Inarin reissu, osa II: Vaadinselän kuru
Tupavaaralta palatessa tieltä avautui melkoinen näkymä Vaadinselän kuruun. Sen valloittaminen oli seuraavan päivän ohjelmassa.
Ajelimme aamulla yhtä Suomen kauneinta tietä – Ivalo-Inari tietä – pitkin Ukonjärven rantoja. Käännyimme ennen Ukonperän vanhan kievarin paikaa, joka oli nyt P-paikkana, lyhyelle mettäautotie kiemuralle. Sen kiepille parkkeerasimme auton. Läksimme nousemaan suoraan kurua kohen pitkin lappilaista avohakkuuaukkoa. Suuntasimme rinteestä kuuluvan veen lorinan mukaan.
Kurua myöten laskeutui puro.
Välillä purossa oli pieniä lampia, joihin oli muotoutunut tasaisia kenttiä.
Sitten puro pujahti kivien väliin. Eikä siitä enään kuulunut kuin lorina. Tässä vaiheessa teimme työjaon. Minä tarvoi kurun louhikossa ja emäntä nousi kurun pohjoisreunalle ja eteni sitä myöten. Välillä näköyhteys katosi, mutta huutelemalla paikansimme toisemme.
Kurun lohkareitten koko pisti hiljaiseksi. Tällästä louhikkoa en ollut ennen kolunnut.
Joku epäonninen poronvasakin oli tipahtanut kurun reunalta louhikkoon. Peot oli pitäneet huolen lihoista.
Ehkä tämä kuva kertoo missä mittasuhteessa seikkailtiin. Emäntä on tuo punainen piste kurun reunalla.
Emännän vastaavasti samalta kohalta ottama kuva. Kurussa oli luolan paikkojen mahollisuuksia noin karkeasti miljoona – no, ehkä muutama tuhat. Onneksi emäntä huuteli, kun näki aukkoja. Tässä suunnistan juuri yhelle aukolle, josta löytyi luola. Luolan toinen suuaukko oli tuossa keskellä koivujen välissä.
Tämä luola oli suurin piirtein saamieni koortinaatien kohalla, muttei läheskään sitä kokoa… Olisko tämä ollut 5 x 2 x 3 m luokkaa. Tuolta mustasta kohasta tuli se toinen uloskäynti. Tämä ei ollut kuitenkaan se suurin luola, joka piti olla kurun pohjalla.
Olisin tarvinnut oppaan sen löytämiseksi. Mahdollisuuksia oli niin paljon ja kiipeäminen isoilla lohkareilla ei ollut helppoa. Olin ihan puhki rymytessäni ylös ja alas. Luolia noissa maisemissa olisi taatusti enemmänkin.
Yksi, joista lähde kertoo, on Vaadinselän ylivirtauskurun eteläpäässä, granuliittikalliossa oleva rako-lohkareluola, jonka alaosan läpi virtaa kurusta tuleva puro. Sen katto lohkareikkoa, seinät lohkareita ja rakopintoja ja lattia kalliota, louhikkoa ja puron kuljettamaa soraa. Luola on kaikkiaan varsin monihaarainen ja sen muodostava louhikko on kauttaaltaan siirtynyt alkuperäisestä asennostaan. Luola on talvella ilmeisesti täynnä jäätä. Se on aikoinaan ollut metsästäjien ja poromiesten käyttämä leiri- ja varastopaikka.
Alempi Vaadinselän luola on puolestaa kuivuneen jäätikköjoen koskipaikan alla olevaan, n. 12 m leveän, granuliittikallioon kuluneen hiidenkirnun laitaan syntynyt rapautumisluola. Katto muodostuu vanhoista rakopinnoista. Osan kattoa muodostaa suunnilleen vaakatasoinen, vajaat 10 cm paksu graniittijuoni.
Sen seiniin on rakojen suuntaisesti syntynyt osin tafonimaisia koloja ja leveitä ”parvia”, joista erään kautta kurusta tuleva puro osittain virtaa. Suurimman ”parven” koko on 2 m x 2 m x 0,6 m. Lattia on osittain rapautumislohkareikkoa ja osin puron tuomaa hienorakeista maata. Luola on hyvin kostea. Seinillä kasvaa valkeaa sienirihmastoa tai jäkälää. Suuaukon luona vanha nuotionpaikka. Luolan sisäänkäynnin edessä on erikoisen näköistä ruohokasvillisuutta, joka voi viitata suuaukon luona tapahtuneeseen ihmisen aiheuttamaan kulutukseen .
Kurun yläosasta löytyi iso ja syvä rakonen, jossa kasvoi pyhäpuu pihlaja. Sinne eivät olleet porot päässeet sitä jyrsimään. Raolla oli leveyttä parin metrin verran ja syvyyttä toistakymmentä metriä.
Etsi kuvasta satunnainen retkuilija ja näet, mistä kohtaa rakokuva on otettu.
Tässä näkyy sama rako ylempää kuvattuna. Taustalla erottuu Ukonperä ja Lintujärventie, jolta otin kuvan kurulle päin.
Kiipesimme Vaadinselän päälle, jossa oli muutamia pieniä lampia ja kiven murikoita. Niiltä suuntasimme pohjoiseen, jossa oli paljakkaa. Aloimme laskeutua sitä myöten takaisin lähtöpisteeseemme.
Etsimme laskeutuessamme näköalapaikkaa ja löytyihän se. Ukonjärven Ukonperä ja keskellä korkeimpana Akku.
Vaadinselän kuru on yksi hienoimpia paikkoja, jossa on tullut rymyttyä. Maasto on vaativa, mutta palkinto on ehdottomasti vaivan arvoinen. Tänne vielä palataan tulevaisuudessa, seuraavalla pohjosen reissulla.
Kartta. ETRS-TM35FIN -tasokoordinaatit: N 7631612 E 514337
Julkaistu aiemmin Leppävirtaa -blogissa.
Hieno juttu, olen samaa mieltä – paikka on huikea ja ainutlaatuinen. Kävin kurussa viime kesänä kun kuvasin paikkoja tuohon uuteen kirjaan. Hauska nähdä, että vaikka maastossa ei ole mitään polkua saatikka opasteita, olemme tallanneet liki samoja jälkiä ja kiinnittäneet huomion samoihin asioihin! Jokin niissä reiteissä ja muodoissa vaan luo sellaisen luontaisen vetovoiman. Tuo kuva on hieno, missä kuru on kuvattu vastakkaiselta rinteiltä. Olisipa tullut sama mieleen kun paikalla olin. Vaan eipä tullut. Omia suosikki kohtiani oli tuo vehreä keidas jonka halki virtasi puro ja sitä koristavat valtavat pyöreät lohkareet – tunnelma oli jotenkin maaginen!