Jauhelihan kuivaaminen: miten kuivaan, säilön ja valmistan jauhelihan retkiruoaksi

Jauhelihan kuivaaminen ei ole grammanviilausta eikä hifistelyä, vaan erittäin kätevä tapa saada maukasta retkiruokaa. Lue ohjeet, kuinka tuore jauheliha kypsennetään ja kuivataan, ja miten se kannattaa pakata, jotta se säilyy parhaiten. Jauheliha on mitä parhainta retkiruokaa, eikä jauhelihan kuivaaminen ole vaikeaa.

Kypsennä jauheliha hitaasti ja siivilöi se mahdollisimman pieneksi

Jauhelihan kuivaamisessa on kaksi tärkeää perusasiaa: lihan on oltava tuoretta ja mahdollisimman rasvatonta. Oma suosikkini on peuran, kauriin tai hirven liha. Naudan jauheliha soveltuu kuitenkin aivan yhtä hyvin, ja olen kuivannut myös broileria.

Pakastan tuoreen jauhelihan suljettaviin puolen litran pakastepusseihin, jotka pinoan litteäksi, tiiviiksi pinoksi, jolloin ne vievät mahdollisimman vähän tilaa.

Tuore jauheliha kypsennetään paistinpannulla ilman suolaa. Lisään suolan ja muut mausteet vasta ruokailun yhteydessä. Jauhelihaa ei varsinaisesti paisteta, vaan se kypsennetään hiljalleen esimerkiksi lisäämällä tilkka vettä. Jauheliha tavallaan keitetään kypsäksi. Mitä pienempi raekoko, sitä paremmin liha kuivuu. Oma kikka kolmoseni on käyttää paistinhaarukkaa, jossa on raot, ja siivilöidä lihaa kypsentämisen aikana raoista läpi.

Näin kuivaat jauhelihan kuivurissa tai uunissa

Jos käytettävissä ei ole kasvis- tai sienikuivuria, lihan voi kypsentää uunissa noin 40 asteessa luukku raollaan. Parhaiten liha kuivuu kiertoilmauunissa. Pannulla kypsennetty jauheliha voidaan aluksi asettaa hetkeksi vaikkapa talouspaperin päälle, mikä nopeuttaa kuivaamista. Tämän jälkeen jauheliha levitetään ohuina kerroksina uunipelleille leivinpaperin päälle.

Kuivuria käytettäessaä tasojen päälle kannattaa laittaa tiheäsilmäinen verkko. Esimerkiksi hyttysverkko soveltuu tarkoitukseen erinomaisesti. Olen leikannut siitä sopivan kokoisia palasia, joissa on reikä keskellä. Kokemukseni mukaan liha kuivuu ainakin omassa kuivurissani alemmilla tasoilla jonkin verran nopeammin, joten kuivaamisen puolivälissä alimmat tasot kannattaa vaihtaa päällimmäiseksi. Näin liha kypsyy kaikilla tasoilla tasaisesti ja valmistuu samaan aikaan. Kypsentämiseen kuluu aikaa 3–3,5 tuntia. Kuiva jauheliha on kovaa, rapisevaa jauhetta ja väriltään melko tummaa.

Kuivurin valinta

Kasvikuivurit ovat toiminnaltaan nopeita verrattuna huoneilmassa kuivaamiseen tai uunikuivatukseen.  Termostaatti säätää lämpötilan sopivaksi ja ilma kiertää tasaisesti laitteen ritiläkerroksissa. Kasvikuivurien hinta vaihtelee muutamasta kympistä ylöspäin. Kotikäyttöön riittää hyvin pienehkö kasvikuivuri, joiden hinta on muutamia kymppejä.

Pakkaa pieniin, suljettaviin pakastepusseihin ja pakasta

Yksi kilo tuoretta, raakaa jauhelihaa painaa kuivattuna noin 220 grammaa. Pakkaan kuivatun jauhelihan noin 50 gamman annoksina tiiviisti suljettaviin pakastepusseihin. Tuolloin yksi pussillinen vastaa omaa jauheliha-annostani, kun valmistan siitä ruokaa.

Jauhelihapussit säilyvät kylmässä ja viileässä, siis esimerkiksi jääkaapissa, mutta itse säilytän niitä mieluiten pakastimessa. Näin voin olla varma lihan säilyvyydestä ja tuoreudesta, kun pakkaan retkimuonat mukaani retkelle.

Miten ennallistan kuivatun jauhelihan

Pussiin mahtuisi toki enemmänkin jauhelihaa, mutta lihan ennallistaminen onnistuu parhaiten, kun pussin voi täyttää vedellä ja antaa veden imeytyä lihaan hyvissä ajoin ennen ruoan valmistamista. Kuivattu jauheliha ei ole mikään gourmet-nautinto, jos se on kovaa. Jos tietää käyttävänsä kuivattua jauhelihaa lounaalla, pussi kannattaa täyttää vedellä jo aamulla, jotta liha ehtii pehmentyä. Jos haluaa nauttia valmiin retkilounaan ruokatermoksesta, jauhelihan voi toki laittaa kuuman veden ja muun retkiruoan joukkoon jo aamulla.

Helppoa retkiruokaa kuivaamalla

Pyrin valmistamaan lähes kaiken retkiruoan itse. Kuivaan lihan lisäksi sieniä, kasviksia, juureksia ja yrttejä. Ne kulkevat kätevästi mukana pienissä pakastepusseissa ja niitä voi käyttää niin talvella kuin kesälläkin. Lisään kuivatua ruokaa pastaan, nuudeleihin, riisin tai perunamuusiin. Vaikka pääosan retkimuonasta saa kuivattua, pari juttua on, joita ei voi kuivata ja joita ilman en retkelle lähde: kerma, voi ja punaviini!

Jauheliha sopii vaikka perunamuusin kylkeen ja keittoihin. Retkiruokakin voi näyttää hyvältä ja sen kruunaa, mikäpä muu kuin ”punkkua kuksasta”

Riista on loistava retkimuona monestakin syystä

Vaikka moni ei halua lihaa syödä, minulle se on tärkeä osa retkiruokaa. Oma suosikkini on peuran, kauriin tai hirven liha. Niistä tiedän alkuperän ja melko pitkälti jopa sen, mitä ne ovat käyttäneet ravinnokseen. Ylläpidämme useita riistanruokintapaikkoja, jonne viemme viljaa ja oman pihamme omenoita. Kauriit ja peurat vierailevat ruokintapaikalla usein. Riistan hiilijalanjälki on pieni, riista on puhdasta ja terveellistä ja ennen kaikkea herkullista. Riistaa metsästä retkikeittimeen!

Retkeilyvinkkejä ja retkiruokaa

Valmistan retkilläni ruokaa muustakin kuin jauhelihasta, mutta riistaa sen olla pitää! Lue, miten ruokaohje riistabataattinyytit nuotiolla päätyi Ruka News -lehteen.

Riistabatattinyytit nuotiolla. Ei kiireiselle kokille, mutta herkullista!

Jos haluat lukea muita retkeilyvinkkejä liittyen vaikkapa talviretkeilyvarusteisiin, löydät niitä Avec Marjan blogista.

3 replies
    • Roni
      Roni says:

      Törmäsin Ranskan reissulla kermaan, jotka säilytetään huoneenlämmössä ja olivat pienissä tetroissa. Olis käteviä Suomen markkinoillakin. Tiedä vaikka oliskin, mutta en ole törmännyt.

      Vastaa

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.