitaman.

Seuraava retkipaikka löytyy, jos ei aivan jätin, niin raavaan miehen kiven heiton päästä edellisestä. Aivan 8.tien laidassa on pieni rauhoitettu ja suojeltu niittyalue, jossa sijaitsee uhrikiviä.

kalevanpoikien4

Nämä uhri-tai kuppikivet sijoittuvat rautakauteen 500 eKr.–1150 jKr. Kuopat ovat noin 5 senttimetrin kokoisia pyöreäpohjaisia syvennöksiä. Kivet liittyvät rautakautiseen uskomuskulttiin. Usein ne liitetään vainajakulttiin, hedelmällisyysriitteihin tai parannustaikuuteen.

Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6764488 E 209174

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.