Kahden yön melontaretki lasten kanssa Isojärven kansallispuistossa, Kuhmoinen

Teksti ja kuvat: Sanna Karppinen

Rykäisimme perheen kanssa kahden yön melontaretken elokuussa vielä viimeisinä päivinä ennen koulujen alkua. Kohteeksi valikoitui Isojärven kansallispuisto, sillä se on tarpeeksi lyhyen eli yhden tunnin ajomatkan päässä Tampereelta, ja tarkoituksena oli yhdistää melontaretkeen myös patikointia sekä majavien tekosien ihmettelyä Isojärven kansallispuiston patikkareiteillä. Patikka karsiutui sittemmin kyllä pois retkiohjelmasta.

Heretyn kämppä kartalla (Kylämäntie 1335, Kuhmoinen)

Nokipohjan veneenlaskupaikka kartalla

Vuokrasimme inkkarikanootin kansallispuiston Heretyn kämpältä, Isojärvi Outdoors -nimiseltä yritykseltä. Olimme vuokranneet lisäksi Tampereelta Hiking Travel Oy:ltä kaksi lisämelaa, jotta myös lapsilla olisi omat melat. Lasten pelastusliivit meillä oli omasta takaa. Kanooteissa on yleensä vakiona kaksi istuinta, ja olimmekin ottaneet kotoa lapsille istuimiksi tukevat muoviset jakkarat, jotka toimivatkin hyvin. Viisivuotias istui matalammalla ja siten turvallisemmin kanootin pohjalla olevalla jakkaralla, koska ei juurikaan melonut, ja seitsemänvuotias korkeammalla jakkaralla, josta ylettyi hyvin melomaan.

Kanootin vuokraus sujui jouhevasti: maksu Heretyn kämpälle – josta sai ostaa myös kartan mukaan – ja melojen ja pelastusliivien nouto omatoimisesti koodilla lähtöpaikassa olevasta vajasta. Inkkari pötkötti rannassa valmiina. Vähän edestakaista ajoa tosin tuli, koska Heretyn kämppä on ysitieltä tullessa noin 8 km veneenlaskupaikalta eteenpäin. Vuorokauden vuokrauksen aloitus ja palautus oli puoliltapäivin, Heretyn kämppäkahvilan auettua klo 11.

Lähtöpaikkamme oli Nokipohjan veneenlaskupaikka, johon pääsi autolla viereen ja kamppeet sai lastattua autosta suoraan kanoottiin. Koko perheen kahden yön varusteet mahtuivat hyvin yhteen välipuiden rajaamaan välikköön, kun melontasäkit laittoi pystyyn. Juomapullot, aurinkorasva ja lasten välipalapussukat mahtuivat hyvin etummaisen aikuisen istuimen alle. 

Lisäpuuhana lapsille melontaretkellä ovat etukäteen pussiin kerättyjen käpyjen heittely veteen, naruun kiinnitetyn lelulaivan uittaminen, vetouistelu, arvoitukset ja muu sanallinen puuha sekä välipalan napostelu. 

Olemme tehneet lasten kanssa melontaretkiä siitä asti, kun nuorin oli kaksivuotias, ja joka vuosi hieman pidentäneet reissun kestoa. Tänä vuonna he jaksoivat olla kanootissa yhtäjaksoisesti noin tunnin, eli suunnilleen saman verran kuin autossa, kanootilla noin kolmen kilometrin matkan tuulesta, paahteesta ja vuorokaudenajasta riippuen. Meidän perheellemme toimivaksi reseptiksi on muotoutunut se, että kummallakin lapsella on oma mela, jotta he saavat halutessaan osallistua melomiseen, vaikka ihan vain vähänkin. Koitamme olla ohjeistamatta lapsia liikaa melan käytössä, jotta hommassa säilyisi ilo, vaikka se tarkoittaakin, että välillä lapsen melonta on enemmän jarruttamista kuin eteenpäin vievää. Toki turvallisuus mielessä, eli liian pitkälle ei saa kurkotella, seistä ei saa ja mela ei saa joutua kanootin alle vipuvarreksi. Lisäpuuhana ovat etukäteen pussiin kerättyjen käpyjen heittely veteen, naruun kiinnitetyn lelulaivan uittaminen, vetouistelu, arvoitukset ja muu sanallinen puuha sekä välipalan napostelu. 

Ilta & yö Renusaaressa

Yöpaikkamme oli noin kolmen kilometrin päässä sijaitseva, kansallispuistoon sisältyvä Renusaari (kartta), jossa oli suojaisessa lahdessa sijaitseva kanoottilaituri, laavu ja nuotiopaikka, runsaasti telttapaikkoja, huussi ja liiteri. Meloimme sinne hyvässä myötätuulessa vajaassa tunnissa. Heti lasten kirmattua nuotiopaikalle, näkivät he riemastuksekseen Eläimen! Nimittäin pienen myyrän, joka asusteli juurakon ja kallion välisessä kolossa ja vipelsi tämän tästä nuotiotantereella sinne tänne, eikä tuntunut välittävän meistä tuon taivaallista. Voi sitä iloa, ihka oikea Eläin! Seuraavana päivänä myyrä sai seuraa pikkuisesta sisiliskosta, jonka puuhissa oli niin ikään riemastuttavaa seurata.

