Kaamos taittui Karigasniemellä

Elämäni ensimmäinen kaamosaika on päättynyt. Muutettuani kotikaupungistani Salosta tänne Utsjoelle Karigasniemen kylään pääsin varsin pian kaamoksen hyvään huomaan. Karigasniemi sai hyvästellä auringon marraskuussa.

Paikalliset täällä ovat ystävällisiä ja juttelevaisia. He kertoivat minulle jo hyvissä ajoin kaamoksen olevan ihanaa aikaa. Minulle kerrottiin, että pimeyttä ei edes huomaa, koska hanget heijastavat niin paljon valoa. Minulle kerrottiin revontulista ja sinisistä hetkistä, rauhasta ja hiljaisuudesta. Kuuntelin sitä kaikkea silmät suurina ja kaamoksen alkaessa otin sen vastaan uteliaana ja hyvillä mielin.

SAM_1527

Kaamos oli kuin sininen, pehmeä peitto kylmän maan yllä. Minulla ei ole taipumusta masennella pimeydestä, joten kaamos tuntui pelkästään hyvältä. Valoisuus voi olla paljon pimeyttä rasittavampaa. Kaamos on rauhallista ja ihanan hiljaista aikaa, jolloin ei hötkyillä. Joskaan täällä kaukana Lapissa ei ilmeisesti paljon muutenkaan hötkyillä, koska mikään täällä ei ole niin justiinsa.

Oikeasti pimeää ei ollut laisinkaan. Siis sellaista pimeää, johon etelässä on saanut tottua. Kaamoksen aikaan – ja edelleenkin – saattoi käydä metsässä lenkillä koska tahansa ja aina näki hyvin eteensä. Lenkkipolulta sammutetaan valot jos pakkanen nousee yli 25 asteen, mutta vaaleat hanget kyllä näyttävät tietä kellon ympäri.

SAM_0174

Kaamoksen alkamisesta on talvipäivänseisaukseen noin kuukausi. Nuo päivät humahtivat ohi täysin huomaamatta. Kuulemma kaamos saa ihmiset liikkumaan ulkona tavallista vähemmän, mutta kyllä täällä silti nautitaan ulkoilmasta ja luonnosta myös kaamoksen aikaan. Moottorikelkat pörisevät ja koulun luistelukentältä kuuluvat lasten pelien äänet.

Itse otin jo syksyllä tavaksi käydä lenkillä joka päivä. Ei ole väliä mihin aikaan pääsee lenkille tai muutoin luontoon seikkailemaan, koska varsinaista valoisaa aikaa ei juuri ole. Pimeydessäkin Lapin luonnosta kannattaa ottaa kaikki irti.

Revontulia on hyvä katsella Karigasniemen poroaidalla. Kuvassa kuu loistaa kirkkaana.

Revontulia on hyvä katsella Karigasniemen poroaidalla. Kuvassa kuu loistaa kirkkaana.

Revontulten ollessa upeimmillaan on otettava jalat tai auto alle ja lähdettävä valokuvaamaan mihin tahansa kauniiseen ja tunnelmalliseen paikkaan, esimerkiksi poroaidalle. Sinne on kotoani noin vartin ajomatka. Täältä pääsee nopeasti valosaasteettomiin paikkoihin, joissa revontulia on mukava kuvata. Poroaita erikoisine puitteineen on oma suosikkini ja sinne johtavalta tieltä on myös mahtava näkymä Ailigas-tunturille.

Muistan kuinka jo etelässä asuessani puhuttiin kaamoksesta varsin arkisesti – siellä kun sanaa kaamos herkästi käytetään talven synonyymina. Nyt kokemani aito kaamos oli ihmiselle paljon miellyttävämpi kuin etelän sysipimeä ja märkä talvi. Ryyditin mystistä auringotonta aikaa kuuntelemalla paljon Mari Boinen musiikkia. Hän on maailmankuulu saamelaisartisti ja itse asiassa kotoisin aivan muutaman kilometrin päästä täältä Karigasniemestä.

Kun seuraavan kerran vaellat talvisessa tunturissa, kannattaa hiljaisuuden lisäksi kuunnella Boinen musiikkia – se pysäyttää kenet tahansa saaden maailman näyttämään aivan uskomattomalta. Yhtä tunnelmallista mutta hieman nykyaikaisempaa saamelaismusiikkia voisi suositella esimerkiksi ruotsalaiselta Jon Henrikiltä, joka löi läpi Ruotsin Talent-kisassa kappaleellaan Daniels jojk.

Saamelainen musiikki tunturissa kuunneltuna on jotakin selittämättömän satumaista.

aurinko

 

Viime viikolla näin auringon ensimmäistä kertaa kaamoksen jälkeen täällä Karigasniemellä. Vaikka kaamos loppui virallisesti jo hieman aiemmin, ovat pilvet ja tunturit monena päivänä estäneet aurinkoa luomasta säteitään tänne.

Nyt on kesän odotus virallisesti alkanut ja paikalliset haaveilevat jo silmät kiiluen kesän lohestuskaudesta. Valon määrä lisääntyy hurjasti joka ikinen päivä.

Tervetuloa kevät, olen kuullut sinusta täällä pelkkiä ylistyssanoja.

4 replies
  1. Sirkku Riikonen
    Sirkku Riikonen says:

    Ai ihanan kuuloista tämän haluaisin itsekkin kokea ja asua yhden vuoden ainakin pohjoisessa ja siihen suunnitelmia tehden

    Vastaa
  2. Heikki Saukko
    Heikki Saukko says:

    Olenpa saanut nautia kaamoksesta ja muistakin vuoden ajoista käydessäni Siskon perheellä kylässä Karigasniemessä rovapahdassa …

    Vastaa
  3. Sirkku
    Sirkku says:

    Kirjoittajan lahjoillasi saat lukijan siirtymään tuohon ihanaan tunnelmaan! Itse olen ollut maisemissa vain syksyllä. Karigasniemeltä nousu Paistunturelle, mahtava viikko hiljaisessa erämaassa!

    Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa käyttäjälle Sirkku Riikonen Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.