Ihana kylämiljöö Liesjärven ja Torronsuon kupeessa: pittoreski Teuro luontopolkuineen on lapsiperheiden kohdehelmi

Yhteistyössä Luonto lisää liikettä -hanke

Paikka kartalla
Luontopolku 450 m, uimapaikka
Teuro-Kuuslammi kyläsivut 

Torronsuon tai Liesjärven kansallispuistoissa vierailevien kannattaa ehdottomasti poiketa tähän lähellä sijaitsevaan, suloiseen pikkukylään hyvän ajan, herkullisten eväiden ja kameran kera. Teuro-Kuuslammin kylästä perheen pienimmät löytävät paljon mielenkiintoista tutkittavaa, ja vähän vanhemmat nauttivat paikan pittoreskistä maalaiskylän tunnelmasta. Kaikenkokoisille retkeilijöille iloa tuottavat alueella kiertelevä luontopolku, ja kesäpäivien lämmössä oloa helpottaa ihana uimaranta.

Kanta-Hämeen Tammelassa sijaitseva Teuro-Kuuslammi on valittu koko Suomen Vuoden kyläksi 2018. Valintakriteereinä olivat muun muassa aikaansaava ja vireä kyläyhteisö, joista molemmat esittelivät parhaat puolensa kesäisellä retkellämme. Teimme perheeni kanssa retken Teuro-Kuuslammille aurinkoisena kesäpäivänä.

Teuron kylillä ei kiirusta tunneta.

Saavuimme Teuroon retkipäivämme loppupuolella huomataksemme, että paikalla oli meneillään Kädentaitoa-myyntinäyttely sekä Tekniikkatapahtuma. Muina aikoina ilmeisen rauhallinen kylämiljöö olikin muuttunut vilkkaaksi tapahtumakentäksi, mutta historian havina oli silti yhä käsinkosketeltavissa. Suuntasimme ensimmäiseksi kylätalolle utelemaan uutisia.

Kylätalolla nautittiin parhaillaan kalasoppalounasta, jonka tuoksu kutsui perhettämme luokseen jo kaukaa. Tupa oli täynnä ruokailijoita ja porottavalta auringolta suojaa etsiviä. Kiireestä huolimatta paikalliset ottivat meidät hienosti vastaan ja kertoivat mielellään kylästä ja sen historiasta.

Alueelta on löydetty jälkiä jo kivikautisesta eränkäynnistä, ja tämä tieto laittoikin mielikuvituksemme liikkeelle. Miltä mahtoi näyttää kivikauden ihminen täällä, ja millaista hänen elämänsä oli? Pysyvän asutuksen alue näyttää saaneen vasta keskiajalla – ehkäpä kylänraittia kulkivat silloin ratsut ja ritarit upeine varusteineen!

Isovihan aikaan vuonna 1756 kylä paloi lähes tyystin, mutta hämäläisellä periksiantamattomuudella paikalliset rakensivat talonsa pääasiassa entisille paikoilleen. 1800-luvun alussa kylälle perustettiin Murronkosken saha, jonka ansioista kyläyhteisö jälleen elävöityi.

Heinäkuun helteiden tukala kuumuus vaihtui siedettävämpään lämpöön jokea reunustavien puiden varjoissa. 

Kylätalolla kuulimme hyvän vinkin: kylällä olisi joenrantaa koko matkan seuraileva, 450 metriä pitkä luontopolku, sekä keskellä kaunista miljöötä myös pieni ja suojaisa uimaranta, jonka hiekka ja laituri kutsuvat niin lapsia kuin aikuisia viilentymään kesäkuumalla. Rannalla voi tehdä myös hiekkakakkuja ja -linnoja, joten asiaankuuluvat lelut kannattaa napata kotoa matkaan.

Me emme valitettavasti olleet hoksanneet ottaa uimahousuja mukaamme, joten helteellä ihanan houkuttavalta tuntuva pulikointi oli jätettävä välistä. Siispä suuntasimme suoraa päätä luontopolulle!