Koska tuuli oli navakka 5 m/s ja koska leiriytymiseen meni aikaa ja saari oli ihana, vietimme iltapäivän ja illan saaressa, emmekä lähteneet enää iltamelonnalle. Lapset viihtyivät virveliä heitellen (lue lisää kalastuksesta Isojärven kansallispuistossa), nuotiopuita sahaten, kiehisiä ja voiveitsiä vuollen, kaarnalaivoja rakennellen, mustikoita poimien ja kallioilla ja kivillä hypellen. Viisivuotias löysi saaresta laudanpätkän, joka toimi kivien välisenä siltana, torimyyntipöytänä, keinulautana ja kymmenen tikkua laudalla -leikissä tikkujen alustana. Tuota leikkiä leikimmekin koko perheen voimin pitkän aikaa, sillä nuotiopaikan lähiympäristö tarjosi runsaasti hyviä piilopaikkoja. Laudan polkaisu oli loputtoman kiehtovaa ja lapset olisivat jatkaneet leikkiä vaikka kuinka kauan. Lahden ranta on pikkukiveä, eivätkä lapset innostuneet siinä uimaan, kun loppukesästä into pulikoimiseen ei ollut enää niin kova. Nuotiopaikan viereisiltä kallioilta ja isoilta kiviltä pääsi aikuinen mukavasti pulahtamaan.

Nuotiopaikka sijaitsee lähellä rantaa ja näkymät järvelle ilta-aurinkoon päin ovat todella kauniit. Kansallispuiston vuorimaisema näkyy etelässä kauniisti aaltoilevana metsänrajana, ja läntistä suuntaa elävöittää saarten kudelma. Ai että hivelee silmää! On helppoa kuvitella, miksi kansallistaitelijamme Pekka Halonen halusi viettämään kesiä juuri tänne Kuhmoisiin, jylhiin ja vaihteleviin vuorimaisemiin, joissa edelleen sata vuotta myöhemminkin on erämaisten salomaiden tuntua, puhumattakaan aikana ennen 1900-luvun suuria hakkuita. Halosten kesäpaikakseen valitsema Kivikosken myllyhän sijaitsee samaisen Isojärven äärellä, noin 10 kilometrin päässä länteen.

Nuotiopaikan ja laavun ympäristössä on suopursujakin kasvavia, suomaisuuteen viittaavia mättäitä, mutta hyttysiä ei saaressa ainakaan loppukesästä juuri ollut. Saaren länsiosan niemessä kohoavat upeat kalliot, joille teimme iltakävelyn. Lapset riemuitsivat jyrkänteillä ja kaatuneilla kelopuilla kiipeilystä ja jättikokoisista, makeista mustikoista. Kallioiden laelta, mäntyjen välistä avautui erilainen näkymä Isojärvelle. Palaneet kannot kertoivat tarinaa menneistä metsäpaloista ja pistivät miettimään, oliko viereinen kilpikaarnainen mäntyvanhus muinaisesta metsäpalosta selvinnyt veteraani.

2. retkipäivä

Luutsaaren kalapirtti

Seuraavana päivänä meidän oli tarkoitus suunnata saarten välissä puikkelehtien takaisin lähtösatamaamme ja jatkaa retkeä patikoinnin merkeissä, mutta kimmeltävä, kesäinen järvi ja lämmin ilma saivat meidän muuttamaan mielemme ja päätimme jatkaa kanootin vuokraamista vielä päivällä. Koska kanoottiin ei ollut varauksia, onnistui se soittamalla Isojärvi Outdoors:iin ja maksamalla Mobile paylla jatkovuorokauden vuokran. Niinpä teimmekin lounasretken noin puolentoista kilometrin päähän Luutsaaren Kalapirtille (kartta) saarten välissä puikkelehtien. Kalapirtti on harvinainen rakennusjäänne menneiden vuosisatojen elämästä, jossa kalastuksella on ollut tärkeä rooli hengissä selviytymisessä. Kalapirtti on ollut kahdeksan talon muodostaman nuottakunnan yhteinen syyskalastuksen tukikohta. Pirtille saapui mies jokaisesta nuottakuntaan kuuluvasta talosta pyytämään ja suolaamaan yhdessä muikkuja talven varalle, ja siellä viivyttiin useita viikkoja ennen järven jäätymistä. Nuottaaminen ei onnistunut yksin, vaan vaati porukan, ja yhteistyöllä saatiin tarpeeksi saalista kaikkien kahdeksan talon talven varalle. Kalapirtti on rakennettu vuonna 1834, mutta perimätiedon mukaan saaressa on ollut vähintään kaksi kalapirttiä jo ennen sitä. Kalapirtti sijaitsee nykyään kansallispuiston maalla, mutta rakennus kuuluu Luutsaaren Kalapirtin Kannatusyhdistys ry:lle , joka on vastannut pirtin kunnostamisesta ja vastaa sen hoidosta. Lisää Kalapirtin historiasta ja muun muassa mielenkiintoisesta linkittymisestä kansallistaiteilijaamme Pekka Haloseen täältä.

