Jussi Pusa vaelsi yksin Nellimistä Kilpisjärvelle, kiireettä halki kahdeksan erämaan

Helle korvensi Pohjois-Lapin laajoja kiveliöitä heinäkuun taittuessa elokuuksi. Yli kolmenkymmenen asteen paahteessa, Vätsärin erämaan tiheässä metsikössä, kulki yksinvaelluksensa ensiaskeleita eräopas Jussi Pusa. Sankka metsikkö ei juuri antanut kiintopisteitä, ja suunnistus tapahtui kompassi tiiviisti kourassa.

– Kaldoaiville päästessäni lämpötila laski kymmeneen, viiteentoista asteeseen. Pidin lepopäivän, nautin vienosta tuulesta ja tunsin, että tästä se alkaa, Pusa muistelee.

Pusa oli vaelluksella, josta oli haaveillut jo kymmenisen vuotta: taipaleella halki kahdeksan pohjoisen erämaan. Aktiiviset valmistelut tämän vaellushaaveen toteuttamiseksi mies oli aloittanut jo vuotta aiemmin, ja reitti kulkisi Suomen pohjoista rajaa kiireettä mukaillen. Aikaa reissulle oli varattu jopa kahdeksan viikkoa, mutta lopulta matkaan meni 36 vuorokautta.

– Tämän vaelluksen toteuttaminen oli minulle niin suuri haave, etten halunnut rajoittaa sitä millään aikatauluilla. Samasta syystä en myöskään halunnut reissulleni sponsoreita tai yhteistyökumppaneita; halusin toteuttaa vaelluksen täysin omilla ehdoillani, vain itseäni varten. Reissussa tämä oli todella vapauttavaa, koska tiesin, että voisin tilanteen vaatiessa koska tahansa myös lopettaa vaelluksen kesken. Mitään ylimääräistä painetta ei ollut.

Kartalta mitattuna Pusan reitin pituudeksi tuli arviolta 750 kilometriä. Tarkkaa matkaa on mahdoton tietää, sillä maastossa piti monin paikoin edetä mutkitellen – viivasuora eteneminen kun harvoin on erämaassa mahdollista. Pusa eteni noin kahdeksan tuntia päivässä.

Muotka lumosi

Pusan kokemat kahdeksan erämaata – Vätsäri, Kaldoaivi, Kevon luonnonpuisto, Muotka, Lemmenjoen kansallispuisto, Pöyrisjärvi, Tarvantovaara ja Käsivarsi – ovat jokainen omia persooniaan. Etelästä kotoisin oleva Pusa oli elämänsä aikana liikkunut usein Lapin luonnossa ja tutustunut osaan erämaista ryhmävaelluksilla ja päiväretkillä, mutta ei koskaan yksin pitkällä vaelluksella.

– Suunnittelin reittini niin, että kuljin pääosin itselleni aiemmin tuntemattomia väyliä. Vätsäri, Kevon reitti ja Muotka olivat minulle entuudestaan täysin tuntemattomia, Pusa kertoo.

Vaikka jokainen erämaista teki omalla tavallaan vaikutuksen, jätti Muotka Pusan mieleen kenties voimakkaimman jäljen.

– Muotkasta minulla ei juurikaan ollut ennakko-odotuksia. Nousin vanhaa postipolkua ylängölle, ja maisema alkoi avartua. Siellä tunnelma oli aivan omanlaisensa, enkä olisi osannut kuvitella, että paikka on niin valtavan hieno, Pusa kertaa.

Yksinäisyys ja turvallisuuteen tuudittautuminen haastoivat

Pusa oli luonnossa todella yksin ajatustensa kanssa, kun ei ollut ketään, kenen kanssa jakaa fiiliksiä ja upeita tai hankalia hetkiä. Välillä mieli kyseenalaisti aivan kaiken, sitten erämaa taas lumosi.

– Henkinen koettelemus tällä reissulla oli ehdottomasti paljon raskaampi kuin fyysinen, Pusa sanoo.

– Kroppa selvisi reissusta yllättävän hyvin, mutta mieli meni todellista vuoristorataa. Toisaalta oli kiva, että vaelluksen sai tahdittaa juuri oman maun mukaiseksi, ja lopulta pidin esimerkiksi taukopäiviä vähemmän kuin olin suunnitellut: yksin ollessa tuntui tarkoituksenmukaisemmalta jatkaa matkaa sen sijaan, että olisi pysytellyt paikoillaan. Mutta toisaalta ikävä perhettä ja läheisiä oli ajoittain aivan mieletön.

Pusa kertookin oivaltaneensa vaelluksella, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Yksinäisyys pisti pohtimaan, onko omia rakkaita ja läheisiä tullut tarpeeksi arvostettua ja kiitettyä. Kotiin päästyään Pusa sanookin soittaneensa läheisilleen voidakseen kertoa, kuinka valtavasti nämä hänelle merkitsevät.