Luontopolun maisemia.

Teuron luontopolku (450 m)

Alle puoli kilometriä pitkä luontopolku on mukavan simppeli kuljettava ja sopii hyvin myös lapsille. Polku tosiaan seurailee jokea koko matkan, joten etenkin pienten lasten kanssa liikkuvien kannattaa olla tarkkaavaisia, missa lapset kulkevat.

Polun alku esitteli meille kesän keskellä lukuisia suomalaisia pihakasveja, joiden kukkaloistossa pörräävät hyönteiset uurastivat tauotta. Kukkien kirjoa ja hyönteisten pörräilyä on lasten aina mielenkiintoista seurata, ja pikkuisten esimerkkiä seuraten kannattaa meidän aikuistenkin pysähtyä katselemaan luonnon pieniä eläväisiä ihan ajan kanssa.

Huomasimme myös puihin kiinnitettyjä linnunpönttöjä, joiden erilaiset koot ja sisäänmenoaukot kiinnostivat varsinkin perheen nuorimmaista. Jokaisen pöntön kohdilla oli hauska pitää pieni arvausleikki: asuuko pöntössä lintuperhe ja jos asuu, niin millainen?

Pörriäisiä surrasi kukkameren keskellä helteestä huolimatta.

Luontopolulla oli myös toiminnallisia osuuksia, joten siellä ei tarvinnut tyytyä vain kulkemiseen ja katselemiseen. Tämä oli nuorimmaisen mielestä erityisen mielenkiintoista; jokeen oli heitetty katiska ja rapumerta, jotka oli lupa kiskoa rannalle tutustumista varten. Olisiko loukkuun jäänyt kaloja tai saksiniekkoja? Omasta lapsuudestani nämä pyyntimenetelmät olivat jo tuttuja, mutta harvoinpa niitä enää muualla näkee, joten tämä oli itsellenikin mukava muistojenvirkistystuokio.

Polun kierrettyämme kiertelimme vielä hetken ihastelemassa kauniita, vanhoja rakennuksia. Erityistä huomiota kiinnitimme jälleen lukuisiin linnunpönttöihin, jotka koristivat monien rakennusten seiniä. Emme tulleet kysyneeksi, mistä niiden määrä mahtoi johtua, mutta jos arvata pitäisi, niin väittäisin kostean maaston tuovan paikalle myös huomattavat määrät hyttysiä kesäisin. Ja onhan lintuja aina ihana seurata!

Lukuisat linnunpöntöt osoittivat omalla tavallaan paikallisten läheistä suhdetta luontoon.

Ensi kerraksi meille jäi tutkittavaksi lintutorni, jota paikalliset kovasti kehuivat. Ehkäpä palaamme paikalle lintukirjan ja kiikareiden kera opettelemaan muutamia uusia siivekkäitä vaikkapa kevätmuuton aikaan! Lintutornille on autoteilta selkeä viitoitus. Talon pihaan päättyvältä tieltä lähtee noin kilometrin mittainen polku tornille, ja autot on lupa jättää talon pihaan. Lisätietoa asiasta on Teuron kotisivuilla: teuro.fi.

Teuro on kylänraitteineen, luontopolkuineen ja uimarantoineen mukava lapsiperheen päiväkohde, jonne suosittelen poikkeamaan ennen kaikkea kauniilla ilmalla – silloin alueesta saa eniten irti. Kesällä mukaan kannattaa pakata uimakamppeet – rantaleluja unohtamatta – sekä sopivat jalkineet luontopolun kävelyä varten. Kylältä löytyy myös hyvä leikkikenttä, josta perheen pienimpien kannattaa ottaa ilo irti. Makoisat eväät kruunaavat reissun, ne voi nauttia vaikkapa uimarannalla.

Sijainti: N=6751484.773, E=333234.675

0 replies

Leave a Reply

Want to join the discussion?
Feel free to contribute!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.