Laiturin viereen oli helppo rantautua. Sisälle Kalapirttiin emme päässeet, sillä ovi oli lukossa, mutta ikkunoista ja oven raosta pääsi vähän kurkistelemaan sisälle pirttiin ja venesuojassa olevaa puuvenettä pääsi ihastelemaan järven puolelle kierrettyään. Teimme trangialounaan Kalapirtin pihamaalla nauttien historiallisen paikan tunnelmasta. Luutsaaren vuokratuvan lampaitakin olisi papanoista päätellen ollut mahdollista nähdä, mutta tällä kertaa ne olivat toisaalla.

Toinen ilta & yö

Paluumatkalla olisi ollut hauskaa rantautua houkuttelevan näköisiin, kallioisiin saariin, jonne rantautuminen nyt elokuussa olisi pesimäkauden jälkeen ollut taas luvallista, mutta jouduimme suuntaamaan lähtösatamaamme vedenhakuretkelle, retkemme kun oli pidentynyt vuorokaudella. Sää oli niin paahteinen, ettemme tänäänkään tohtineet tehdä pidempää melontaretkeä, vaikka Vahterinsalmen kapeikko houkuttelikin, vaan palasimme ”kotisaareen” Renusaareen nauttimaan kesäisestä illasta. Illan mittaan saaressa piipahtivat Luutsaaren lammaspaimenet ja muutama mökkiläinen eväsretkellä ja pari kalastajaa ohitti saaren veneillään, mutta muuten oli aivan hiljaista ja erämaista. 

Vaivaa ja aamuaikaa säästääksemme päätimme yöpyä laavussa, koska hyttysiä ei ollut edellisiltana juuri ollut. Ilta-aurinko paistoi suoraan laavuun sisälle, joten viritimme mukana tuomamme pyykkinarun laavun suulle ja ripustimme siihen pyyhkeet verhoksi. Lapset nukahtivatkin helposti jännittävään ja uudenlaiseen asumukseensa. Tuulen tyynnyttyä ja auringon laskettua hyttysiä kuitenkin ilmaantui, ja päädyimme virittämään telttakankaan laavun suulle estämään hyttysten pääsyä sisälle. Jostain raosta niitä kuitenkin eksyi muutama häiritsemään seitsemänvuotiaan unta, ja teltta oli pystytettävä yön pimeydessä. Onneksi se oli 20 vuoden aikana tullut tehtyä kymmeniä kertoja päivänvalossa, ja puolet porukasta siirtyi nukkumaan sinne. Telttakankaan poistumisesta huolimatta eivät hyttyset häirinneet laavuun jääneitä, vaan he nukkuivat hyvät unet laavussa ja viisivuotiaskin selvisi kahdella hyttysenpistoksella.

Paluumatka

Seuraavana aamuna kanootin palautus sujui helposti, kanootti vain nurinpäin ruohikolle ja melat, liivit ja äyskäri koodilla vajaan. Viimeiselle päivälle olimme suunnitelleet kanootin palautuksen jälkeen vielä pientä kolmen kilometrin luontopolkua Heretyn kämpältä lähtien, mutta viisivuotias oli vastahakoinen, eikä patikalle siten ollut suotuisia ennusmerkkejä. Siispä nautimme kämppäkahvilan tunnelmallisella, aurinkoisella pihalla lounaaksi herkulliset lohileivät sekä jälkkäriksi itseleivottua voisilmapullaa ja suklaajuustokakkua ja lähdimme paluumatkalle kohti kotia. Isojärven kansallispuiston patikkaretket majavanpatoineen jäivät odottamaan seuraavaa kertaa.

Lisävinkki! Isojärvi olisi mahdollistanut myös patikkaretken yhdistämisen melontaan niin, että olisi melonut Renusaaresta noin 700 metrin matkan Isojärven eteläiselle vastarannalle Kalalahteen ja tehnyt sieltä käsin noin 3,8 kilometrin pituisen Majavapolun ympyräpatikoinnin, joka palasi takaisin Kalalahteen. Kalalahdessahan on myös nuotiopaikka, laavu ja huussi.