Ulkotuli palaa saunalle johtavilla lumisilla portailla.

Joulukalenteri, luukku 23: Joulusaunan leppeissä löylyissä Hangasjärven retkikämpällä

Joulusauna. Jo se sana on niin kaunis. Joulusauna hehkuu kiuaskivien lempeää lämpöä, palavien puiden tuoksua, lupaa levätä.

Oikea joulusauna on tietysti puusauna. Koska omassa kodissani ei ole puusaunaa, vaan sähkösauna, ilahduin kovasti, kun löysin tiedon, että Hangasjärven ulkoilualueen puusaunalta oli varattavissa oma joulusaunavuoro jouluaattoa edeltävän viikonlopun lauantaina. En epäröinyt, vaan varasin puolentoista tunnin vuoron meille heti.

Oli jo pilkkopimeää, kun ajoimme Jyväskylästä kohti pohjoisen Korpilahden Tikkalan kylää ja siellä sijaitsevaa Hangasjärven ulkoilualuetta. Tiet kapenivat koko ajan, mutta onneksi reitti oli tuttu ja löysimme vaivatta Hangasjärven retkikämpän pihaan.

Ulkotuli palaa lumen peittämillä puuportailla matkalla joulusaunaan.

Lunastimme saunavuoromme, nappasimme pyyhekassit olalle ja astelimme ohuen lumikerroksen peittämiä, muutaman ulkotulen valaisemia puuportaita Hangasjärven rantaan.

Hangasjärven joulusauna ja valaistu kuisti pimeänä talvi-iltana.

Olimme unohtaneet ottaa mukaan otsalamput, mutta saimme onneksi retkikämpässä päivystäneeltä Reenalta lyhdyn lainaksi saunavuorollemme. Tunnelmallista pukuhuonetta valaisivat kynttilä ja takassa palava tuli. Ei muuta kuin vaatteet pois ja saunaan!

Joulusaunan kiukaan avoin luukku ja palavat puut.

Edellisten kylpijöiden jäljiltä saunassa oli toki lämpöä, mutta lisäsimme pökköä pesään. Kömmimme lauteille ja levitimme pellavaiset laudeliinat takamustemme alle. Kohta silmät tottuivat hämärään. Ammensin löylykauhaan vettä ja ropsautin kauhallisen menemään. Ja kohta toisenkin.

Kiuas alkoi puskea lisää joulusaunan tunnelmaa. Hikikarpalot löysivät tiensä iholle, olo alkoi rentoutua. Kuuntelimme palavien puiden huminaa, kiukaan rätinää. Löylyn henki teki taikojaan.

Vain muutamaa päivää aiemmin eli 17.12.2020 saunaperinne Suomesta oli valittu mukaan Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Oli mahtavaa tavallaan juhlistaa sitäkin täällä ihan aidossa eli puusaunassa, samalla kun laskeutui myös jouluun. Keski-Suomi julistautui muutama vuosi sitten maailman saunamaakunnaksi, joten olimme sillä lailla ihan ytimessä…

Talvi-illan pimeyden keskellä joulusauna ja puiden varjot lumen peittämällä jäällä.

Olimme kuulleet, että saunalta voisi päästä pulahtamaan avannossa. En ole mikään avantouimari, vaan pelkkä pikapulahtaja, mutta sen verran olin älynnyt varautua etukäteen, että aamutossut tuli otettua mukaan. Se matka avannolle ja takaisin avojaloin kun on aina tuntunut niin viheliäiseltä tällaiselle viluvarpaalle.

Astelin hieman sohjoista polkua pitkin varovasti laiturille ja laskin turvanani olleen lyhdyn alas. Pakko kokeilla. Hivuttauduin tikkaista visusti kiinni pitäen askelma kerrallaan alemmas ja tein pikadippauksen Hangasjärveen, sitten äkkiä ylös. Tehty!

Paluumatkalla saunalle huomasin, että minulla ei ollut yhtään kylmä. Tuntui vain hurjan hyvältä, niin kuin aina avantokäynnin jälkeen, vaikka se etukäteen hieman hirvittääkin.

Kiusasimme kiuasta löylykauhallisilla vielä useasti. Annoimme löylyn kietoa itsemme lempeään vaippaansa ja nautimme.

Muistelin samalla myös edellistä saunomistani tässä samaisessa saunassa. Silloin kyseessä oli retkisauna: olin saapunut Hangasjärvelle ystäväni kanssa rinkka selässä Jämsästä, mistä olimme taivaltaneet tänne kaksi päivää, pääosin entistä Keski-Suomen maakuntauraa seuraten. Onnistuin sopimaan meille täältä saunavuoron, ja kun myöhään illalla valuimme raukeina ja onnellisina saunasta sen viereiselle laavulle nukkumaan, oli hyvä ja syvä uni taattu.

Retkisauna on aina taivaallinen juttu. Mutta niin on joulusaunakin.

Kävimme pikapulahtamassa avannossa vielä kahdesti, sitten sauna-aikamme alkoi olla jo loppusuoralla. Olisi siis pitänyt varata tuplavuoro! Sekoitimme vielä padan kuumasta ja saavin kylmästä vedestä itsellemme pesuvedet, sitten oli aika siirtyä pukuhuoneen puolelle kuivailemaan ja pukemaan.

Tuli palaa joulusaunan pukuhuoneen avotakassa.

Lisäsin avotakkaan ja saunan kiukaaseen vielä puita, olihan vielä yksi saunavuoro meidän jälkeemme jäljellä. Tuntui haikealta, sillä vastahan olimme päässeet saunomisen makuun.

Joulusaunan päätteeksi oli pukuhuoneessa tarjolla glögiä ja pipareita. Oma ykkössaunajuomani on aina ollut vesi, mutta hörppäsin eväsvesipullokulausten päälle vielä mukillisen glögiä, ennen kuin kapusimme mäen päällä olevalle retkikämpälle, jossa seuraava saunoja jo odotti vuoroaan.

Hangasjärven retkikämpän joulusaunan valkopartainen tonttunukke ja kynttilä.

Joulusauna. Kevyt savun tuoksu. Puhdas ja täysin rentoutunut olo. Kiitos saunatontuille!

Hangasjärven ulkoilualue, Jyväskylä

  • Hangasjärven ulkoilualueelta löytyy retkikämpän ja saunan ohella laavu, kaksi nuotiopaikkaa sekä ruokailukatos ja lähellä on myös luontopolku.
  • Osoite: Hangasjärventie 103, 41860 Tikkala, noin 25 km Jyväskylän keskustasta, huom. ajo Patajärventien kautta.
  • Koordinaatit: N=6894936.275, E=418169.569 (ETRS-TM35FIN)

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.