Jylhä Kammiovuori Sysmän Vintturissa vie retkeilijän Päijänteen huipulle

Kauniita lehtoja, kummitustarinoita Hiskiaan luolan erakosta, havupuiden laulua ja mykistäviä korkeuksia – Kammiovuori tarjoaa retkeilijälle unohtumattoman näköalan jääkauden jälkeiseen aikaan. Se on Struven ketjun mittauspiste, seitsenmetrisen siirtolohkare Lintan koti ja yksi niistä Etelä-Suomen kohteista, jonne kannattaa lähteä vähän kauempaakin. Vuonna 2017 tehtyjen parannusten jälkeen sitä voi suositella varauksella myös lapsiperheille.

3.8 km, rengasreitti, sinivalkoiset merkit
Tulipaikka, laavu, kuivakäymälä, näköalapaikka, kohdetauluja maastossa
Keskivaativa reitti
Lähtöpiste kartalla

Kun Sysmän utuisten vaarojen keskeltä, läheltä Vintturin kylää löytyvä 221-metrinen Kammiovuori kohoaa näyttävästi sitä ympäröivien vesien ylle, on odotuksen tunne lähes yhtä valtava kuin tämä Itä-Hämeen korkein kohta, joka ei näköalapaikalta mitattuna häpeile edes Etelä-Suomen kuninkaalle, Lahden Tiirismaalle. Huomio kiinnittyy myös rehevillä alarinteillä oleviin tervaleppä- ja saniaislehtoihin, jotka huokuvat toukokuun kirkasta vihreää ja ympäröivät erityisesti Kammiovuoren jyrkkää länsipuolta.

3,8 kilometrin mittaisen rengasreitin lähtöpiste on osoitteessa Nutturintie 104, Sysmä. Jalaanjärven läheisyydessä olevalta parkkipaikalta löytyy opastaulu, roskakori ja tervetulleeksi toivottava komea puuportti, jonka luota polku lähtee oitis nousemaan kohti Kammiovuoren huippua.

Reitin alkupuoli on nousuista huolimatta melko helppokulkuista ja selkeästi merkitty sinivalkoisin merkein. Alarinne on rehevän lehtomainen, ja polkua reunustavat kevään ensimmäiset sinivuokot.

Alarinteen jäädessä taakse ja polun muuttuessa entistä jyrkemmäksi, myös lehdot vaihtuvat havupuuvoittoiseksi sekametsäksi. Isoja puuvanhuksia tulee matkalla vastaan, ja seurueemme unohtuu kiittämään Kammiovuoren luonnon monimuotoisuutta.

Laavu on Kammiovuoren Basecamp

Laavupaikka tulee vastaan yllättävän nopeasti jo noin 800 metrin kohdalla. Ollessaan näin alussa, se on varsin oivallinen tukikohta, johon on helppo pysähtyä niin meno- kuin tulomatkallakin. Kammiovuoren retkeilyrakenteita on uusittu kesällä 2017 ja laavupaikalta löytyy erittäin hyväkuntoinen laavu, puuvarasto, wc ja tulipaikka.

Polttopuita oli hyvin ja kaikki oli todella siistiä. Haluan antaa erityismaininnan laavun katolta johdetusta vedenkeruujärjestelmästä, joka mahdollistaa mm. helpon hätäsammutuksen.

Pitkän automatkan jälkeen päätimme yöpyä laavulla ja jäimme odottamaan iltaa. Vettä alkoi hiljalleen pudotella, ja metsän hiljaisuus antoi tilaa puheen sorinalle sekä savun tuoksulle. Trangialla tehty ruoka ja kuuma kaakao kuksasta juotuna karistivat ajettujen kilometrien painon, eikä arjen hälinä vaivannut enää seurueemme mieliä. Matkaa jatkaisimme seuraavana aamuna, mutta emme ennen yöllisiä kummitustarinoita nuotiolla.

Usvan laskiessa, yön pimeyden peittäessä maan, oli nuotiotulen rätinä parempaa katsottavaa kuin Game of Thrones.

Siirtolohkare Linta

Aamun valjettua purimme leirin ja jatkoimme eteenpäin. Pian laavupaikan jälkeen eteen tulee risteys, missä voi valita miten päin rengasreitin haluaa kiertää.

Me päätimme kiertää reitin vastapäivään, jolloin ennen huippua vastaan tulisi Lintan kivi. Sitä en tiedä, oliko kyseessä uusi päivä vai vuoren itäpuolella kulkeva polku, mutta seurueemme oli varsin hilpeällä tuulella ja askel oli kevyttä raskaista rinkoista huolimatta.

Kammiovuoren alueella on paljon monennäköisiä ja -kokoisia siirtolohkereita niille, joita kivet kiinnostavat. Kannattaa olla tarkkana, sillä maastosta löytyy mitä kiehtovampia ajan murtamia murikoita.

Sysmän Linta on kuitenkin se suurin vetonaula, ja yksi erikoisimman muotoisista kivistä joita olen nähnyt. Tämä seitsemän metriä korkea järkäle on sanalla sanoen massiivinen, eivätkä kuvat tee sille oikeutta. Nimensä se on saanut kuvankauniilta mustalaisnaiselta, jonka kerrotaan eläneen aikoinaan Sysmän seudulla, viihdyttäen vieraita Päijänteen laivoilla. Minulle se toi mieleen Shadow of the Colossus -nimisen pelin.

