”Jos ristiä ei ole, nousee pellosta suuret joukot kerupääpoikia” – Sauvalan Ristinpelto, Lieto

Vuoden viimeinen retkikohteeni ajoittui joululoman päättävään viikonloppuajeluun Aurajoen maisemissa.

Itselläni meni oikeastaan hieman mönkään koko joulunajan lomaretkeilyt, kun taitoin nilkkani ja päädyin kulkemaan kyynärsauvoin. Kuitenkin pelkkä kinkunpureksinta ja joululaulujen laulelu kotona alkaa maistua puulta pidemmän päälle, joten johonkin sitä olisi nilkutettava tai muutoin mökkihöperyys alkaisi vaivata. Joten ulos ja lenkille.

Liedon Vanhalinna

Ensimmäiseksi kohteeksi valikoitui Liedon vanhalinna, joka on eräitä maamme merkittävimpiä linnavuoria ja varmasti myös samalla tarkimmin tutkittuja linnavuoria – onhan se Turunlinnan edeltäjä ja maamme senaikainen keskushallintopaikka.

Linnavuorella piipahdimme vain ohimennen. Koska laella todellakin tuuli hyytävän kylmästi, vaikka samaanaikaan alempaa rinteessä oli miltei lämmin syksyisellä vaatekerrassa.

04-ristinpelto (11)

Itselläni oli jostain oudosta syystä aina jääneet linnavuoren läheiset vanhat kalmistot koluamatta ja siksi olenkin jättänyt tavallaan kirjoittamatta itse kohteesta, koska samalla katsoisin sen jäävän jotenkin vajaaksi.

Tavallaan vajaaksi se jäisi siltikin, vaikka kiertäisi kaikki nykyään tunnetutkin museoviraston kohteet linnavuoresta 3 kilometrin säteeltä. Alue näet suorastaan kumpuaa jokaisella kuokaniskulla pelloistaan historian havinaa. Löydettiinhän joitakin aikoja sitten Ravattulan Ristimäestä kenties maamme vanhin kappelinraunio.

Itse poikkesin kohteella aiemmin syksyllä ja nykyään kaivaukset on peitetty, paikalla on koruton puuristi ja kappelinrauniota rajaavat kulmakepit.

12-ristinpelto (4)

Mutta itse kohteeseen. Kimmo Jaramo, joka nyt toimi matkanjohtana, sanoi poikenneensa joitakin aikoja sitten Liedon Sauvalassa olevalla vanhalla kalmistoalueella Arkeologi Timo Sepänmaan kanssa ja siellä hänen mukaansa olisi oikein opasteet ja suuret ristit paikasta muistuttamassa. Itselleni paikka oli aivan vieras, ainakin nopeasti, jos hatusta pitäisi vetäistä infoa kohteesta. Siis tuumasta toimeen ja auton nokka kohti Ilmaristen ravirataa. Raviradan jälkeen kääntyy melkoisen pian tienristeys oikeaan, jossa lukee Vääntelä ja ilmeisesti tie viekin erään Aurajoen kosken tuntumaan, joka kantaa nimeä Vääntelänkoski.

Pitkään ei tarvitse tuotakaan tietä ajella, kun oikealla jo näkyy mustapohjainen tienviitta Ristinpelto ja sinne mekin käännyimme ajopelin kanssa. Muutamien omakotitalojen jälkeen maisema muuttuu, kuin soranotto alueeksi, sillä tien kumpaakin laitaa reunustaa vanhat sorakuopat, jotka nyt jo kasvavat vihantaa. Siihen päätimme jättää menopelin ja lähteä kapuamaan Aurajoen puoleiseen rinteeseen.

Rinteen laelta meitä kohtasi oikeastaan kaksi melkoisen vaikuttaa näkyä, toinen oli varmasti kolme,jos ei neljäkin metriä korkea puinen risti ja sitten se toinen- valtaisa kuusi oli syysmyrskyjen aikana rojahtanut suoraan keskelle alueesta kertovan opastaulun päälle.

03-ristinpelto (12)

Sinällään harmi, toki en tiennyt kumpaa harmittelin enemmän kaatunutta puuta, vai infotaulua, josta nyt jäin paitsi. Alueella sijaitsee myös pieni punainen vaja, jonka seinässä on hyytävä teksti.

01-ristinpelto (1)

Vai kerupääpoikia, mitähän nekin mahtoivat olla, mutta paikka todellakin vaikutti aavistuksen verran aavemaiselta ihan päiväskin aikaan. Ristin ympärillä oli selkeästi ihmisen toimesta ladottuja kiviä, suurin kivistä vaikutti selkeästi oviaukon kynnykseltä ja pienemmät kappelin tai jonkin muun rakenteen kulmakiviltä, myös alueen laidoilla oli havaittavissa kiviaidan tapaista rakennelmaa.

10-ristinpelto (3)

Kohteena siis varsin erikoinen ja myöskin hämmentävä paikka, joka pistää hiljentymään. Koitin myös tähyillä alempana näkyvää Aurajokea ja sen toisella puolella viistosti olevaa Liedon vanhanlinnanmäkeä, koska siellä se olisi.

Olisiko tämä siis aikanaan ollut takamaa, jonne on haudattu varhaiskristityt maassamme ensimmäisen kerran? Monia ajatuksia pyöri mielessäni ja kotiin päästyäni päätin välittömästi tarkistaa asian taustoja sekä samalla selvittää keitä kerupääpojat olivat.

07-ristinpelto (6)

Tässä tutkimustieoa kohteesta.

Ja hieman kevyempi selonteko samasta kohteesta.

08-ristinpelto (7)

Kyllähän noista jotain viisastui. Ne kerupääpojat ovat ilmeisesti munkkeja! Aina oppii uutta. Omasta mielestäni tämä pieni paikallisretkikohde oli varsin hieno ja avasi taas uutta tietoa historiastamme, sekä samalla tuli kartoitettua alueen nykykuntokin.

Kartta Vanhalinnalle ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6714507 E 246062
Kartta Ristimäelle ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6712872 E 244081
Kartta Ristinpellolle. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 6715289 E 246524

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.