Ikivanhan tunturin jyrkänteellä pää tyhjenee ajatuksista: tällainen on Ukko-Luoston näköalapaikka

Näköalapaikka kartalla, reitin lähtöpiste kartalla, P-paikka kartalla
Reitti 2 km / suunta
Ei tulipaikkaa
Vaikea reitti
Pyhä-Luoston kansallispuisto Luontoon.fi-palvelussa

Halusin kesälomalla suosia kotimaanmatkailua ja viedä idean vieläpä niin pitkälle, että matkailen vain koti- ja naapurikunnissa. Loman aluksi halusin karistaa päästä ja hartioilta pois liiat ajatukset, joten päätin kiivetä tunturiin. Tunturiin kapuaminen tehoaa aina, kairojen tuuli tuivertaa tukkaa ja tyhjää pään aivoituksista. Kohteeksi otin Ukko-Luoston portaat ja näköalapaikan Etelä-Sodankylässä.

Luostolle ajellessani sain aimo annoksen kesä-Lapin tunnelmaa huomatessani porojen viettävän aikaansa hotellin pihalla yhdessä ihmismatkailijoiden kanssa. Tajusin taas kerran lähteneeni matkaan ilman eväitä, joten piipahdin hotellilla hakemassa suklaapatukan ja vesipullon.

Jätin auton tyhjyyttään ammottavalle P-alueelle laskettelurinteiden alle. Oli hämmästyttävää huomata, kuinka autio Luosto oli keskellä kesää, täydellisen retkisään vallitessa. Täällä ei tarvitse tarpoa ruuhkassa! Kaivoin kännykän esiin löytääkseni reitin alkupään, jota ei ollut P-alueelta viitoitettu ainakaan minun nähdäkseni. Reitti sukelsi pieneltä autotieltä metsään leveänä soraväylänä, joka jatkuisi aina ametistikaivokselle saakka. Itse kuitenkin tiesin poikkeavani soraväylältä ajan mittaan pois, päästäkseni Ukko-Luoston päälaelle.

Reitti portaille oli viitoitettu selkeästi, eikä karttaa tarvinnut vilkuilla enää enempää. Portaiden alussa varoitettiin niiden huonosta kunnosta, ja jokaisen onkin syytä ottaa portaiden kunto huomioon, ollen varovainen niillä liikkuessaan. Rakenteet uusitaan vuoden 2019 aikana (lisätietoa jutun lopussa).

Puiset portaat olivat jyrkät ja minusta miellyttävät nousta, vaikka olihan se rankkaa auringon porottaessa. Porrasnousun alettua maisemat avartuivat välittömästi. Portaiden varrella oli myös tasanteita ja penkkejä, joilla oli mukava istahtaa imemään itseensä ikivanhan tunturin voimaa ja viisautta (ja vetämään henkeä). Luontoon.fi-palvelu tietää kertoa, että Pyhä-Luoston tunturijono on yli 2 miljardia vuotta vanha ja siten jäänne maailman vanhimpiin kuuluvasta vuoristosta.

Portaiden loputtua matka jatkui tunturin rinnettä pitkin. Minua vastaan tuli pieni porukka, jossa oli alakouluikäisiä lapsia. Lapset juoksivat kivikossa riemuissaan. Tämä seurue oli ainoa, jonka koko reissulla kohtasin.

Kivitasku. Taustalla, kaukana alhaalla siintää Aarnilampi uimarantoineen.

Kivipolku jatkui hyvän matkaa. Pahimpaan kivikkoon oli tehty luonnonkivistä hienot portaat, joita pitkin oli vaivaton ja tukeva askeltaa. Kivikon ympärillä oli pörröistä mustikkavarvikkoa ja pieniä mäntyjä ja koivuja. Kauempana siinsivät Pyhän tunturit ja Isokuru.

Ukko-Luoston lakea lähestyttäessä maisema muuttui avaruusmaisemmaksi. Jotenkin minulle tuli mieleen Pallas, mutta Luostolla on nähdäkseni enemmän ihmisen kädenjälkiä näkyvissä.

Ukko-Luoston laella on maailman suurinta golfpalloa muistuttava rakennelma, joka tietenkin näkyy kauas, aina nelostielle saakka. Kyseessä on Ilmatieteen laitoksen Luoston säähavaintoasema.

Yllätyksekseni sain huomata, että näköalapaikka ei olekaan aivan huipulla, vaan huipun saavutettuani jatkoin matkaa hieman harjanteen yli. Hyvin viitoitettu reitti laskeutuu pienen matkaa terassimaiselle näköalatasanteelle, joka antaa näköalan kohti länttä.

Näköalatasanne oli komealla paikalla, kuin terassi valtavan jyrkänteen reunalla. Minulla oli kuuma ja hetken aikaa mietin, ravistaisinko vissypulloa ja sitten avaisin sen niin, että saisin tehokkaan vesiviilennyksen. Joskus näin on käynyt tahattomasti, mutta tällä kertaa päätin jättää sen väliin ja vain juoda sen vissyn.

Koska ristin sielua ei ollut näköpiirissä, päätin heittää penkille pitkäkseni ja ottaa pienet nokkaunet. Tunturituuli viilensi oloani, ja nokosten jälkeen pieni suklaapatukka maistui mainiolta tässä upeassa maisemassa.

Katselin horisonttia ja yritin tunnistaa sieltä tuttuja muotoja, mutta näköala oli minulle vieraaseen ilmansuuntaan, enkä juurikaan erottanut maisemasta tuttuja tuntureita tai vaaroja. Oli mukava nähdä tällainen itselle aivan uusi maisema.

Jyrkänteen alla metsässä erottui retkeilyreitti.

Varmaankin tunnin ajan vietin näköalatasanteella leväten, vettä lipittäen ja maisemia katsellen. Ajantaju katosi, niin kuin tunturissa yleensä käy. Muita ihmisiä ei näköalapaikalle saapunut vierailuni aikana.

Palasin takaisin samaa reittiä kuin olin tullutkin. Paluumatkalla reitti näytti minusta parhaat puolensa: alamäkeen meno oli leppoisaa ja maisema aukeni tähän suuntaan ihan eri tavalla kuin noustessa. Kivitaskut ja hieman yllättäen myös kuovit pitivät meteliä rinteessä ympärilläni, kun etenin reittiä pitkin takaisin portaille ja alas tunturista.

Näköpiirissä Orresokka.

Ukko-Luoston reitti saa hien pintaan, ja saattaa siinä retkeillessä nälkäkin alkaa kurnia. Tämän itse kulkemani edestakaisen, yhteensä 4 kilometriä pitkän reitin varrella ei ole tuli- eikä uimapaikkaa, mutta sellaiset löytyvät kyllä aivan läheltä, jos vain tietää etsiä. Luoston uimaranta löytyy Aarnilammen rannalta, ja Ahvenlammen rannalla on hieno keittokatos.

Huom! Ukko-Luoston porrasremontti on valmistunut kesällä 2020, ja portaita voi jälleen kulkea kuten tässäkin artikkelissa on kuvattu.

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.