Varsinaisia vaaratilanteita vaelluksen aikana ei sattunut. Reissun esivalmisteluihin oli kuulunut myös turvallisuussuunnitelma, eli suunnitelma vaaranpaikkojen ennaltaehkäisemiseksi sekä valmistautuminen mahdollisiin vaaratilanteisiin. Pusa oli miettinyt skenaarioita mitä saattaisi tapahtua, ja pohtinut jo ennalta, miten hän mistäkin skenaariosta selviäisi.

– Erämaaolosuhteissa voi simppeliltäkin kuulostava tilanne muuttua yllättäen vaaralliseksi, jos ajatuksenjuoksu ja havainnointi- tai arviointikyky eivät ole aivan täydessä terässä, Pusa muistuttaa.

Reissullaan hän sai tästä väkevän muistutuksen.

– Yhtenä päivänä olin helpossa maastossa edennyt suunnitelmiani nopeammin, oli hyvä sää ja hyvä fiilis matkan etenemisestä. Päätin, että oikaisen suon halki Pöyrisjoelle. Jo kartasta näin, että alue oli soinen, ja silloin olisi ehkä ensimmäisten hälytyskellojen pitänyt soida.

Pusa lähti oikomaan reittiä, yrittäen löytää sopivaa ylityspaikkaa soisen upottavalta jokirannalta. Joki oli odotettua vuolaampi, ja lopulta Pusa lähti rymyämään sen yli.

– Vettä oli niin, että selässä ollut rinkkakin oli puoliksi veden alla. Joen ja soiden ylittäminen oli iso riski, joka olisi pitänyt tajuta jättää ottamatta. Maasto vielä vastarannallakin oli soista, joten hankala eteneminen jatkui siellä edelleen, Pusa muistelee.

Vaikka päivä päättyi onnellisesti, oli Pusa vihainen itselleen omasta jääräpäisyydestään.

– Mutta olihan se todella mieleenjäävä opetus.

Vanhat, tutut varusteet

Koska Pusa ei ollut halunnut reissulleen sponsoreita, eikä matkaan ollut muutenkaan laittaa suuria summia rahaa kiinni, toteutti Pusa vaelluksensa lähinnä vanhojen, tuttujen retkeilyvarusteidensa kanssa. Ratkaisu osoittautui onnistuneeksi: varusteiden osalta reissu sujui ongelmitta. Lista varusteista löytyy Kahdeksan erämaata -blogin tuoreimmasta päivityksestä.

– Oli helppo toimia tuttujen varusteiden kanssa. Vielä juuri ennen lähtöä jätin kokonaisen muovikassillisen tavaraa pois matkasta. Reissun aikana en edes muistanut, mitä tavaroita ne olivat olleet, joten ilmeisesti ne kannattikin jättää, Pusa naurahtaa.

Ruokavarastoja mies tankkasi matkan aikana muun muassa Karigasniemellä. Pöyrisjärvelle hänelle toimitettiin ruoan lisäksi uudet housut, kun vanhat olivat kerenneet tiensä päähän.

Lue vaelluskertomus Kahdeksan erämaata -blogista

Pusa on kirjoittanut vaelluksestaan Kahdeksan erämaata -blogiinsa. Hän haluaa jakaa omat kokemuksensa toivoen, että niistä voisi olla hyötyä myös muille. Kirjoituksissa on monipuolista havainnointia paitsi reissun etenemisestä, myös omasta jaksamisesta, vaelluksella oivalletuista opeista ja toki varusteistakin. Blogissa on myös karttojen kera nähtävillä Pusan kulkema reitti varsin tarkkana. Tekstiä tahdittavat karttojen lisäksi valokuvat reissulta.

Blogiinsa Pusa on kirjannut ylös niin reissun hyvät kuin hankalatkin hetket.

– Nykyisessä Instagram-maailmassa joskus tuntuu, että retkeilystä annetaan vain hyvin kaunisteltu, ihanan miellyttävä kuva, ja huonommat hetket jätetään kertomatta. Itse kävin vaelluksen aikana raskaitakin hetkiä läpi, ja olen halunnut jakaa myös ne lukijoilleni, Pusa sanoo.

– Minusta on upeaa, että luonto haastaa meitä vaikkapa hankalalla maastolla tai säällä. Kun sateisen päivän jälkeen saa herätä siihen, että aurinko paistaa, tuntuu se kaksin verroin upeammalta.

Syksyn aikana lukijat saavat odottaa Kahdeksan erämaata -blogiin lisää luontoon ja ulkoiluun liittyvää sisältöä.

– Seuraava haastekin on jo suunnitteilla, mutta siitä kerron myöhemmin, Pusa vihjaa.

Lisää Jussi Pusan vaelluksesta:

Kahdeksan erämaata -blogi >>

Instagram @pusajussi >>

 

 

Jutun kuvat: Jussi Pusa

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.