Kahvitauon paikka – ja ihmisen muisti

Lähiluontoretki 19.10.2020. Nämä ajatukset järjestyivät päänuppiin – kahvitauolla. Positiivisia huomioita siitä, miten oma muisti on ilmeisesti asettunut juuri sopivasti tukemaan kulkurin ja eräinsinöörin mukavimpia kokemuksia. Oikeasti asioiden järjestys on vielä mitä varmimmin niin, että miehen mieli ja keho ovat vaan vääntäytyneet semmoisiin touhuihin, jotka niiden kyvyille kaikkein parhaiten istuvat.

Tätä artikkelia koristamaan valitsin sattuneesta syystä jokusia sellaisia valokuvia, jotka olen ottanut omilla kahvitauoillani suomalaisen lähiluonnon sisässä. Jokaisen kappaleen kuvat esiintyvät tällä kertaa pareina, joista ensimmäisessä näkyy kahvipaikka tai sen maisema ja toisessa joku kiva lähi-ilmiö, jonka on sattunut rauhassa paikallaan ollessaan bongaamaan.

Ihmisen muisti

Ihmisen muistia tässä artikkelissa puntaroin. Tai ainakin omaani. Ja tarkastelen sitä yhden tutun, mukavan esimerkin kautta. Nimittäin luontoretkien kahvi- ja evästaukojen. Muistin toimintatavoissa, tehokkuudessa, tarkkuudessa, pituudessa ja aivan kaikissa muissakin aspekteissa on valtavia eroja eri ihmisten välillä. Jopa niin, että tuskin tällä maapallolla on kahta ihmistä, joiden muistin toiminta olisi samanlainen kuin kenenkään toisen!

Minun omassa muistissani on ainakin kokonainen skaala mitä erilaisimpia kyvykkyyksiä ja kyvyttömyyksiä. Kai maar aivan suurena keskiarvona tämä minunkin muistini jollain kelvollisella tasolla on, koska olen sen kanssa pystynyt monenlaisiin kuvioihin kouluttautumaan ja aika jännittävän työurankin läpi käymään. Myös muistamaan tavattomat määrät kokemuksia sekä ajatuksia tuhansilta luontoretkiltä. Mutta mahdottoman erilaisilla tasoilla minun muistini on koko elämäni läpi toiminut eri alueilla. Tässä listana omaan kokemukseeni perustuvat tulkinnat joistain niistä, vain esimerkin ja huvin vuoksi.

Numerot – surkea.
Nimet – surkea.
Vuosiluvut ja päivämäärät – surkea.
Tulevat tapahtumat – OK.
Menneet tapahtumat – hyvä.
Paikat – erinomainen.

Minunkin muistini erilaisten kykyjen skaala on tietenkin valtavan paljon laajempi ja yksityiskohtaisempi kuin yllä oleva, mutta tuon teinkin vain koko tätä jännittävää aihepiiriä vähän esimerkin kanssa avaamaan. Yhtä mieltä rakkaan vaimoni kanssa olemme joka tapauksessa siitä, että meikäläisen muisti ei erityisesti loista juuri sellaisilla alueilla, jotka tavallista arkielämää helpottavat.

Maaseudun pellonreunat ovat ihania paikkoja eri vuodenaikoina.

Kahvit ja eväät

Vielä toinen vauhdinotto kohti tuota yhtä merkilliseksi kokemaani oman muistini piirrettä. Kehottaen itse kutakin sielua miettimään hetken, minkä asioiden ympärille loppujen lopuksi tiivistyvät likimain joka ikisen luontoretken hienoimmat kokemukset? No eväs- ja kahvitaukoihin tietenkin! Miten ikinä hienoja paikkoja ja maisemia retkille eri kerroilla osuukaan, silti ne ihanimmat hetket koetaan useimmiten silloin, kun istutaan vaikka kannon nokassa tai kallion laella nauttien monien asioiden yhteisvaikutuksesta.

Siitä, miten eväät ja kahvit aina maistuvat kaikkein parhaimmille ulkona luonnossa. Miten ne lataavat uutta voimaa mahdollisesti vaikka jo hiukan väsyneenkin kulkijan kehoon. Miten hienoa on rauhoittua aivan paikalleen katselemaan maisemia, ympäristöä ja luonnon elämää. Hiljaa paikallaan ollessa näkee ja kuulee niin valtavasti paljon enemmin, kuin vaikka rauhallisesti kävellessäänkin. Ja jollei ole liikkeellä yksin, evästauot ovat niitä kaikkein mukavimpia hetkiä ajatustenvaihtoon. Luonto, normielämästä poikkeavat paikat ja kokemukset sekä avarat näkymät hyvin usein vievät ihmisen ajatukset tuoreille laduille.

