Jopa yli 400 vanhaa kirkkotupaa – Luulajan Gammelstad on helppo ulkomaanmatka ja maailman parhaiten säilynyt kirkkokaupunki

Kaikkien ulkomaanmatkojen ei tarvitse olla pitkiä ja suuntautua kaukomaille. Asuinpaikasta riippuen ulkomaille voi päästä pelkälle päiväretkellekin omalla menopelillä. Oulusta on vain kolmen tunnin helppo ajomatka rannikkotietä seuraillen “vastapäänaapuriin”, Ruotsin Luulajaan. Valitsimme tämän vuonna 1996 UNESCO:n maailmanperintökohteeksi valitun Gammelstadin retkikohteeksemme tammikuun lyhyinä päivinä. Tässä ajassa ehtii katsella itse kohteen päivänvalossa ja rennolla aikataululla, vaikka paluumatkalla jo pimeää onkin.

Talvikävijät ovar harvassa ja saavatkin koko kirkkokaupungin itselleen.

Nelostiehen verrattuna Ruotsin puolen tie on Luulajaan melkoisen hiljainen maalaistie, mutta on reittikin toisaalta Ruotsin kannalta perifeerinen, Haaparantaan päättyvä umpikuja. Talvinen Norrlanti on perin kaunista katseltavaa lumisine kuusimetsineen. Matkalla on hyvä pysähtyä vastaantulevalla Kalixin keskiaikaisella harmaakivikirkolla, joka on Ruotsin pohjoisin. Komean kirkon kaverina on perinteinen kellotapuli.

Talven ihmemaa. Pohjois-Ruotsin talvipäivä on lyhyt mutta kaunis.

Jätämme automme parkkiin retkikohteemme laitamilla olevalle parkkipaikalle ja suunnistamme infotaulun kautta punaisten puurakennusten kujille seikkailemaan. Lunta riittää! Gammelstadin kirkkokaupunki syntyi tarkemmin sanottuna keskiajalla, kun ihmiset tarvitsivat yöpymispaikkoja pitkillä kirkkomatkoillaan. Vastaavanlainen, mutta paljon pienempi keskittymä on tietysti monen Lapin kävijän tuntemat Utsjoen kirkkotuvat. Luulajan Gammelstadissa tupia on peräti 408, mikä tekee siitä suurimman ja parhaiten säilyneen kirkkokaupungin maailmassa. Tuvat ovat enimmäkseen yksityisomistuksessa ja niitä käytetään edelleen myös alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa, kuten myös rippikoululaisten majoittamiseen. Gammelstadissa on kiellettyä asua pysyvästi. Alueella on muutama ravintola, museorakennuksia ja käsityöläispuoteja.

Kapeat polut mutkittelevat lumisilla kujilla.

Keskellä aluetta sijaitsee keskiaikainen Nederluleån kirkko, Norrlannin suurin. Kulttuurihistoriallisesti ollaan on aivan samaa pataa esimerkiksi Suomen puolen Nedertorneån, siis Ala-Tornion, kivikirkon kanssa. Talvisin kirkolla on rajoitetut aukioloajat, emmekä valitettavasti pääse sinne lauantaisella retkellämme sisälle. Sisällä olisi nähtävillä esimerkiksi kalkkimaalauksia ja muuta keskiaikaista kirkkotaidetta. Pitänee siis pysähtyä joskus myöhemmin Ruotsin rannikkoa ajellessa. Kirkko on rakennettu 1400-luvulla ja sen suojeluspyhimyksenä toimii Pyhä Pietari. Kellotorni valmistui 1852, ja siinä lukee näyttävä teksti “DEO GLORIA”, Jumalalle kunnia.

Kellotornin viesti “DEO GLORIA” välittyy koko kaupunkiin.

Maa kohoaa Perämerellä kiivaaseen tahtiin ja alunperin Lule-joen suun saarelle rakennettu kirkkokaupunki alkoi jäädä sisämaahan. Luulajan kaupunki siirrettiin rannemmaksi vuonna 1649 merenkulun takia. Kirkkokaupunki jäi jäljelle ja onneksi säilyi meidän päiviimme asti.

Tärkeimmät kulkuväylät olivat aurattuja sydäntalvellakin.

Gammelstad on monelle tuttu kesäkohteena, mutta se on erittäin suositeltava myös talvella, kun vallitsee hiljaisempi, lumen kaunistama tunnelma.

Asuinidylli kirkkokaupungin laitamilla; kuin suoraan Carl Larssonin maalauksesta!

 

KARTTA