Sysmän Katto

Lintan jälkeen reitti jatkuu kiemurrellen Kammiovuoren itärinnettä pitkin, ja puiden lomasta voi nähdä kauaksi kumpuilevan metsämeren ylle. Retkirakenteiden uudistuksen myötä on jyrkimpiin kohtiin rakennettu kulkua helpottavat portaat, jotka kokonaisuutena tekevät reitistä mielestäni keskivaativan, toisin kuin vaativan, kuten opastauluissa on ilmoitettu. Ennen polun jyrkimmät kohdat olivat köydellä avustettuja.

Muutaman vähän jyrkemmän nousun jälkeen Kammiovuoren näköalapaikka tulee vastaan varsin yllättäen. Puiden lomasta avautuva panoraamanäkymä salpaa hengityksen, kun loputtomalta tuntuvat metsät häviävät sumuiseen horisonttiin, järvien täplittäessä niiden kumpuilevaa pintaa. Maisemia ihaillessa saa olla kuitenkin varovainen, varsinkin jos mukana on lapsia tai lemmikkejä: pudotus on lähes pystysuora, eikä sitä ole turvattu kaiteilla.

Huipulta löytyy opastaulu sekä ruokapöytä tuoleineen. Me päätimme kuitenkin lounastaa suojaisassa kalliosyvänteessä, lähellä reunaa. Siinä trangian pöhistessä saattoi vain miettiä miten kaoottisesti tämä kaunis järvimaisema syntyi, noin 9000-vuotta sitten, kun jääkausi repi voimallaan peruskallioon syviä haavoja, täyttäen ne lopulta vedellä. Luin vielä ennen lähtöä opastaulusta, miten salama aiheutti tulipalon Kammiovuoren laella 1800-luvun loppupuolella. Tämä selitti sen, miksi maastossa on nähtävillä nokisia kantoja ja hiiltyneitä kelopuita.

Polku laelta viettää takaisin metsän tummanvirheään hämärään. Vielä ennen Struven ketjun mittauspistettä vastassa on risteys ja miehen kokoinen, sammaloitunut muurahaiskeko. Tässä kohtaa reitiltä on mahdollisuus poiketa noin sadan metrin matka pienelle suo-alueelle, jonka naavaiset puut natisevat kiireettä suomaan yllä.

Struven ketjun mittauspiste

Seuraava kohteista on Struven ketjun mittauspiste. Tämän mittavan hankkeen tarkoituksena oli tutkia maapallon muotoa ja kokoa rakentamalla kolmiomittaustorneja Mustanmeren ja Pohjoisen jäämeren välille 1800-luvulla. Kammiovuorella mittauksia suoritettiin tiettävästi viimeisen kerran heinäkuussa 1834. Paikalla ollut torni on jo kauan sitten kadonnut, eikä siitä nykyään ole jäljellä kuin peruskallioon poratut rautaiset kiinnikkeet ja pultit. Mittausketjusta tuli osa Unescon tieteen ja tekniikan kulttuuriperintöä vuonna 2005. Minulle se puolestaan on jälleen yksi testamentti ihmisen loputtomasta uteliaisuudesta ja halusta ymmärtää.

Hiskiaan luola: yksinäisen kulkurin tarina

Hiskiaan luola on epäilemättä yksi alueen mielikuvituksellisimmista kohteista. Se sijaitsee lähellä rengasreitin risteyskohtaa, joten kulkusuunnasta riippuen se on joko laavupaikan jälkeen ensimmäisenä, tai sitten huipulta laskeuduttaessa viimeisenä. Tämä pieni ja suojaisa luola kallion ja siirtolohkareen välissä on saanut nimensä kulkuri Hiskiaalta, jonka kerrotaan asuneen Kammiovuoren metsissä joskus 1900-luvun alkupuolella. Tarina on varsin synkkä, sillä Hiskias oli tehnyt murhan ja paennut virkavaltaa luolan uumeniin eläen sitten metsästäen, kalastaen ja varastaen elantonsa lähialueen taloista. Nyt, yli sata vuotta myöhemmin, voi yön sinimustina tunteina, lintujen jo nukkuessa, vilaukselta nähdä yksinäinen kulkurin, yhä istumassa luolan suulla.

Tiesitkö?

Heinäkuussa 1916 Heinolan lehti kirjoitti Turun akatemian aikaisesta väitöskirjasta, jossa tutkija Ticcander oli tutkinut mystistä Kammiovuorta. Hänen mukaansa vuori on ontto ja siinä on vähintään kaksitoista luolaa. Muutamien luolien suulta kun heittää kiviä, voi niiden kuulla putoavan hyvän matkaa, aavemaisesti kimpoillen. Joidenkin pohjalla on puolestaan vettä. Sanotaan myös että kesäisin luolista nousee höyryä, aivan kuin vuori hengittäisi, eikä talvellakaan lumi tahdo pysyä luolien lähellä. Myös tulesta on havaintoja. Helmikuussa 1786 saattoi tuntea maan järisevän, sillä vuorenpeikko kai käänsi kylkeään kammiossa, syvällä vuoren uumenissa.

ETRS-TM35FIN-tasokoordinaatit N=6840437.750, E=430665.500

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Kommentoi

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.