Miten ikinä hienoja paikkoja ja maisemia retkille eri kerroilla osuukaan, silti ne ihanimmat hetket koetaan useimmiten silloin, kun istutaan vaikka kannon nokassa tai kallion laella nauttien monien asioiden yhteisvaikutuksesta.

Kaikenlaiset kallionlaet ovat minun sielunmaisemaani.

Minun muistini erityinen alue

Meikäläinen, joka on moninaisilla tavoilla luonnossa ainakin reilut 50 vuotta kaikkina vuodenaikoina kulkenut ja sattuu lisäksi olemaan jonkinmoinen kahviratti, lienee viettänyt siellä jo hyvin monia tuhansia kahvi- ja evästaukoja. Jo ikiajat sitten olen alkanut ihmetellä sitä, että törmään kulkiessani tuon tuostakin johonkin tuttuun paikkaan, missä olen vaikka lyhyenkin kahvitauon joskus viettänyt. Ne paikat eivät useinkaan ole mitään erityisiä, valmiiksi rakennettuja taukopaikkoja kaikenmoisine istuimineen, tulipaikkoineen ja erityisine maisemineen. Vaan esimerkiksi joitain kannonnokkia metsissä, missä ei muita kulkijoita näy, kallion tai suon reunoja, järvien ja lampien rantoja, ynnä kaikkia mahdollisia muita.

Niin paljon noita tuommoisia ”jälleennäkemisiä” on sattunut ja jatkuvasti sattuu, että olen alkanut ihmetellä oman muistini kykyjä juuri tällaisessa erityissovelluksessa. Ne tutut paikat kun ovat usein vielä jostain ties kuinka kaukaa historiasta, jopa vuosikymmentenkin takaa. Nykyään elän jo uskossa, että muistissani ovat tallessa aivan kaikki ne tuhannet paikat, missä olen tauoillani joskus pysähtynyt!

Tiedemiehen koulutuksen saaneena toki ymmärrän, että tämänlaiset omat havainnot eivät oikeasti yhtään mitään todista. Mitään tilastoa en noista koskaan pysty tekemään ja huikea vinouma syntyy aivan automaattisesti jo siitäkin, että minä koen ainoastaan niitä positiivisia tapauksia. Siitä en tiedä mitään, kuinka monta kertaa mahdollisesti kuljen ohi jonkun vanhan mukavan taukopaikan, mutten sitä tunnista. Ja toki monet vanhat paikat ovat myös muuttuneet, paljonkin. Puut ja pensaat kasvaneet tai vallan pois parturoidut, uusia polkuja syntynyt, vanhat hävinneet, jne.

Jostain pelkästään kahvitaukoihin keskittymistä laajemmasta muistini piirteestä on varmasti kyse, koska se ilmenee myös seuraavasti. Aika usein nykyään selailen jollain tavoilla läpi useiden satojen tuhansien kokoista digitaalista valokuva-arkistoani, muun muassa etsiessäni sopivia kuvia johonkin artikkeliin. Nyt viimeksi juuri tähän juttuun. Katsoessani sitten jostain metsistä tai muualta luonnosta ottamiani valokuvia vaikkapa vuosikymmentenkin takaa, likimain aina muistan saman tien sen paikan, missä kuvan joskus otin! Silloinkin, vaikkei siinä ole näkyvissä mitään muistia helpottavia asioita, kuten rakennuksia, ihmisiä, ajoneuvoja, jne. Ainoastaan pelkkää luontoa.

Eteläsuomalaisen lähimetsän kesäistä kauneutta.

Omista outouksistaan voi jopa nauttia

Erittäin kiehtovilta nämä lukemattomat rendez vous -kokemukset joka tapauksessa tuntuvat! Ja saavat arvelemaan juuri minun muistissani olevan joku merkillinen piirre, jollei suorastaan vika, joka tallentaa tehokkaasti juuri tuollaisia asiakokonaisuuksia ja antaa ne sieltä tietopankin uumenista vieläpä löytää, jopa lukuisten vuosien päästä.

Enkä minä tätä edes aivan tavattoman erikoisena pidä, vaan osaan päätellä monia syitä, jotka mokomaa selittää voivat. Kyse on minulle mahdottoman mieluisista asioista, suorastaan sellaisten keskittymisestä juuri tuollaisiin taukohetkiin. Luonnon keskellä + rauhassa + lepo + kahvi + eväsherkut.

Sielu lepää ehdottomasti myös Itämeren karun kauniilla rannoilla.

En ole ajatellut ryhtyä tästä asiasta valituksia minnekään tekemään, vaan nautiskelen siitä täysin rinnoin joka kerta kun siihen törmään. Kertoa mokomasta kuitenkin halusin, koska tämäkin on yksi esimerkki siitä, miten erilaisilla ja kenties vaikka vähän kummallisillakin tavoilla voi ihminen luonnosta riemua ammentaa!